Hyppää pääsisältöön

Yhtenä hetkenä vain

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Kajon pään se puoli joka ei ole tapettiin päin. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Yhtenä hetkenä se putkahti aurinkoiseen kesäiltaan muudaalla Pielisen autiorannalla, Yksinäisyys.

Ranta kaarsi tästä oikealle ja tuolta vasemmalle.

Sittempänä oli K:n niemi, jossa Pielistä välkkyi molemmin puolin. Välissä kannas, kapea kuin kirahvin kaulan kuolinlauta.

Niemeen, päätti Yksinäisyys. Sinne!

Kannaksella piti toisella puolella tyyntä, toisella nyhjäsi maininkeja jonkin verran. Rannoilla väliä miehenmitta, vähän toista. Luonteva kanavantekopaikka, lapselle vaikka.

Vesi oli liponut lohkareita 12 000 vuotta. Ja aurinko niitä nyt lämmitellyt pitkän päivän verran. Suoraan, ja vedestä peilatenkin.

Kivi: lämmin ja sileä istua, kädellä hieroa, sormenpäillä kuunnella, silmät kiinni.

Kuunnella silmät kiinni.

Oranssit silmäluomet pysäyttivät ajan vienosti kuin kitka dreijan.

...

Tuuli vaati pitkähihaista päälle, mutta piti itikat poissa. Kohtuuhinta, Yksinäisyydestä.

Se otti rantakivikosta karahkanpätkän, jonkun jo katkaiseman.

Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen. Joustikin se vähän: pomppasi kivasti jos tietyin päin kiveen napautti.

Ja napautti taas, ja taas.

Ja taas.

...

Yksinäisyys haukotteli. Kuin hämillään, vaikka oli yksin.

Haukotuksen perästä se pullisti ilmaa poskiinsa, ja antoi sen sitten paeta, alahuulta popsauttaen. Uudelleen.

Karahka ei enää kiinnostanut, sai jäädä rannan hiekkaan.

...

Luonnonkiven sileä mutta polveileva, siniharmaa, oranssi, sininen, keltainen kaunis, maalauksenomainen pinta. Kuin abstrakti maalaus tai kuva tähtisumusta.
Luonnonkiven sileä mutta polveileva, siniharmaa, oranssi, sininen, keltainen kaunis, maalauksenomainen pinta. Kuin abstrakti maalaus tai kuva tähtisumusta. Kuva: Markus Kajo mmxx kivi,luonnonkivi,Suomi,lähikuvat,materiaalit,kaunis,värikäs

Mitä muuta oli täällä?

No vettä joka suunnalla.

Ja ken kivistä innostui, sille niitä olisi riittäyt moneksi loppuiäksi: ajan lapsia, ja veden.

Keskenkasvuisia kaikki.

Joissakin niistä oli silkinpehmeitä uria etusormella kokeilla. Uomia, parvekkeita.

Jotkut luonnostaan näyttivät suunnattomilta vuorilta kun läheltä katsoi.

Yksinäisyys vilkaisi takaansa tasaisen kohdan, levitti kätensä, pyöri. Pyöri silmät kiinni.

Mielessä vilahti kellertävä kaitafilmielokuva: kaksi aikuista, välissä lapsi, jalat ilmassa riippuu lapsi vanhempiensa käsistä, ottaa jättiläisenloikkia. Vielä. Vielä!

Ikinä ei kyllästy siihen, lentämiseen, kamaralla kasvanut.

Vielä!

...

Filmi loppuu sräp-sräp-sräp-

Silmät rävähtävät auki.

Yksinäisyys nolostuu pyörimistään ja keskeytyy kaikin puolin, hiusmarrosta päkiöihin keskeytyy.

Ravistuu sielunjuuriaan myöten silmänräpäyksessä nuoresta puusta päreeksi.

Katsoo tänne, tuonne, taakse.

Kaikki ammottaa ja ylipursuaa kauneutta ja puutetta. Ei ketään missään. Ketään!

Ketään jolle - .

Kauhu: yksin kaikkien niiden kutistettujen vuorten, vuorijonojen, kanjonien, kaiken kaikkeuden keskellä.

Kauhu: loputtoman veden, äären, äärettömyyden, avaruuden keskellä. Ja sen ulkopuolella.

Osattoman osa. Syyttömän syy.

Loputon, mittaamaton, päättymätön syyllisyys.

Yksinäisyys hakkaa takaraivoaan kiveen ja huutaa mielen tuskasta kun kivi koskee liikaa ja on pakko lopettaa.

Vuodattunut veri on lämmintä, liukasta, luontevaa. Tuttua.

En kuulu mihinkään mutta tuo sentään kuuluu minuun. Kuului.

Veri maistuu turvalliselta.

...

Kraa sanoi varis.

Mitä huutelet säikähti ja torui Yksinäisyys vaikka oli niin pelastunut, että tajusi vasta pitkän perästä että vieläkin huohotti.

Jo löytyy kärpäsiäkin sentään, hus siitä.

Harmaatakki katselee välillä pää kallellaan, Kraa.

Pakko pestä veri pois, muuten tästä tulee kärpästen sirkus.

Jalat muljahtelevat kivien välissä kipeästi, käsissä rantavesi tuntuu iljettävän lämpimältä verihaavan pesemiseen. Ties mitä saastaa elää limakivikoissa.

Päähän sattuu. Oksettaisikin. Tuuli viilentää märkää takaraivoa.

Varis lentää reuhusi männikköön kaumpana. Lentorata saatteli Yksinäisyyden katseen mäntymetsän lohtuun.

Jos katsoi vain pientä osaa näkymästä, ei tuntunut niin pahalta. Vältti hahmottamasta kaikkeutta.

Muuten sitä heti taas tajusi ettei ollut osallinen mihinkään.

Yksittäisestä kivestä, pienenpienestä siivusta aikaa, karahkasta, lämpimästä kivestä kämmenen alla saattoi hetken ajan kuvitella kuuluvansa.

Edes vähäsen.

Olisi voinut purra käteensä. Tai kiviä. Mutta hampaita katkeilisi, niin kovasti sitä kuitenkin purisi.

Saattoi pienen hetken kuvitella kuuluvansa, edes vähäsen.

Kommentit
  • Luurailijat

    Omat haasteensa on siinä, jos puolet on näkymättömiä.

    Ken kurja olisi sattunut muutoshetkellä olemaan kelteisillään, hän joutuisi pysyttelemään ilkialastonna, jos mieli pysyä muiden huomaamattomissa..

  • Yhtenä hetkenä vain

    Yksinäisyys was here.

    Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen.

  • Kopioelämää

    Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

    "Ilomantsilaisbaarista poistuvien humalikkaiden ad hoc kännirallatuksistakin jouduttaisiin maksamaan tekijänoikeusmaksu"

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Luurailijat

    Omat haasteensa on siinä, jos puolet on näkymättömiä.

    Ken kurja olisi sattunut muutoshetkellä olemaan kelteisillään, hän joutuisi pysyttelemään ilkialastonna, jos mieli pysyä muiden huomaamattomissa..

  • Yhtenä hetkenä vain

    Yksinäisyys was here.

    Hiukan oli kepakko lyhyt tökkimiseen ja tutkimiseen, mutta kuivuuttaan kalahteli kivasti, kun sen sivulla kepitteli ison kiven kylkeen.

  • Kopioelämää

    Monenlaista saisi aikaan vaikka jo 150 miljardilla.

    "Ilomantsilaisbaarista poistuvien humalikkaiden ad hoc kännirallatuksistakin jouduttaisiin maksamaan tekijänoikeusmaksu"

  • Koulun hiihtopäivä (!!)

    Näin riivaa Saatana meitä, opinahjojen avulla.

    Pieni hiihtäjäparka uursi latua niin syvällä monimetrisessä hangessa, ettei sieltä hanki-urasta illalla hiihtäessään nähnyt kuin noin 2° kapean viirun tähtitaivasta, jos pipo silmillä edes jaksoi yrittää katsoa lumisesta ”ojastaan” ylös kuin Oscar Wilde.

  • Pieniä lämmön pilkahduksia

    Itsen varhaiskasvattumismuistelua, vaatimattomin annein.

    Koska noihin aikoihin ei ollut tietokoneita, nettiä, eikä paljon mitään muutakaan (paitsi verot, sairausvakuutustoimisto, invaliidien kioski, perunannosto, kuolema ja poliisi), piti lapsena keksiä jotakin tekemistä, että olisi ollut jotakin tekemistä.

  • Täti

    Erinomaisesta tädistään kertoo hra Kajo.

    Jos olisi aikoinaan pidetty täteyden olympialaiset, minun kelpo tätini olisi voittanut kaikki mitalit, ja yleisöäänestyksen.