MOT selvitti käräjäoikeuksista Nuorisosäätiö-tutkinnan takavarikkoja. Keskusrikospoliisin mukaan niiden määrä ”on kärkipäätä” suomalaisissa poliisitutkinnoissa.
Nuorisosäätiön ex-johtajien Aki Haaron ja Perttu Nousiaisen toiminnasta alkaneessa rikostutkinnassa on mahdollisesti tehty yhdenlaista suomalaista rikoshistoriaa.
Käräjäoikeudet ovat päättäneet kymmenien miljoonien eurojen arvosta omaisuuden vakuustakavarikoinneista tai muista pakkokeinoista, käy ilmi Ylen MOT-toimituksen keräämistä tiedoista.
Osa vakuutustakavarikoista on yhteisvastuullisia usean henkilön tai yrityksen kesken, jonka takia täsmällisiä summia on vaikea sanoa. Vakuustakavarikkoon on haettu kuitenkin vähintään yli 20 miljoonan euron arvosta omaisuutta.
Onko kyseessä suurin yhden rikoskokonaisuuden aikana tehty takavarikko?
– En pysty sanomaan varmuudella, mutta kyllä tämä sieltä kärkipäästä on. Myös oletettu rikoshaitta on poikkeuksellisen suuri, sanoo tutkinnanjohtaja Antti Perälä Keskusrikospoliisista.
Esimerkiksi suuren pyramidihuijauksen eli WinCapitan yhteydessä hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon asetettiin vähemmän omaisuutta eli noin 17 miljoonaa euroa.
Nuorisosäätiön ex-johtajiin liittyvää rikoskokonaisuutta tutkitaan Keskusrikospoliisin lisäksi Helsingin poliisissa.
Takavarikkoja yhtiöiden ja henkilöiden varoihin
Käräjäoikeuden päätöksissä määritellään enimmäisarvo omaisuudelle, jota poliisille on oikeus asettaa takavarikkoon. On kuitenkin epätodennäköistä, että poliisi olisi kyennyt takavarikoimaan omaisuutta oikeuden asettaman ylärajan puitteissa.
– Jos rikosvahingoksi katsotaan vaikka miljoonaa euroa, niin se on se summa, jonka arvosta poliisi voi enimmillään omaisuutta takavarikoida, selittää menettelyä tutkinnanjohtaja Markku Nisula Helsingin poliisista.
Nuorisosäätiö-tutkinnassa erilaisia pakkokeinoja kuten vakuustakavarikkoja on kohdistettu vähintään yhdeksään henkilöön ja viiteen yritykseen. Osa käräjäoikeuden päätöksistä on salassa pidettäviä, joten toimia on voitu kohdistaa tätäkin laajempaan joukkoon.
Lisäksi ulosottoviranomainen on ulosmitannut satoja tuhansia euroja käteistä ja ainakin yhden suomalaisen osakeyhtiön osakkeet. Kyseessä on kiinteistöalan konsulttiyhtiö, jonka Nuorisosäätiö-tutkinnassa rikoksista epäilty liikemies omisti ulosottoviranomaisen mukaan bulvaanin eli haamujohtajan välityksellä.
Yhtiö oli saanut satoja tuhansia euroja konsulttipalkkioita Nuorisosäätiöltä. Poliisi epäilee, että konsulttipalkkioita on maksettu perusteettomasti.

Rikoksesta epäiltyjä kolmesta maasta
Nuorisosäätiön entisten johtajien ympärille kietoutunut lahjus- ja talousrikostutkinta käynnistyi syksyllä 2017.
Tutkinta keskittyi aluksi Nuorisosäätiön ja lahtelaisen rakennusliikkeen Salpausselän Rakentajien välisiin liiketoimiin. Helsingin poliisin ja Keskusrikospoliisin suorittama tutkinta on kuitenkin laajentunut Suomen oloissa poikkeuksellisen mittavaksi.
Rikoksesta epäillään Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan ainakin kolmeatoista Suomen, Viron ja Puolan kansalaista. Yle on tavoittanut heistä aiemmin valtaosan. Jokainen tavoitetuista henkilöistä on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.
Helsingin poliisi tai Keskusrikospoliisi eivät kommentoi esitutkinnan ollessa kesken millään tavalla sitä, keitä rikoksista epäillään.
Miksi vakuustakavarikkoja tehdään?
Takavarikoissa käteistä ja kiinteistöjä
Poliisi on iskenyt käytännössä kaikkeen mahdolliseen omaisuuteen, jota se on kyennyt jäljittämään. Takavarikkoon on määrätty esimerkiksi omakotitaloja, kesämökki, tontti ja käteistä rahaa.
Suurin euromääräinen takavarikko liittyy Helsingin Kampissa sijaitsevaan Nuorisosäätiön kerrostaloon. Talon yhdeksän miljoonan euron arvoiset panttikirjat ovat puolalaisen rahastoyhtiön nimissä.
Käräjäoikeuden päätöksessä panttikirjat on kuitenkin takavarikoitu. Poliisi epäilee kiinteistön myyntiin liittyvien tapahtumien takia kahta puolalaisen kiinteistökehitysyhtiö Iconin johtajaa törkeästä rahanpesusta.

Verohallinto hakee myös ulosoton kautta yli 1,1 miljoonan euron jäännösveroa Iconin Suomen-yhtiöltä. Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan yhtiöön on tehty verotarkastus.
Iconin suomalaisen asianajajan mukaan poliisi ei ole kuullut puolalaisen yhtiön edustajia, mutta hänen päämiehensä katsovat rikosepäilyjen olevan perusteettomia.
Nuorisosäätiön ex-puheenjohtaja on kateissa
Nuorisosäätiön hallituksen ja keskustanuorten entinen puheenjohtaja Perttu Nousiainen on yksi rikostutkinnan pääepäillyistä.
Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan viranomaisilla ei ole tietoa Nousiaisen tämän hetkisestä olinpaikasta.
Nousiainen on vastaajana Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olevassa siviiliriidassa, joissa Nuorisosäätiön tytäryhtiö vaatii Nousiaiselta vahingonkorvauksia. Vaatimus liittyy Nousiaisen toimintaan säätiön johdossa.
Käräjäoikeus ei ole kyennyt toimittamaan ulkomailla asuvalle Nousiaiselle haastetta. Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan oikeus on pyytänyt tapauksessa myös virka-apua ulkomailta.
Nousiaisen olinpaikan ollessa epäselvä haaste on annettu tiedoksi kuulutusmenettelyllä.
Yle ei onnistunut tavoittamaan Perttu Nousiaista tai Aki Haaroa. He ovat aiemmin kiistäneet syyllistyneensä mihinkään rikoksiin.
Jutun lähteenä on käytetty käräjäoikeuden päätöksiä, kiinteistöjen rasitustietoja sekä ulosottorekisterin otteita.
Ylen MOT-ohjelma käsitteli Nuorisosäätiön kadonneita miljoonia ohjelmassaan marraskuussa 2018.: