Hyppää pääsisältöön

Segerstamin lähtijäislahja: taivaallista Mahleria

Leif Segerstamilla on pitkä suhde Turun filharmoniseen orkesteriin, mutta viime keväänä hänen ylikapellimestarikautensa päättyi. Muistoksi jäi useita levytyksiä, ja niistä parhaan Segerstam säästi viimeiseksi. Tulkinta Gustav Mahlerin neljännestä sinfoniasta hohtaa lempeää, sadunomaista valoa yhteisenä lähtijäislahjana kuulijoiden iloksi.

Mahler 4 / TFO & Segerstam
Mahler 4 / TFO & Segerstam Uudet levyt

Kevyt ja moneen suuntaan aurinkoisen kaipaavasti hymyilevä teos sopii Turun orkesterille, joka on kooltaan maltillinen ja etenkin jousistoltaan valoisasti soiva. Orkesterin nykyiseen kotisaliin ei iso orkesteripauhu oikein mahdukaan - mutta Mahlerin neljäs mahtuu, ja sen Segerstam varmasti tiesi.

Kun avausosan rekikellot alkoivat soida, ensimmäisenä huomasin vapaasti hengittävän, tarkan äänityksen. Äänittäjä Markku Veijonsuo ja tuottaja Andreas Neubronner ovat tehneet Turun haastavassa konserttitalossa parasta kuulemaani työtä.

Sen myötä on soma ryhtyä musiikin vietäväksi. Segerstam on aina ollut velho kuljettamaan myöhäisromanttista orkesterisatsia luontevasti, ja kun teoksesta puuttuu kaikki turpeus ja aggressio, luontevuus korostuu entisestään, ja pintaan nousee hellyyttä ja raikkautta. Teoksen kokonaiskaari alun etsinnästä lopun naivismiin hahmottuu kauniisti, mutta vielä tärkeämpää on viipyily. Segerstam saa Turun orkesterin rauhoitettua niin, että Mahlerin tapahtumavirta vaikuttaa inspiroituneilta työhetkiltä keskellä levollista mindfullness-elämää. Jouset fraseeraavat täysin pakottomasti mutta samalla tarkasti ja yhtenäisesti, ja etenkin hidas osa on siltä osin maailman huippua. Suloinen keinunta ei kaipaisi kuin pikkuriikkisen parempaa intonaatiota puupuhaltimien paljaimpiin paikkoihin, ja valohämy olisi täydellinen.

Kaiken keveyden ja sulokkuuden keskellä Segerstam ei onneksi unohda Mahlerin teräviä kulmia ja pikku outouksia. Orkesteri uskaltaa toteuttaa pitkiä linjoja leikkaavat atakit juuri tarpeeksi rohkeasti.

Sinfonian finaalin kansanrunotunnelmat maalailee Essi Luttinen notkean aristokraattisella, valoisalla mezzosopraanollaan. Matalimmissa pianissimoissa hän joutuu hieman kannattelemaan ääntään, mutta yleisvaikutelma on sama kuin orkesterilla - elegantti, hellän musikaalinen ja itsevarma.

Onhan se tavallaan harmi, että ohjelmiston, äänityksen ja tulkinnan puolesta parhaan levytyksen jälkeen Segerstamin kausi päättyi. Turkulaiset tuskin tuntevat oloaan näin turvalliseksi uuden ylikapellimestarinsa Olli Mustosen kanssa, etenkään Mahlerin sinfonioissa. Mutta ehkä siitä seuraa jotain muuta.

Gustav Mahler: Sinfonia nro 4 G-duuri. - Turun filharmoninen orkesteri/Leif Segerstam, sekä Essi Luttinen, mezzosopraano. (Alba, ABCD 454)

Kuuntele Uudet levyt 2.6.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua