Hyppää pääsisältöön

Ulkolinja: Italian koronasota – dokumentti ylikuormittuneen sairaalan lääkäreistä ja hoitajista pandemian etulinjassa

Dokumentti pääsee seuraamaan lääkäreiden työtä italialaissairaalassa koronapademian keskellä.
Lääkäri Francesca Mangiatordi taistelee koronavirusta vastaan Pohjois-Italiassa. Dokumentti pääsee seuraamaan lääkäreiden työtä italialaissairaalassa koronapademian keskellä. Kuva: PBS Yle TV1,Ulkolinja: Italian koronasota

TV1 torstaina 11.6.2020 klo 22.20 - 23.15, uusinta sunnuntaina 14.6. klo 23.15, Areenassa

Kello on kahdeksan aamulla, maaliskuun 17. päivänä. Lääkäri Francesca Mangiatordi on juuri lopettanut 12-tuntisen yövuoronsa Pohjois-Italiassa sijaitsevan Cremonan sairaalan ensiavussa.

Kokenutta lääkäri oli yön aikana koskettanut eniten nainen, joka suri oma kohtaloaan sairaalan käytävällä paareilla maatessaan. Samalla käytävällä oli 15 koronapotilasta ja käytössä vain yksi käymälä.

”Ihmisarvoa ei ole enää. Olemme menettäneet ihmisyyden tajun. En tiedä, mitä mieltä on tehdä työtä tällä tavalla. Lopulta lääkäri menettää merkityksensä”, Mangiatordi huokaa työvuoronsa jälkeen videokameralle.

Maaliskuussa Pohjois-Italian koronavirusepidemia on pahimmillaan. Cremonan sairaalan jokainen osasto on täynnä koronapotilaita. Yksi vuodepaikka vapautuu tunnin kuluttua gynekologiselta osastolta, jossa potilas on menehtynyt koronaan. Ensin on odotettava poliisin saapumista.

Dokumentti pääsee seuraamaan lääkäreiden työtä italialaissairaalassa koronapademian keskellä.
Dokumentti pääsee seuraamaan lääkäreiden työtä italialaissairaalassa koronapademian keskellä. Kuva: PBS Yle TV1,Ulkolinja: Italian koronasota

Lääkäri joutuu valitsemaan, hoitaako 35-vuotiaan vai 85-vuotiaan potilaan. Nuorempi hoidetaan, sillä hänellä on mahdollisuuksia. Vastaavia valintatilanteita sairaalassa on jouduttu tekemään jo kuukauden ajan.

Amerikkalainen tutkivan journalismin reportaasi Italian koronasota vie ylikuormittuneen sairaalan suljettujen ovien taakse.

Palkittu, italialaistaustainen ohjaaja Sasha Joelle Achilli kuvaa ainutlaatuisessa dokumentissaan italialaisen sairaalan tilannetta. Dokumentaristi seuraa koronapandemian etulinjassa työskentelevien lääkäreiden ja sairaanhoitajien taistelua, jossa heidän oma terveytensäkin on vaarassa. Ohjelmassa nähdään myös koskettavia potilastarinoita.

”Tämä ei ole tasaväkinen taistelu. Meillä on vähän aseita, viruksella on ne kaikki. Niillä vähillä aseillamme yritämme kuitenkin pitää pintamme sitä vastaan. Jatkamme, emmekä peräydy”, lääkäri Francesca Mangiatordi sanoo.

Frontline: Inside Italy´s Covid War. Tuotanto: PBS, Yhdysvallat, 2020.