Hyppää pääsisältöön

Solistinen ja kuorolaulu voivat asua samoissa kurkuissa

Luciani Berio on kiistatta yksi modernin musiikin merkittävimpiä säveltäjiä ja hänen kuoro-orkesteriteoksensa Coro on käytännöllisesti katsoen nykymusiikin – tai entisen nykymusiikin klassikkoteos. Norjalaisen solistikuoron sekä Norjan radio-orkesterin tulkinta Berion upeasta klassikosta kiinnitti huomioni jo joitakin vuosia sitten konserttiäänityksenä. Kapellimestari Grete Pedersenin johdolla Coro on nyt myös huolella taltioitu levylle Bis:n julkaisuna.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Vuonna 1976 Donaueschingenin festivaalille valmistunut ja seuraavana vuonna Salzburgin festivaalille ja BBC:n Promeille muokattu Coro on kirjoitettu 40 laulajalle ja 44-henkiselle orkesterille. Sen tekstit ovat pääasiassa käännöksiä maailman eri kulttuureilta, Amerikkojen ja Polyneesian alkuperäisväestöiltä, Afrikasta, Lähi-idästä ja Euroopasta, ainoana nimettynä Pablo Nerudan espanjankieliset säkeet. Musiikki kutsuu esiin merkityksiä sanojen välistä hyvin vahvasti, etäännytyksen, sensuellin, suoraviivaisen ja mielipuolisen vaihdellessa tasolta toiselle – tyylien, ilmaisun ja sointivärien myötäillessä ja vastatessa.

Coro sijoittelee laulajat ja soittajat ryhmiksi ympäri lavaa neljään eri ryhmään saaden aikaan näin hyvin jännittävästi sekoittuvia sointivärejä – orkestroinnissa ja ihmisäänelle säveltäessään Berio oli vailla epäilystä yksi parhaista. Coro pitää pihdeissään tekstien, sointien ja ilmaisun monisyisessä sinfoniassa, jonka norjalaiset ihailtavasti hallitsevat ja taitavat. Koskettavan ja ajattomalla tavalla kantaaottavan Coron jälkeen levylle mukaan otettu Cries of London jatkaa solistikuoron verrattomien solistien esittelyä sekä tuo mukaan ripauksen huumoria. King’s Singersille alun perin sävelletty teos on modernin lauluyhtyeilmaisun juhlaa ja Norjalainen solistikuoro huikea sen tulkkina. Kuka sanoi, etteivät solistinen laulu ja kuorolaulu voi asua samoissa kurkuissa.

Luciano Berio: Coro; Cries of London. – Norjalainen solistikuoro sekä Norjan radio-orkesteri, joht. Grete Pedersen. (Bis, BIS 2391)

Kuuntele Uudet levyt 9.6.2020, toimittajana Ville Komppa.

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.