Hyppää pääsisältöön

Tanssiva karhu-voittaja Matti Kangaskoski etsii runoissaan vapautusta järjen valosta ja tekee tutkimusmatkan pimeään

Tanssiva karhu -runopalkinnon voittaja 2020 runoilija Matti Kangaskoski
Runoilija Matti Kangaskoski Tanssiva karhu -runopalkinnon voittaja 2020 runoilija Matti Kangaskoski Kuva: Raili Tuikka / Yle Matti Kangaskoski (kirjailija),Tanssiva karhu,runoilijat,Tanssiva karhu 2020

Matti Kangaskosken Johdatus pimeään pohtii perifilosofista kysymystä: mitä on todellisuus? Runot vievät tutkimusmatkalle pimeään, missä vapaudutaan niin järjestävästä mielestä kuin kielestä. Johdatus pimeään voitti Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon 2020.

pim

Matti Kangaskosken mustakantisen runoteoksen alkulehdellä leijuu tämä yksi pieni sana.

Sytyttikö joku valot? Menettikö joku järkensä, pimahti? Vai onko kyseessä ääni, yksittäinen ovikellon tai pianonkoskettimen pimpahdus? Oliko orpo pim sittenkin vain alkusivulle eksynyt fragmentti runoissa toistuvasta sanasta pimeys?

Pim! Täällä ollaan! Nimittäin maailmassa ja todellisuudessa:

Oletetaan, että maailma on niin kuin se on. / Kutsutaan tätä todellisuudeksi.

Oletetaan minä maailmaan, tähän näin.

Johdatus pimeään on matka järjen rajaaman todellisuuden tuolle puolen. Se on yritystä vapautua valosta eli siitä, että mieli koko ajan järjestää todellisuutta.

Järki näkee kirkkaasti, mutta se näkee pääni sisään./ Se, mitä kirkas järkeni ei näe, on sille pimeää./ Mielen tuolle puolen ei järjen valo yllä, siellä vallitsee ikuinen pimeys./ Ihana pimeys, pimeyden pimeä ydin.

– Pimeä on runoissani todellisuuden kuva ja todellisuus taas on järjen ulkopuolella. Kun järki rinnastetaan valoon, todellisuus rinnastuu pimeään, Matti Kangaskoski selittää.

Toinen Kangaskosken käsittelemä aihe on rakkauden ja todellisuuden suhde.

– Mietin mitä rakkaus voisi olla järjestämättömässä todellisuudessa, hän muotoilee.

Olisi ollut helppo lähteä vitsailemaan. Päätin kuitenkin yrittää tosissani, ilman ironian suojaa.

Sekä itse teoksesta että Kangaskosken puheesta on helppo havaita, että taustalla on perehtyneisyyttä filosofiaan ja teoreettiseen ajatteluun. Kangaskoski on koulutukseltaan filosofian tohtori ja väitellyt yleisestä kirjallisuustieteestä. Todellisuuden ja järjestävän mielen ongelmaa hän kertoo pohtineensa jo vuosia.

– Sehän on oikein vanha kunnon filosofinen kysymys, Kangaskoski naurahtaa.

– Minulla oli alkuun vaikeuksia alkaa kirjoittaa tällaisesta aiheesta ihan vakavissani, olisi ollut helppo lähteä vitsailemaan. Sitten päätin kuitenkin yrittää käsitellä aihetta tosissani, ilman ironian suojaa.

Johdatus pimeään suhtautuu siis aiheeseensa vakavasti, mutta tosikkomainen teos se ei ole. Itse asiassa se on suorastaan hauska kirja. Sillä kuten runossa sanotaan: pimeys on käsittämätöntä iloa.

Toisessa osassa kirjan sivut vaihtuvat valkoisista mustiksi.

Teoksen alkupuolella puhuja poukkoilee valon ja pimeän paradoksin välillä, välillä tuskaisena: i. Valon edut: siinä näkee. / ii. Valon haitat: se sokaisee. / Valo on hyvä, mutta sitten ei ole pimeää. / Pimeässä ei näe mitään.

Puolivälin paikkeilla puhuja lopulta sukeltaa pimeään ja samalla kirjan sivut vaihtuvat valkoisista mustiksi.

Teoksen loppupuoliskolla puhuja yrittää soveltaa pimeyden teoriaa käytäntöön ja koetinkiveksi asettuu metelöivä seinänaapuri.

Miten voin rakastaa mitään, jos en opi rakastamaan pimeää naapuriani? / Juuri tämän kanssa minun on oltava tekemisissä.

– Abstraktiotasolla asiat voivat olla helppoja, mutta käytännössä vaikeita. Tässä puhuja yrittää olla ärsyyntymättä naapurista. Hän yrittää luopua sen naapurin järjestämisestä häiriöksi itselleen, Kangaskoski luonnehtii.

Naapurin seinä järjestää naapurin omalle puolelleen, mutta äänet eivät käsitä tällaista puhetta. Suunnittelen väliseinän eteen eristysseinää, joka järjestäisi naapurin äänen niin, ettei se saapuisi pääni sisään.

Loppua kohden puhuja koettaa luopua kaikista todellisuutta järjestävistä elementeistä, järjestä, ruumiista, mielipiteistä, merkityksistä, hyvästä ja huonosta. Silloin kielikin alkaa hajota ja viimeisenä jäljellä on jälleen vain - pim.

Painetun kirjan lukeminen hidastaa aikaa.

Johdatus pimeään on Kangaskosken neljäs teos. Hän on aiemmin julkaissut sekä runoa että proosaa. Toiselta ammatiltaan hän on tutkija. Väitöskirja käsitteli digitaalista lukemista ja nyt hän tutkii, mitä digitaalisuus aiheuttaa kirjoittamiselle.

Instagramiin kirjoitettava runous on maailmanlaajuinen trendi ja on Kangaskoski itsekin siellä joitain tekstejä julkaissut. Alkuperäiset teokset hän on kuitenkin julkaissut perinteisinä painettuina kirjoina. Miksi?

– No, se onkin huvittavaa, että itse kirjoitan niin perin juurin printtikirjoja, hän myöntää.

– Siinä tulee kyllä huomanneeksi mikä se painetun kirjan merkitys on. Digitaalinen maailma on nopeaa selaamista ja siirtymistä asiasta toiseen. Siellä julkaistavan tekstin pitää silloin avautua heti. Painetun kirjan lukeminen on erilaista, se hidastaa aikaa.

Matti Kangaskoski (s.1983)

Helsinkiläinen kirjailija ja kirjallisuudentutkija

Filosofian tohtori. Väitöskirja käsitteli digitaalisen runon lukemista.

Julkaissut neljä teosta:
Tältä sinusta nyt tuntuu
(2012),
Sydänmarssi (2014),
Pääkalloneuvottelut (2017) ja
Johdatus pimeään (2020)

On osa runoutta ja musiikkia yhdistelevää black mödernism -kokoonpanoa yhdessä Eino Santasen ja Tuomas Timosen kanssa.

Biisintekijä ja kitaristi Sata kaskelottia -hevibändissä.

Tanssiva karhu -raadin perustelut

Matti Kangaskoski: Johdatus pimeään

Matti Kangaskosken neljäs runoteos Johdatus pimeään on lyyrinen ja hauska lähestyminen filosofian isoihin kysymyksiin. Teos alkaa lähes tutkielmamaisesti, määrittelemällä maailmansa ja lopulta tiputtamalla sen sekaan minän. Lukija alkaa aavistella klassista ajatuskoetta, mutta lavalla oleva minä on inhimillinen, ja pian tilanne eskaloituu ja näytelmä räjähtää käsiin.

Järki ja kieli järjestävät maailmaa. Kangaskosken esteettisen pelkistetty musta nide ei pelkästään kysy, onko näin hyvä, onko näin pakko olla, vaan esittää mentaalisen painimatsin elävän mielen ja näiden kysymysten välillä. Painimatsiin liittyy myös naapuri rasittavine äänineen, jotka haastavat minän maailmankuvaa.

Johdatus pimeään parittaa lyyrisen huojuvuuden ja terminologian tarkan akateemisen määrittelyn. Klassiset kuvat ja motiivit, kuten pimeys, valo, totuus, todellisuus ja omena ovat teoksen kysymysten käsittelyn keskeisiä työkaluja. Kuitenkin ennen sanojen käyttöä teos määrittää näiden sisällön vain huomatakseen, miten merkitys alkaa vuotaa kielen huonosti tilkityistä raoista. Sellainen on kielen luonto.

Kirja luottaa runouden voimaan tuottaa tietoa maailmasta. Kirja uskoo siihen, että tieto kuuluu kaikille. Se rakastaa paitsi kysymyksiään myös lukijaansa. Lopputuloksena on runoelmamainen kokonaisuus, joka muistuttaa filosofian voivan olla paitsi hauskaa, myös äärimmäisen helppoa ja pohjattoman vaikeaa samaan aikaan. Maailman voi kuvitella esiin monella eri tapaa.

Palkintoraadin jäsenet olivat tänä vuonna puheenjohtajana runoilija Susinukke Kosola, Yleisradion kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä, tuottaja Erja Manto. Vuodesta 1994 alkaen jaetun Tanssivan karhun palkintosumma on 4 000 euroa, Kääntäjäkarhun 1500 euroa.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri