Hyppää pääsisältöön

Joy Regwanin esikoislevy syntyi keskelle koronapandemiaa ja katosi hiljaisuuteen – "Levyn julkaisun jälkeen iski tyhjyys"

Joy Regwan katsoo kameraan lähikuvassa.
Joy Regwan katsoo kameraan lähikuvassa. Kuva: Sari Casal/ Yle henkilökuvat (valokuvat),kulttuuricocktail

Korona-aika on kohdellut kaltoin muusikoita, kun livekeikat peruuntuivat. Mutta omaa luokkaansa oli Joy Regwanin kohtalo. Hänen esikoislevynsä Tästä taivas alkaa ilmestyi maaliskuussa juuri samaan aikaan, kun rajoitukset alkoivat.

– Se oli tosiaan perjantai 13. päivä. Ensin peruttiin levynjulkkarikeikka ja sitten kaikki muut. Levyä ei päässyt myymään eikä yleisö voinut löytää sitä. Pienellä levy-yhtiöllä ei ollut myöskään isoa markkinointibudjettia, Regwan sanoo.

30 vuotta toiminut Stupido on vaihtoehtolevy-yhtiöistä isompia. Sen tallissa on Aino Venna. Regwanista ennusteltiin fiksun yleisön uutta lemmikkiä. Molemmat yhdistelevät iskelmää, rockia ja poppia.

Merkit olivat lupaavat. Regwanin levy oli Soundin ennakkokuuntelussa ja ainakin Helsingin musiikkipiireissä keikoista oli puhuttu jo pari vuotta hyvin myönteisesti. Ja Tästä taivas alkaa on hyvä, luultavasti vuoden parhaita esikoislevyjä.

Valmiuslaki otettiin käyttöön 17.3. neljä päivää Regwanin levyn julkaisemisen jälkeen. Levystä ei juurikaan kirjoitettu arvosteluja, se todellakin katosi koronakurimukseen.

– Levyn julkaisun jälkeen iski tyhjyys. Harmitti, kun levyä tehtiin niin pitkään, useita vuosia. Tein sen ensimmäiset biisit 16-vuotiaana, yli kymmenen vuotta sitten. Toki ne ovat muuttuneet. Esimerkiksi Mistä taivas alkaa syntyi tuttujen häihin, mutta siitä on jäljellä vain kertosäe.

Joy Regwan haroo hiuksiaan auringon pilkuttaman muurin edessä.
Joy Regwan haroo hiuksiaan auringon pilkuttaman muurin edessä. Kuva: Sari Casal/ Yle henkilökuvat (valokuvat),Joy Regwan

Regwan syntyi Helsingissä vuonna 1992 kaksikulttuuriseen perheeseen. Vanhemmat eivät ole muusikoita, mutta kotona kuunneltiin musiikkia ja laulettiin paljon. Regwanille musiikki on ollut aina tärkeää.

– Lauloin varmaankin ennen kuin puhuin. Pienenä en suostunut nukkumaan, ellei äiti laulanut minulle kolmesta laulukirjasta. Lapsena tykkäsin Maija Vilkkumaasta ja Nylon Beatista, ala-asteella Beatlesista, joka on vieläkin rakas, teininä iski 60–70-lukujen rock ja aikuisena Carola ja muu iskelmä, J. Karjalainen ja Tuomari Nurmio...

Niistä moninaisista aineksista on suodattunut Regwanin tyyli, jota hän ei mielellään määrittele. Aino Venna lienee selkein vertailukohta, mutta siinä missä Venna ammentaa paljon ranskalaisesta chansonista, Regwan on lähempänä suomalaista iskelmää.

Regwan kirjoittaa sanoituksia sekä suomeksi että englanniksi ja konserteissa kuullaan yleensä molempia. Levy on kuitenkin kokonaan suomenkielinen.

– Oli selkeämpää, että ensimmäisellä levyllä on vain yhtä kieltä. Nykyään popmuusikolla pitäisi olla selkeä brändi, mutta minulla on siitä ristiriitaiset ajatukset. Rajoja ja lokeroita pitää rikkoa.

Joy Regwan katsoo mietteliäänä sivuun.
Joy Regwan katsoo mietteliäänä sivuun. Kuva: Sari Casal/ Yle henkilökuvat (valokuvat),Joy Regwan

Ennen Stupidoa Regwan tarjosi levyään myös isommille yhtiöille. Regwanista kiinnostuttiin, mutta ei hänen musiikistaan.

– Niissä olisi haluttu tuottaa levy eri tavalla. Ehkä heille oli vaikeaa, kun mukana on uusia ja vanhoja tyylejä. En ole varma, kun en jatkanut keskustelua. Olin jo tehnyt levyn, Regwan sanoo ja kohauttaa harteitaan.

Valmis levy syntyi ilman ulkopuolisia. Sen tuottajaksi on merkitty Regwan ja yhtyeessä soittava kitaristi Julius Heikkilä, joka on soittanut muun muassa Edward Vesalan Sound & Furyssa. Regwanin yhtyeen muillakin muusikoilla on vankka jazz-tausta.

Kosketinsoittaja Juha Kuoppala tunnetaan Von Hertzen Brothersista ja Saimaa-yhtyeestä.

– Ihmiset olivat hirveän avuliaita, tekivät töitä puoli-ilmaiseksi. Muusikot lähtivät mukaan, vaikkei ollut rahaa. Ja Heikki Innanen ohjasi videon Mistä taivas alkaa -kappaleeseen.

Joy Regwan istuu puutarhapenkillä auringonvalossa.
Joy Regwan istuu puutarhapenkillä auringonvalossa. Kuva: Sari Casal/ Yle henkilökuvat (valokuvat),Joy Regwan

Levyn julkaisusta on kohta kolme kuukautta. Siitä ei ole näkynyt muuta kuin pari pientä arvostelua, myönteisiä kylläkin. Regwan ei kuitenkaan vaikuta masentuneelta.

– Korona antoi aikaa ajatella ja tehdä uutta, kun myös ilmaisupedagogiikan opinnot on tehty etänä. Mitä muuta siinä voi tehdä kuin mennä eteenpäin? Eihän tässä voi vain jäädä odottelemaan, joten suunnittelen seuraavaa levyä.

Levy on tietysti vielä alkuvaiheissa, eikä Regwan ole varma edes sen kielestä. Viime aikoina hän on kuitenkin kirjoittanut enemmän englanniksi kuin suomeksi. Mutta levyn teema hahmottuu jo.

– Se käsittelee irti päästämistä monessa mielessä. Koronakin on inspiroinut sitä. Pitää päästää irti myös esikoislevystä. Siihen meni monta vuotta, mutta nyt on uusi aika. Keikoille on kova ikävä. Jospa kesällä voisi tehdä jotain vaikka ulkoilmassa.

Teksti: Harri Römpötti

Joy Regwan nauraa silmät kiinni.
Joy Regwan nauraa silmät kiinni. Kuva: Sari Casal/ Yle henkilökuvat (valokuvat),Joy Regwan
Kommentit