Hyppää pääsisältöön

Edellinen poikkeustila oli 80 vuotta sitten - siitä opimme, että kohta etsimme syyllisiä

Ihmisiä jonottamassa silakkatynnyreitä Helsingin satamassa Vanhan kauppahallin luona vuonna 1941.
Ihmiset jonottavat silakkatynnyreitä Helsingissä Vanhan kauppahallin luona 2. maailmansodan aikaan. Ihmisiä jonottamassa silakkatynnyreitä Helsingin satamassa Vanhan kauppahallin luona vuonna 1941. Kuva: Sa-kuva Helsingin satama,Helsingin vanha kauppahalli,silakka,tynnyrit,jatkosota,jonot,Elintarvike,puute

Tavaroiden hamstrausta, huhuja ja syyllisten etsintää - koronavirus on sekoittanut kevään 2020. Edellisen kerran suomalaiset joutuivat samantapaiseen tilanteeseen noin 80 vuotta sitten, talvisodan alkaessa. Sota on uhkana paljon vakavampi kuin virustartunta, mutta ihmisten käyttäytymisessä on yllättävän paljon samaa.

Kun maailmansota syttyi Euroopassa syyskuun alussa 1939, helsinkiläiset saivat ensimmäiset tiedot sanomalehtipoikien ja -tyttöjen levittämien sähkösanomien kautta. Ensimmäiseksi ihmiset ryntäsivät kauppoihin hamstraamaan ruokatarvikkeita. Koronakevätkin alkoi hamstrausaallolla. Vessapaperihyllyt tyhjenivät niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Sota-ajan ihmisillä oli kuitenkin omakohtaista kokemusta pula-ajasta. Ensimmäisestä maailmansodasta oli kulunut aikaa vain parikymmentä vuotta ja sen kokeneet tiesivät hyvin, mistä sota-aikana tulee pula. Niinpä kauppojen hyllyjä tyhjennettiin kahvista, sokerista ja jauhoista. Ostoinnostus oli niin suurta, että helsinkiläiskauppiaiden piti asettaa ostorajoituksia joillekin tuotteille.

Psykologit ovat selittäneet hamstrauksen olevan jonkinlaista pelon hallintaa: epävarmassa tilanteessa ihmiset pyrkivät tekemään edes jotain, jolla elämän jatkuminen normaalina turvataan.

Sodan alla lehtiin ilmaantui ohjeita kaasunaamarin askartelemiseen. Korona-keväänä ohjeistetaan kasvomaskien ompelemiseen.

Myös kaasunaamarit loppuivat kaupoista heti sodan ensimmäisenä päivänä. 1. maailmansodan perintönä pelättiin yhä kaasuhyökkäyksiä. Kun suojavälineitä ei riittänyt kaikille, kriisin edetessä lehtiin ilmaantui ohjeita siitä, miten kaasunaamarin voi itse askarrella. Korona-keväänä meitä on ohjeistettu kasvomaskien tekoon.

Sodan kynnyksellä viranomaiset pyrkivät myös rauhoittelemaan kansalaisia vähän samaan tapaan kuin tänäkin keväänä.

Valtiovarainministeri Väinö Tanner ilmaantui radioon vakuuttamaan, että elintarvikkeista ei tulisi pulaa: kahvia ja sokeria oli varastoissa usean kuukauden tarve eikä tupakkakaan heti loppuisi. Sen sijaan maan polttoainevarastot olivat vähäiset: kivihiilestä ja polttoöljystä saatettaisiin pian joutua siirtymään kotimaiseen tuotantoon.

Huhut ovat vaihtoehtoista tiedonvälitystä

Kriisitilanteeseen liittyvät aina myös huhut ja huhuina liikkuvat salaliittoteoriat. Huhut ovat jonkinlaista vaihtoehtoista tiedonvälitystä verrattuna ns. viralliseen tietoon.

Huhu toimii kollektiivisena ongelmanratkaisun muotona: epävarman tilanteen hämmentäminä ihmiset tukeutuvat toisiinsa löytääkseen mielestään järkevän selityksen tilanteelle. Huhut sisältävät usein osatotuuksia, yksinkertaistuksia ja liioittelua.

Huhut voivat olla vaarallisia, koska ne voivat johtaa harhaan ja saada ihmisjoukot toiminaan järjettömällä tavalla. Välttämättä näin ei kuitenkaan ole. Huhut ovat myös viihdettä ja ajanvietettä eivätkä kaikki, jotka huhuja ja salaliittoteorioita levittävät, suinkaan itse usko niihin.

Huhututkijoiden mukaan huhut toistuvat periaatteessa samanlaisina kriisissä kuin kriisissä. Niitä on neljää eri tyyppiä: vihahuhut, pelkohuhut, toivehuhut ja ihmehuhut

Talvisodan aikuinen juliste, jossa kehotetaan välttämään huhujen levitystä.
” Juliste 2. maailmansodan ajalta.” Talvisodan aikuinen juliste, jossa kehotetaan välttämään huhujen levitystä. Kuva: Nyt uutta Suomessa. Suomalaisen mainonnan historia. talvisota,julisteet,Kotirintama,Huhu,Valistuskampanjat

Vihahuhut ovat luonteenomaisia erityisesti sotatilanteessa.

Vihahuhuissa pyritään maalaamaan vihollisesta mahdollisimman karmea ja epäinhimillinen kuva. Huhut voimistavat vihollista kohtaan tunnettua vihaa ja vahvistavat sillä tavalla yhteisöä.

Talvisodan huhuissa kerrottiin esimerkiksi, että vihollinen on myrkyttänyt juomaveden Helsingissä. Varsinkin jatkosodan aikana vihollista raaistettiin kertomalla sotavankien kiduttamisesta ja ihmissyönnistä.

Huhut voimistavat vihollista kohtaan tunnettua vihaa ja vahvistavat sillä tavalla yhteisöä.

Vihahuhu saattaa suuntautua myös yhteisön sisälle. Talvisodan aikana ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kerrottiin, että kommunistit ovat soluttautuneet Lotta Svärdiin ja suojeluskuntiin. Kannaksen evakkojen joukossa kiersi huhu, että Sakkolan pappi ja Terijoen nimismies oli ammuttu vakoilijoina.

Pelkohuhuilla varaudutaan tulevaisuuteen.

Pelkohuhut luovat kauhuskenaarioita: kun todellisuudesta maalataan mahdollisimman karmea kuva, se ei ehkä toteudukaan niin pahana kuin on uskottu. Jos esimerkiksi ”ensitieto” sodan tai taudin uhreista on mahdollisimman kamala, todellisuus saattaa yllättää positiivisesti, kun virallista tietoa lopulta saadaan.

Talvisodan alussa huhuttiin jopa 8000 sotilaan kaatuneen parissa päivässä, mikä myöhemmin osoittautui suuresti liioitelluksi luvuksi.

Toivehuhut ja ihmehuhut ovat ainakin sota-aikana harvinaisempia kuin negatiiviset huhut.

Toivehuhut pyrkivät herättelemään toiveita paremmasta. Talvisodan aikana huhuttiin vihollisen valtavista tappioista ja levitettiin varmaa tietoa ulkovaltojen pian saapuvasta avusta. Ihmehuhut taas kertovat yleensä jonkun yksittäisen ihmisen uroteoista.

Talvisodassa tarkka-ampujan Simo Häyhän todellisuudessakin merkittävistä suorituksista liikkui runsaasti liioiteltuja huhuja.

Myös koronapandemian aikana huhuja ja salaliittoteorioita on liikkunut paljon.

Syyllisten etsintä: ensin kauempaa, sitten läheltä

Yhteisön kannalta turvallisinta on etsiä syyllisiä käsillä olevaan kriisiin kauempaa, vaikkapa toisesta maasta. Yhteisön sisällä syyllisten etsintä alkaa vasta hiukan myöhemmin, turvallisemmassa tilanteessa. Koronakriisissäkin syntipukkien etsintä on jo alkanut.

Jos todellinen kriisin aiheuttaja on hyvin suuri ja luonnonvoiman kaltainen, vaikkapa sota tai virus, sille ei tavallinen ihminen mahda mitään. Omaa pelkoa ja ahdistusta voi käsitellä nimeämällä käsitettävämmät syylliset.

Syntipukiksi kelpaa esimerkiksi hallitus, jota voidaan syyttää väärin hoidetusta kriisistä tai joku ihmisryhmä, jonka epäillään toimineen väärin. Syylliset etsitään joka tapauksessa kaikissa kriiseissä.

Syylliset etsitään joka tapauksessa kaikissa kriiseissä.

Talvisodan aikana syntipukiksi nimettiin ensimmäisenä Suomen ruotsinkieliset. Kannaksen suurhyökkäyksen aikana helmikuussa 1940 rintamavastuu Summassa Lähteen lohkolla oli ollut ruotsinkielisillä joukko-osastoilla. Kun rintama sitten murtui, syyllisiksi nimettiin ruotsinkieliset.

Todellisuudessa syy ei tietenkään ollut puolustajien äidinkielessä, vaan Neuvostoliiton murskaavassa mies- ja aseylivoimassa.

Ruotsinkielisten syyttely vielä laajeni: heidän väitettiin varastaneen evakkoon lähteneiden karjalaisten tavaroita ja murtautuneen evakkojen tyhjiksi jääneisiin taloihin. Jopa riikinruotsalaisten vapaaehtoisten väitettiin pettäneen Summassa, vaikka he todellisuudessa taistelivat satojen kilometrien päässä Lapissa.

Seuraava syyllinen oli luonnollisesti Ruotsin valtio, joka ei ollut auttanut Suomea ja oli vieläpä kieltänyt länsivaltojen joukkojen läpikulun maansa läpi Suomeen. Tämä helpotti hiukan suomenruotsalaisten paineita: hekin saattoivat yhtyä suomenkielisten mukana haukkumaan naapurimaata.

Syyllisiksi kelpasivat myös saksalaiset. Neuvostoliitto ja Saksa olivat vielä talvisodan aikana liittolaisia ja niinpä saksalaisten huhuttiin aivan konkreettisestikin auttaneen Neuvostoliittoa. Saksan kerrottiin lähettäneen Neuvostoliittoon lentokoneita ja sotilaita.

Kun sodan loppuvaiheessa Neuvostoliiton tykistön ja pommituslaivueiden tarkkuus selvästi parani, saksalaisten väitettiin olleen tämän takana. Saksaa puhuvia sotilaita oli jopa nähty eturintamalla ja suomalaisilla sotavankileireillä, mikä tietenkin oli mahdollistakin monikansallisen Neuvostoliiton armeijassa.

Talvisodan aikuinen juliste, jossa varoitetaan ulkomaisista vakoilijoista.
Talvisodan aikuinen juliste, jossa varoitetaan vakoilijoista. Talvisodan aikuinen juliste, jossa varoitetaan ulkomaisista vakoilijoista. Kuva: Kauhajoen sotaveteraanien perinnetalon kokoelmat. talvisota,varoitukset,vakoilijat,Kotirintama

Talvisodan aikana ilmiannettiin vakoojia, nyt ilmiannetaan koronamääräysten rikkojia

Koronakriisin alussa kaupunginosien Facebook-palstoilla raportoitiin ulkona leikkivistä lapsiryhmistä ja turvaväliä rikkovista ihmisistä. Kun hallitus suositteli yli 70-vuotiaille kotona pysymistä, ulkona asioillaan liikkuvia ikäihmisiä alettiin katsoa kieroon.

Tämä huolestuneiden ihmisten toiminta muistuttaa jollakin tapaa talvisodan aikaista vakoojajahtia. Sodan aikana ihmisiä varoiteltiin sanomalehdissä vihollisen pussiin pelaavista vakoilijoista ja kehotettiin pysymään tarkkana. Vakoilijoiden etsimisestä tulikin suoranainen villitys: poliisille tehdyt ilmiannot lisääntyivät valtavasti.

Erityisen herkästi ilmiantojen kohteeksi joutuivat venäläistaustaiset emigrantit, mutta mikä tahansa muu ”ulkomaalaisuus” oli epäilyttävää.

Niinpä vakoilijoiksi epäiltiin ruotsalaista perhettä, jonka pojan tiedettiin olevan radiosähköttäjä. Naapurit kertoivat poliisille, että perheen asunnossa lasketaan koko ajan vettä, millä arveltiin peitettävän sähkötyksen ääntä. Poliisitutkinta sitten paljasti, että radiosähköttäjäpoika oli ilmoittanut vapaaehtoisena rintamalle eikä siis juurikaan oleillut vanhempiensa asunnossa. Myöskään hänen vanhemmistaan ei löytynyt vakoojan vikaa.

Kun kriisiaikana oli luotu selkeät ja tiukat normit sille, miten tuli käyttäytyä, ihmiset alkoivat etsiä yhteisöstään yksimielisyyttä horjuttavia normin rikkojia, jollakin tavalla poikkeavia yksilöitä. Alettiin siis tarkkailla naapureita.

Ehkä poikkeuksellinen tilanne ja vakoojista varoittanut propaganda antoivat tilaisuuden hyökätä niitä ihmisiä vastaan, joiden suhteen muutenkin tunnettiin epäluuloa.

Korona-aikana ilmiantojen kanavana toimii sosiaalinen media; poliisille ei liene kukaan ulkona liikkuvista mummoista ja papoista raportoinut.

Lähteet: Tuomas Tepora: Sodan henki- kaunis ja ruma talvisota 2015, Samu Nyström, Henrik Tala ja Laura Kolbe: Helsinki 1939, 2019, Tuomas Teporan ja Samu Nyströmin haastattelut.

Lisää ohjelmasta