Nurmijärveläinen nettikauppa myy vaatteita, joiden se väittää suojaavan haitalliselta 5G-säteilyltä. Yritys perustelee tuotteidensa toimivuutta tieteellisen näköisillä väittämillä. Asiantuntijoiden mukaan hopeakankaalla voi kyllä vaimentaa säteilyä, mutta se ei ole tarpeellista.
5G-verkkojen terveysvaikutuksista on levitetty kuluvana keväänä erityisen paljon misinformaatiota, koska muutamissa suosituissa salaliittoteorioissa 5G-teknologia on virheellisesti liitetty koronaviruspandemiaan. Valheenpaljastaja kävi näitä teorioita läpi huhtikuussa.
5G:n – samoin kuin koronaviruksen – ympärillä pyörii myös kukoistava vaihtoehtoisten hoitomuotojen ja torjuntakeinojen bisnes. Koronaviruksen ehkäisyyn ja hoitoon myydään erilaisia luonnontuotteita ja vitamiinia harhaanjohtavilla terveysväittämillä. Tällaisten tuotteiden yhteydessä on tyypillistä viitata tutkimuksiin ja muuhun tieteelliseltä vaikuttavaan sisältöön, jotta väittämät näyttäisivät uskottavilta.
BBC uutisoi toukokuun lopulla 5G-suojana myytävästä usb-muistitikusta. Mainospuheen mukaan tikku käyttää "ainutlaatuista holografista nanokerroskatalyyttitekniikkaa”. Kävi ilmi, että yli 300 euron 5G-suojain oli aivan tavallinen muistitikku, jonka päälle oli liimattu tarra.
Maallikon voi olla vaikea arvioida tieteelliseltä kuulostavien väittämien luotettavuutta, etenkin kun niitä höystetään vakuuttavan oloisilla grafiikoilla ja taulukoilla. Lisäksi tuotteiden tehoa perusteellaan viittauksilla tieteellisen kuuloisiin instituutteihin ja organisaatioihin. Harva kuluttaja tutkii tarkemmin, kuinka uskottavasta tahosta on kyse.
Tämän jutun tietolaatikosta saat käytännön vinkkejä siihen, miten voit erottaa pseudo- eli näennäistieteen luotettavasta tieteestä.
Tukkuhupparin hinta moninkertaistuu hopeakankaalla
Otetaan esimerkkitapaus Suomesta. EM Suojaus -niminen verkkosivusto kaupittelee 5G-säteilyltä suojaavia vaatteita ja maalia. Sivustolla kerrotaan, että sen myymät ”Silvercell-säteilysuojavaatteet” on valmistettu käsityönä ”100% hopeakankaasta, joka suojaa erittäin tehokkaasti korkeataajuista (HF) säteilyä vastaan”. Yritys myy myös säteilysuojamaalia ja -verhoja.
EM Suojaus myy monenlaisia säteilysuojavaatteita, kuten leggingssejä, toppeja, huppareita ja lippalakkeja. Tismalleen samat vaatteiden mallikuvat kuitenkin löytyvät helposti käänteisen kuvahaun avulla lukuisilta muilta verkkosivuilta.
Esimerkiksi EM Suojauksen mainostaman naisten sinisen hupparin voi ostaa reilun parinkymmenen euron hintaan useista eri verkkokaupoista. EM Suojaus myy tätä ”naisten 5G säteilysuojahupparia” hintaan 189 euroa.
Maallikon voi olla vaikea arvioida tieteelliseltä kuulostavien väittämien luotettavuutta, etenkin kun niitä höystetään vakuuttavan oloisilla grafiikoilla ja taulukoilla.
EM Suojauksen ”vauvan 5G säteilysuoja potkuhousut”, hinta 159 euroa, puolestaan löytyy esimerkiksi kotimaisen Tekstiilitukun sivuilta. Tekstiilitukku on maahantuonti- ja tukkuliike, joka ei myy tuotteitaan suoraan kuluttajille vaan ainoastaan tekstiilien jälleenmyyjille. Ylipäätään EM Suojauksen katalogi vaikuttaa koostuvan lähinnä tukkuvaatteista, joita myydään yrityksille, jotka voivat lisätä niihin esimerkiksi firman logon.
EM Suojauksen mukaan vaatteisiin ommellaan Suomessa hopeakangas, joka puolestaan tulee Kiinasta. Yritys kertoo myös valmistavansa esimerkiksi alusvaatteita ja legginsejä suoraan hopeakankaasta.
– Suurin osa eli 2/3 on hopeakankaan hankintahintaa ja tämän lisäksi tulee kotimaisen ompelutyön kustannus sekä säteilysuojavaatteiden pohjana käytettävien Russell HD -malliston vaatteiden hinta, kertoo toimitusjohtaja Petteri Pietikäinen sähköpostitse. Hän ei halua antaa haastattelua puhelimitse.
Pietikäinen ehdottaa säteilytestauksen tekemistä Helsingin keskustassa osoittaakseen, että suojavaate ”vaimentaa säteilyn määrän jopa tuhannesosaan”.
Kun lähetin Pietikäiselle kysymykset, sivustolla ei vielä ollut kuvia valmiista, hopeakankaalla varustelluista säteilysuojavaatteista. Nyt info-sivulle on lisätty kuvia hopeakankaalla höystetyistä tukkuvaatteista.
EM Suojaus -verkkokauppaa pyörittää vuoden 2019 heinäkuussa toimintansa aloittanut yritys nimeltä Good Point Oy. Yritystietokannoissa firman toimialoiksi nimetään rakennustoiminta ja säteilysuojaus. Ensimmäisellä tilikaudellaan eli vuoden 2019 toisen puoliskon aikana, Good Point Oy on tehnyt 14 000 euron liikevaihdon, josta voittoa on 11 000. Voittoprosentti on siis lähes 80.
Käänteinen kuvahaku hopeakankaisista miesten boksereista antaa identtisen kuvan Etsy-verkkokaupasta. Siellä Pietikäinen ylläpitää tuotemerkkiä nimeltä Silvercell Clothing. Sivustolla myydään samoja vaatteita kuin EM Suojauksen sivuilla. Etsyn mukaan SilvercellClothing on liittynyt palveluun vuonna 2020 ja myynyt 35 tuotetta.
Asiantuntijat: Hopeakangas vaimentaa säteilyä, mutta sen käyttö on turhaa
Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä kävi Valheenpaljastajan pyynnöstä läpi EM Suojauksen sivustolla esitettyjä väittämiä. Aloitetaan siitä, voiko hopeakankaalla suojautua sähkömagneettiselta säteilyltä?
– Kyllä periaatteessa voi, mutta suoja toimisi vain niissä kehon kohdissa, jotka kangas peittäisi. Eli kun pukee päälleen hopeakangashupparin, kädet, pää ja alaruumis jäävät vaille suojaa. Suoja riippuu tietenkin myös siitä, kuinka tiivis kangas on. Jos se lupaa täyttä suojaa, silloinhan kangas ei hengitä ollenkaan. Saman tien voisi pukeutua alumiinifolioon.
– Jos peität ihmisen kokonaan tällaisella tiiviillä säteilysuojalla, hän kuolee. Se estää lämmön haihtumisen iholta ja heijastaa kaiken lämpösäteilyn iholta ulospäin. Siinä tulee lämpöhalvaus.
EM Suojauksen sivuilla on tekstiä ja kaaviokuvia Faradayn häkistä, joka lienee monille peruskoulun oppitunneilta tuttu ilmiö. Faradayn häkki on sähköä johtavasta materiaalista valmistettu yhtenäinen kuori, jota sähkömagneettinen säteily ei läpäise. EM Suojauksen mukaan sen myymät hopeavuoriset vaatteet muodostaisivat Faradayn häkin. Pitääkö tämä paikkansa?
– Ei vaate voi olla Faradayn häkki, jos siitä tulee pää ja kädet ulos. Sen pitäisi olla niin tiivis, ettei se päästä mitään säteilyä läpi. Voit kyllä tehdä itse Faradayn häkin vaikkapa päällystämällä pahvilaatikon tiiviisti alumiinilla.
Entä voiko kodin seinien maalaaminen säteilysuojamaalilla suojata säteilyltä?
– Tämä suojamaali on aivan tavallista sähköjohtavaa maalia. Käytän sitä itsekin mikrofonien ympärillä, kun rakennan kitaroita. Sitä käytetään radiotaajuisten häiriöiden suojaukseen. Tottakai se toimii. Mutta miksi joku laittaisi sitä seinään, sitä en tiedä.
– Siinä on sama juttu kuin vaatteissa, eli aukkoja jää väkisinkin. Ikkunat ja ovet esimerkiksi. Et voi tehdä makuuhuoneesta Faradayn häkkiä. Säteilyä tulee joka tapauksessa sisään, mutta ei se vaarallista ole.
Ovatko 5G-verkot ja niiden tukiasemat haitallisia ihmisten terveydelle?
– Eivät. Ne ovat samaa säteilyä kuin kaikki muukin. Näissä 5G-verkoilla pelottelevissa jutuissa annetaan ymmärtää, että kännykkäsäteily olisi jotenkin erilaista säteilyä, mutta samaa se on kuin esimerkiksi auringon ja ihmisen tuottama säteily. Sitä on joka puolella. Taajuus vain on eri. Matkapuhelinten ja tukiasemien säteily on todella heikkoa verrattuna auringon säteilemään valoon.
– Ainoa ero 4G- ja 5G-säteilyssä on se, että 5G ei edes tunkeudu kehoon vaan jää ihon pintaan. Ihmisen oma keho siis muodostaa tehokkaan suojan niin sanottua 5G-säteilyä vastaan.
Törkeintä tässä on se, että on henkilöitä, jotka hyötyvät tästä ja tekevät rahaa ihmisten peloilla.
– Eräs tutkimus seurasi 40 vuoden ajan kymmeniätuhansia Korean sodan aikana tutkasäteilylle altistuneita sotilaita. Sotilaita oli seurantatutkimuksessa yli 40 000. Näissä ei todettu kymmenien vuosienkaan jälkeen mitään terveysvaikutuksia, vaikka säteilyannokset olivat paljon suurempia kuin mitä kännykästä tulee.
– Aikoinaan puhuttiin, että televisio on vaarallinen, samoin radioaallot. Sitten tuli 3G ja 4G, nyt 5G. Vuosikymmenestä toiseen toistetaan samoja perättömiä argumentteja. Ne puetaan usein tieteellisyyden kaapuun. Törkeintä tässä on se, että on henkilöitä, jotka hyötyvät tästä ja tekevät rahaa ihmisten peloilla.
Säteilyturvakeskuksen asiantuntija: Epätieteellisiä väittämiä
Säteilyturvakeskuksen (STUK) johtava asiantuntija Lauri Puranen on samoilla linjoilla Tapio Ala-Nissilän kanssa: hopeakankaalla voi kyllä vaimentaa matkapuhelinverkkojen säteilyä, mutta se ei ole tarpeellista. Purasen vastuualueeseen kuuluu ionisoimattoman säteilyn – kuten juuri matkapuhelinverkkojen radiotaajuisen säteilyn – valvonta.
STUK seuraa säteilyaltistuksen raja-arvoja ja alan tutkimustiedon kehittymistä. STUK pohjaa omat suosituksensa riippumattomien kansainvälisten asiantuntijaryhmien laatimiin kirjallisuuskatsauksiin, jotka puolestaan käyvät läpi tuhansia tieteellisiä tutkimuksia.
Suojausfirman materiaalissa esitetään altistuksen raja-arvoja, jotka ovat paljon tiukempia kuin Suomessa sovellettavat altistuksen raja-arvot. Mistä nämä ovat peräisin, Lauri Puranen?
– Nämä tiukemmat raja-arvot perustunevat Bioiniative-ryhmän tekemään katsaukseen radiotaajuisen säteilyn biologisista vaikutuksista. Bioiniative-ryhmä ei ole kuitenkaan esittänyt kriteereitä, joiden perusteella tutkimukset on valittu katsaukseen. Mukana voi olla tutkimuksia, jotka eivät täytä kaikkia tieteellisen tutkimuksen laatukriteereitä. Siten Bioiniative-ryhmän katsausta ja sen perusteella asetettuja altistuksen raja-arvoja ei voi pitää tieteellisinä.
On selvää, että uuden sukupolven 5G-matkaviestinverkot aiheuttavat monissa ihmisissä huolta. Suomessakin kerätään nettiadresseja tukiasemien rakentamista vastaan. Onko matkapuhelimista ja tukiasemista tuleva sähkömagneettinen säteily vaarallista?
– Nykytiedon mukaan 5G-verkoista ei ole terveydellistä haittaa ihmisille. Altistuminen on niin vähäistä. Siinä ollaan altistusraja-arvojen alapuolella. Netissä kun kaikenlaista kirjoitetaan, niin ymmärrettävästi se lisää ihmisten huolta.
Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri Ulla Järvi on kirjoittanut vuosien ajan terveys- ja tiedeaiheisia artikkeleja ja kirjoja. Tässä ovat hänen vinkkinsä pseudotieteen erottamiseksi tieteellisestä tiedosta. 1. Yksi tuote tehoaa kaikkeen. Jos väitetään yhden ”helposti saatavilla olevan” tuotteen estävän tai parantavan lukuisia eri sairauksia, väite ei ole totta. 2. Tieteellisesti todistettu. Tiede harvoin pystyy ”todistamaan” mitään. Tieteen luonteeseen kuuluu epäily ja alati kehittyvän tutkimustiedon täydentyminen. 3. Tämä kuva osoittaa…, että tämä kuva voi osoittaa mitä tahansa. Tieteelliseltä näyttävä kuva voi olla peräisin tieteellisestä lehdestä, mutta ei vielä tarkoita, että se varmistaisi väitteet todeksi. 4. Lukuisin tutkimuksin vahvistettu. Joskus määrä korvaa laadun tai viitatut tutkimukset eivät kohdistu kyseiseen tuotteeseen. Yksittäinen ravintoaine tai lääke voi toki olla mukana tutkimuksessa, mutta kannattaa tarkistaa, mitä siitä nimenomaisesti tutkittiin. 5. Valtaosa – ei aina ole valtava määrä. ”90 prosenttia” ei ole paljon, jos tutkittavia on ollut vain kymmenen tai sata, mutta ihmisiä on miljardeja. ”Riski kasvaa 30 prosenttia” ei tarkoita hurjaa kasvua, jos alun perin riski on ollut minimaalinen. 6. Prosentin tarkkuudella. Jos jonkun tuotteen vaikutus ilmaistaan tarkoin prosenttiluvuin, se tarkoittaa, että tehosta on tehty vain se yksi tutkimus. Tieteessä olennaista on tutkimuksen toistaminen ja tiedon varmentaminen.Näistä merkeistä voit tunnistaa pseudotieteen
Valheenpaljastaja käsittelee faktaa ja fiktiota uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Lähetä juttuvinkki: valheenpaljastaja@gmail.com.