Hyppää pääsisältöön

Laajennettua liediä ranskalaisella eleganssilla

Melodie, ranskalaisten vastine liedille, on aivan oma genrensä, jossa yhdistyvät hienovireinen tunneilmaisu, valoisa sävelkieli ja tyylikäs flirttailu viihdelaulelman kanssa. Sopraano Veronique Gens esittelee genren parhaita puolia levyllään Nuits (Öitä), jolle raikasta ilmettä antaa säestys: Alexandre Dratwicki on sovittanut melodie-klassikoita pianokvintetille.

Veronique Gens / Nuits
Veronique Gens / Nuits Uudet levyt

Pianokvintettisäestyksen ideana on poimia parhaat puolet sekä pianosäestyksen intiimistä tunnelmasta että orkesterisäestyksen sointiväreistä, ja konsepti toimii. Niin kuin pienet ranskalaiset laulut aina tuntuvat leikiltä jonkun paljon suuremman äärellä, samoin levyn säestyksissä on alati läsnä yhteys johonkin suureen ja sointuisaan, mutta samalla kamarimusiikillinen henkilökohtaisuus säilyy. Veronique Gens voi laulaa kevyesti, ja ladata ilmaisun yksityiskohtiin ja sanoihin eikä äänenvoimakkuuteen. Ja mikä ääni hänellä onkaan - pelkistetyn elegantti, peitellyn eroottinen ja itsevarma.

I Giardini soittaa säestykset samassa, ranskalaisessa hengessä, mutta sovitusten itsevarmuus jättää toivomisen varaa. Innoittunutta eleganssia on paikoin, mutta toisin paikoin piano soittelee kuin vapaan säestyksen tunnilla ja jouset vain täyttävät harmoniaa. Kenties sovitusten himmeyteen vaikuttaa myös äänitys, joka taltioi laulun loistavasti muttei kaikkia jousten sävyjä.

Levykonsepti kuitenkin tekee kauniisti kunniaa melodie-genren hengelle. Tällaista laajennettua liediä kuulisi mieluusti enemmänkin, ja etäihailuni Veronique Gensia kohtaan syvenee entisestään.

"Nuits", ranskalaisia lauluja Alexandre Dratwickin sovituksina lauluäänelle ja pianokvintetille, säv. Lekeu, Fauré, Berlioz, Tombelle, Massenet, Saint-Saëns, Chausson, Liszt, Ropartz, Widor, Louiguy, Messager, Hahn. - Veronique Gens, sopraano, ja I Giardini. (Alpha, ALPHA589)

Kuuntele Uudet levyt 2.6.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • RSO:n tuleva ylikapellimestari laajoissa sfääreissä

    Levyarvostelu

    Syksyllä 2021 Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina aloittaa brittiläinen Nicholas Collon. Täällä Yleisradiossa odotetaan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Vihjeitä voi etsiä DG:n uutuuslevyltä, jolla Collon johtaa perustamaansa Aurora Orchestraa.

  • Soolosellosarjat tunne edellä

    Levyarvostelu

    Ranskalainen pitkän linjan sellisti Sonia Wieder-Atherton tunnetaan monitaiteisista ja kantaaottavista musiikkituotannoistaan, mutta nyt hän on palannut sellomusiikin juurille, Bachin soolosellosarjoihin. Alpha Classicsin trendikkäällä, vinyylilevyn mittaisella uutuudella Wieder-Atherton tarjoilee kaksi ensimmäistä sarjaa tunne edellä.

  • Chen Reiss saa Beethovenin aariat hehkumaan

    Levyarvostelu

    Ludwig van Beethovenin 250-vuotisjuhlavuotta juhlitaan oopperapiireissä hillitysti, koska juhlittavaa on vähän. Beethoven ei ollut omimmillaan oopperasäveltäjänä, ja harva laulaja tuntee olonsa kotoisaksi hänen musiikkinsa parissa. Israelilainen sopraano Chen Reiss onnistuu sentään juhlavuoden kunniaksi osoittamaan, että juuri oikealla äänimateriaalilla Beethovenin laulumusiikkiin saa eloa ja säihkettä.

  • Live-kokonaislevytys Beethovenin sinfonioista todistaa Trevinon varmakätisyyden

    Levyarvostelu

    Amerikkalaissyntyinen kapellimestari Robert Trevino on kovalla työllä ja lahjakkuudella noussut vaatimattomista musiikkioloista Euroopan kapellimestaripörssin kuumaksi kolmekymppiseksi. Hän löi läpi vuonna 2013 tuurauskeikalla Bolshoi-teatterissa, ja on vähitellen keskittänyt uransa Eurooppaan. Toisen vakituisen orkesterinsa Malmön sinfoniaorkesterin kanssa Trevino on nyt tehnyt Ondine-yhtiölle kovimman mahdollisen debyytin - kokonaislevytyksen Beethovenin sinfonioista.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua