Black Lives Matter näkyy kaikkialla – YleX selvitti, mitä levy-yhtiöissä tehdään seuraavaksi

Ilman orjuutettuja ihmisiä meillä ei olisi Elvistä, Miles Davisia, Abbaa, Madonnaa tai Lil Nas X:ää.

Ei Lauri Haavia, Almaa, Antti Tuiskua, Palefacea tai Behmiä.

Länsimainen musiikkiteollisuus on rakennettu mustan musiikin harteille. Silti mustat päättäjät ovat levy-yhtiöissä aliedustettuina ja alaa syytetään toistuvasti rasistisista käytännöistä.

Pitkään keskustelu polki paikallaan tai eteni hitaasti, mutta nyt tapahtuu. Afroamerikkalaisen George Floydin kuolemasta kimmonneet mielenosoitukset levisivät ympäri maailman, ja viihdeala reagoi voimakkaammin kuin koskaan.

Beyonce, Rihanna, Stephen Curry, Lady Gaga ja monet, monet muut julkimot muistuttivat, että black lives matter.

Atlantic Recordsilla ja kykytalli Platoonissa työskentelevät Jamila Thomas ja Brianna Agyemang lanseerasivat Blackout Tuesday -kampanjan, jonka tavoitteena oli, että yritykset irtautuisivat töistä ja ottaisivat yhteyden yhteisöihinsä.

“En halua istua Zoom-puheluissanne juttelemassa mustista artisteista, jotka tekevät teille niin paljon rahaa, jos te ette onnistu ottamaan kantaa siihen, mitä mustille ihmisille tapahtuu juuri nyt”, Thomas kirjoitti sittemmin poistetussa Instagram-julkaisussa.

Tiistaina 2. kesäkuuta Instagram täyttyi kampanjan nimissä mustista laatikoista, ja rahaa on lahjoitettu antirasistiseen työhön satoja miljoonia.

Myös Suomessa levy-yhtiöt lupaavat nyt konkreettisia tekoja. Asiat tuntuvat etenevän nopeasti, mutta oikeastaan tätä on odotettu.

Black Lives Matter -mielenosoitus Kaliforniassa (Chris Tuite / All Over Press). Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Yhdysvallat on ollut räjähdysvaarassa pitkään. Yli 300 miljoonan asukkaan maa ei ole saanut purettua orjuuden raskasta taakkaa tai kitkettyä kulttuurissa pesivää rasismia. Syrjintä on ilmennyt sekä konkreettisina väkivallan tekoina että vaikeammin käsiteltävinä rakenteellisina valuvikoina.

Näitä valuvikoja on käsitelty musiikissa (N.W.A., Kendrick Lamar, Solange), elokuvissa (Spike Lee, John Singleton, Ava DuVernay) ja kirjallisuudessa (Toni Morrison, Angie Thomas, Ta-Nehisi Coates).

Koronaepidemia on tehnyt Yhdysvaltain luokkajakoja näkyvämmiksi ja äkillinen massatyöttömyys valanut toivottomuutta halki maan. Presidentti Donald Trumpin vähättelevät ja väkivaltaiset puheenvuorot koirista ja armeijasta ovat heittäneet bensaa liekkeihin.

Kun näin voimakas liike syntyy, ei se internet-ajassa jää kansalliseksi ilmiöksi.

Raptutkija Inka Rantakallio on seurannut Yhdysvaltain kansalaisaktivismia ja Black Lives Matteria vuosien ajan. Vuoteen 2019 asti hän juonsi Bassoradiossa Rap Scholar -nimistä ohjelmaa, jossa puhuttiin rapmusiikin varjolla yhteiskunnasta.

Rantakallio vertaa kampanjaa Me Toon ja Time’s Upin kaltaisiin kansanliikkeisiin.

– Ihmisillä on tuoreessa muistissa se, miten on saatu muutosta aikaan aktivismilla. Ihmiset ovat reagoineet tähän isommin kuin koskaan aiemmin. Ja nimenomaan valkoiset ihmiset ovat tajunneet, ettei rasismin hiljainen hyväksyminen ole ok.

Nimenomaan valkoiset ihmiset ovat tajunneet, ettei rasismin hiljainen hyväksyminen ole ok.― Inka Rantakallio

Maailmalla musiikkialan toimijat ovat viime päivinä lahjoittaneet miljoonittain rahaa ja vakuuttaneet tekevänsä työtä paremman huomisen eteen. Suomessa muun muassa Warner, Universal, Sony, Live Nation, PME Records ja Playground Music julkaisivat aiheesta Black Tuesdayna.

Osa tyytyi mustaan laatikkoon tai #blacktuesday -hashtagiin, osa ilmoitti käyttävänsä päivän esimerkiksi antirasistisen materiaalin opiskeluun.

Soitimme levy-yhtiöille käytännön teoista, mutta ensin: miten rasismi näkyy popmusiikissa?

Nykypopin historia ulottuu hip hopin, R&B:n, countryn ja bluesin kautta spirituaaleihin ja orjaplantaaseilla laulettuihin kappaleisiin, joiden juuret ovat orjuutettujen kotimaissa Afrikassa.

1800-luvun minstrel-esityksissä valkoiset viihdyttäjät esittivät blackfacessa “afroamerikkalaista musiikkia”. Minstreleissä vakiintunut banjon, viulun, kastanjettien ja tamburiinin muodostama kokoonpano petasi myöhempää popmusiikkia bluegrassista Motowniin. 1800-luvun lopun afroamerikkalaisissa yhteisöissä suosittu ragtime synnytti puolestaan jazzin. Näiden kautta edettiin bluesiin, R&B:hen ja rockiin, popiin ja räppiin.

Ja kautta historian valkoiset artistit ovat saavuttaneet laajempaa suosiota kuin heitä innoittaneet mustat artistit. Kaikki tuntevat The Rolling Stonesin, harvempi Howlin’ Wolfin.

Backstreet Boys oli osa jokaisen ysärilapsen arkea, mutta kuinka moni kuunteli Jodecia?

– Vasta aikuisiällä olen tajunnut N’Syncin ja Backstreet Boysin plagioineen sitä, mitä mustat artistit ovat luoneet. Formaatti on kopioitu laittamalla tilalle valkoisia poikia, jotka eivät välttämättä osaa laulaa yhtä hyvin, Rantakallio sanoo.

Vuonna 2014 BBC:n radiopaneeli nosti “mustan ja urbaanin musiikin” tärkeimpien nykytekijöiden listan ykköseksi Ed Sheeranin.

Lil Nas X (promokuva). Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Mustan musiikin perintö on alalla tiedossa, mutta tietäminen ei tarkoita ymmärtämistä.

“Mustan kulttuurin rakastaminen ei ole koskaan tarkoittanut mustien ihmisten rakastamista”, Wesley Morris muistuttaa The New York Timesissa. “Mustan kulttuurin rakastamisessa on riski, että se rakastetaan hengiltä.”

Viime kesänä Lil Nas X:n lehmipoikaralli Old Town Road ei kelvannut Billboardin country-myyntilistoille eikä oikein countryradioillekaan. Päätöstä moitittiin rasistiseksi. Yhdysvaltain hittiradioiden ihonväriongelmasta on puhuttu pitkään.

Frank Ocean, Drake, Sean “P. Diddy” Combs ja Tyler, the Creator ovat vuosia kritisoineet Grammy-gaalaa, jossa afroamerikkalaiset artistit niputetaan räppäreiksi tai “urbaanin musiikin” esittäjiksi, vaikka musiikki olisi lähempänä popia.

Tyler, the Creator pitää “urbaania” kääntöilmaisuna n-sanalle, ja alalla on jo alettu luopua sen käytöstä. Grammy-gaala vaihtoi “best urban contemporary album” -kategorian nimeksi “best progressive R&B album”.

YleX on myös linjannut, ettei se enää puhu kanavissaan urbaanista musiikista.

YleX on myös linjannut, ettei se enää puhu kanavissaan urbaanista musiikista. Yeboyah, Renaz ja Wekesa -ohjelman tekijät ottivat termin ongelmallisuuden puheeksi kanavan sisällä jo vuosi sitten, mutta vasta nyt sanasta tehtiin koko toimitusta koskeva päätös.

Ohjelman tekijät ovat puhuneet rasismista pitkään ja paljon. Viime vuoden lopulla Renaz Ebrahimi käynnisti keskustelun Maustetytöt-yhtyeen käyttämästä n-sanasta ja rasismin normalisoinnista.

Rebekka “Yeboyah” Kuukka toivoo uusia tapoja tukea ja nostaa esiin poc-tekijöitä.

– Jos työhön vaaditaan tiettyä koulutusta, voisiko sitä muuttaa? Ruskeilla tytöillä on kirjoittajakoulu. Voitaisiinko tehdä kurssi tai harjoitteluohjelma, jonka kautta voi päästä töihin? Eihän se voi mennä niin, että ollaan rakennettu rasistiset rakenteet ja niillä mennään. Jos on valtaa, on valtaa myös purkaa, Kuukka sanoo puhelimessa.

Muutos lähtee omasta halusta oppia, Kuukka muistuttaa. Hän sanoo lukeneensa ison osan elämästään valkoista kirjallisuutta ja ymmärtävänsä, miten helppo on jäädä kuplan vangiksi. Äikäntuntien lukulistat ja historian oppikirjat ovat valkoisten valkoisille laatimia.

– Se on kuin Facebook-algoritmi. Jos luet alt-right-juttuja, niitä tulee sun feediin enemmän. Jos algoritmit saataisiin rikottua, kaikilla olisi parempi mahdollisuus ymmärtää muita ja kumota ennakkoluuloja.

Yleisradio kirjasi vuoden alussa monimuotoisuuden yhdeksi päätavoitteistaan. Työ on käynnistetty, ja YleX tulee arvioimaan sisältöjään kriittisesti sekä miettimään jatkosuunnitelmia.

Niitä tarvitaan, koska ongelmia on.

Tyler, the Creator (promokuva). Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Suomen musiikkialan ongelmat ovat ennen kaikkea rakenteellisia.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun Radio Helsingin Musa vai bisnes -ohjelmassa keskusteltiin helmikuussa n-sanan käytöstä Maustetyttöjen musiikissa, studiossa oli juontaja Maria Veitolan lisäksi kolme valkoista ihmistä. Tästä ohjelman tekijöitä kritisoi muun muassa stylisti Claudia Cifu.

Tai sitä, että levy-yhtiöiden ja mediatalojen työntekijät ovat pääosin valkoisia, vaikka osaajia kyllä olisi. Tämä johtuu siitä, että yhteiskuntamme suosii valkoisia ja kantasuomalaisia. Heillä on paremmat väylät koulutukseen, ja siksi esimerkiksi Suomen yliopistomaailma on hyvin valkoinen.

“Ulkomaalaisella” nimellä on myös tutkimusten mukaan paljon vaikeampi päästä työhaastatteluun. Kyse on usein tiedostamattomasta syrjinnästä, jossa rekrytoija suosii omanlaisestaan taustasta tulevia hakijoita.

Artisti Hassan Maikal kaivaa esimerkin nuoruudestaan ja selittää:

– Harrastin futista, ja tummaihoisena futarina sun piti olla tosi, tosi hyvä, että sut tiedostetaan. Monesti valkoiset kantasuomalaiset pojat, jotka eivät olleet niin hyviä, saivat herkemmin tunnustusta kuin tummaihoiset, Maikal sanoo puhelimessa.

YleX selvitti, mitä Suomen isot levy-yhtiöt tekevät muuttaakseen musiikkialan vinoumia.

Yeboyah (kuva: Nelli Kenttä / Yle). Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Sony Musicin toimitusjohtaja Henri Lanz kertoo istuneensa Black Tuesdayna 7–8 tuntia palaverissa, jossa keskusteltiin tiimeittäin siitä, miten yhtiö voi sekä edistää organisaation sisäistä keskustelua että viedä konkreettisia toimenpiteitä artistiyhteisöön.

Päivään sisältyi muun muassa Ruskeat tytöt ry:ltä ostettu puolentoista tunnin konsultaatio.

Käytännön ideoita syntyi. Esimerkki: Yhtiö kirjoittaa lähiaikoina auki arvonsa (jotka olevat jo olemassa, ja joihin lukeutuu “nollatoleranssi rasismille”) ja pyytää artistinsa sekä työntekijänsä allekirjoittamaan ne esimerkiksi levytyssopimuksen yhteydessä.

Jos sopimusta rikkoo, yhteistyö ei Lanzin mielestä voi jatkua ennallaan.

Tiistaina mietittiin myös sitä, miten Sony Music Finland voisi nostaa antirasismia esiin sosiaalisessa mediassa, mahdollisesti yhteistyössä asiantuntijajärjestöjen kanssa.

– Meillä on noin 40 henkeä töissä ja tiimissä on monikulttuurisuutta hyvinkin monelta sektorilta. Kaikki ovat äärimmäisen valveutuneita, mutta silti koko ajan täytyy oppia ja ymmärtää enemmän.

Haastattelun jälkeen Lanz laittaa sähköpostilla vielä pitkän listan asioita, joista tiistain aikana on keskusteltu. Suunnitelmiin sisältyy yhteistyön jatkaminen Ruskeiden tyttöjen kaltaisten asiantuntijajärjestöjen kanssa ja työntekijöiden kouluttautuminen antirasismista sekä poc-historiasta.

Vuonna 2014 BBC:n radiopaneeli nosti “mustan ja urbaanin musiikin” tärkeimpien nykytekijöiden listan ykköseksi Ed Sheeranin.

Inka Rantakallio toivoo, että levy-yhtiöt konsultoisivat Sonyn tapaan antirasistisen toiminnan asiantuntijoita ja sitä kautta pohtisivat omaa yrityskulttuuriaan ja rekrytointikäytäntöjään.

Nostetaanko enemmän valkoisia kuin ei-valkoisia artisteja? Missä valossa heistä puhutaan? Onko festareilla vain kiintiöslotti tummaihoisille artisteille?

– Ottakaa avuksi joku joka tietää, ettei teidän tarvitse sohia pimeässä.

Universal Musicilla työntekijöille annettiin vapaus päättää miten he toimivat tiistaina “päivän teeman mukaisesti”, toimitusjohtaja Kimmo Valtanen sanoo puhelimessa. Tiistai ei ollut vapaapäivä, mutta yhteisiä koulutuksia tai keskustelutilaisuuksia ei pidetty.

Valtanen sanoo, että tärkeintä on “luoda avoin keskusteleva kulttuuri, jossa rima nostaa epäkohtia esille on riittävän matala”. Universalilla ei myöskään haluta lähteä “kilpailemaan kissanhännän nostolla siitä, kuka tekee asioita eniten”.

Myöhemmin Valtanen lisää sähköpostitse, että Universalilla keskusteltiin tiistaina ja sen jälkeisinä päivinä yhtiön arvoista, konkreettisista teoista sekä keinoista vaikuttaa.

– Keskustelumme tulee johtamaan tekoihin.

Warnerin toimitusjohtaja Mark Fry ei pystynyt kommentoimaan asiaa. Warner Music on listautumassa pörssiin ja siksi mediahiljaisuudessa. Fry lähetti sähköpostitse linkit Warner Music Groupin toimitusjohtajan avoimeen kirjeeseen sekä uutiseen yrityksen tekemästä sadan miljoonan dollarin lahjoituksesta.

Ottakaa avuksi joku joka tietää, ettei teidän tarvitse sohia pimeässä.― Inka Rantakallio

Inka Rantakallion mukaan pelkona on, että yritysten osallistuminen jää pintaraapaisuksi. Viher- tai pinkkipesun kaltaiseksi hyvesignaloinniksi, joka pönkittää brändiä ja vesittää alkuperäistä viestiä. Muutama vuosi sitten kaikki halusivat kaataa jäävettä päälleen, mutta kuinka moni muisti, että tarkoitus oli lahjoittaa rahaa ALS-tutkimukseen?

– On hyvä, että ihmiset ovat sen verran järkyttyneitä että haluavat tehdä asioita, mutta näkisin kestävämpänä sen, ettei tehtäisi paniikissa sitä sun tätä. Helposti käy niin, että kun yritykset saavat kritiikkiä pinkki- tai viherpesusta, ne lopettavat, koska tajuavat tämän olevan haitaksi brändilleen.

Playground Musicilla ja sen pohjoismaisilla toimistoilla tutustuttiin Kiia Beilinsonin ja Miia Laineen kokoamaan “Lähteitä antirasistisen toiminnan tueksi” -docsiin sekä Sarah Sophie Flickerin ja Alyssa Kleinin kokoamaan listaan ”Anti-racism resources for white people”.

– Tiistaina fokuksena oli lukea ja oppia, mutta rasistisista rakenteista oppiminen ei missään nimessä jää vain yhteen päivään. Haluamme ehdottomasti ottaa aktiivisemman roolin rasismin torjumisessa, ja nyt selvitämme, miten voimme tehdä sen tehokkaimmin omalla työpaikallamme, promoottori Laura Jonsson kirjoittaa sähköpostissa.

Yrityksen sisällä käsiteltiin myös performatiivisen solidaarisuuden kritiikkiä. Sitä, miten someaktivismi käännetään käytännön teoiksi.

Playgroundin promoottori Nick Triani muistuttaa, että musiikkialan ohessa täytyy puhua koko yhteiskunnasta Yleä ja eduskuntaa myöten. Hän toivoo, että nuori sukupolvi on tietoisempi poc-kokemukseen (poc = person of color) liittyvistä kysymyksistä.

Siltä ainakin vaikuttaa. Mielenosoitukset jatkuvat kolmatta viikkoa, valkoiset ihmiset jakavat Instagramissa ohjeita hedelmälliseen toimintaan ja Yhdysvalloissa Black Lives Matterin kannatus on noussut huomattavasti myös republikaanien keskuudessa.

Toivoa on ilmassa. Hassan Maikal tuntee sen ihan selvästi.

Hassan Maikal (promokuva, Kai Kuusisto). Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Helsingin Narinkkatorilla mahtui liikkumaan 8. lokakuuta 2016 oikein hyvin. Suomen ensimmäiseen Black Lives Matter -mielenosoitukseen osallistui noin 30 henkeä. Yksi heistä oli Hassan Maikal.

3. kesäkuuta 2020 Maikal seisoi Senaatintorilla samanlaisessa tapahtumassa 3000 ihmisen keskuudessa.

– On toivoa. Isosti. Tästä ois pitänyt tehdä asia way back, silloin joskus 2013–14, kun rasismi heräsi Suomessa talviuniltaan, Maikal sanoo.

– Olen iloinen, että nyt tapahtuu. Olkoon vaikka vain mustia ruutuja. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ottaa kantaa. Mustat boksitkin ovat pistäneet ihmiset puhumaan.

Black Lives Matterin ja Me Toon kaltaisten kansanliikkeiden yhteydessä tavataan kiistellä siitä, mikä on oikea tapa osallistua, osoittaa solidaarisuutta ja kunnioitusta. Maikal tietää monen pysyvän hiljaa, koska pelkää tulla canceloiduksi.

Hän muistuttaa, ettei väärässä oleminen ole vaarallista.

– Koulussakin pelotti viitata, koska et halunnut olla väärässä. Mutta jos olit väärässä, niin sittenhän sulle opetettiin. Ja samalla opettaja näki, että ainakin sä välität.

Korjaus 16.6.2020 klo 12.20: Tekstin aiemmassa versiossa puhuttiin "orjista". Sana on vaihdettu muotoon "orjuutettu". Taustalla on Yhdysvalloissa vuosia käyty keskustelu identiteetistä ja kategorioista. "Orja" on ulkopuolelta annettu kategoria, "orjuutettu" taas korostaa sitä, että nämä ihmiset on väkivalloin pakotettu orjatyöhön, eikä orjuus määritä heidän identiteettejään.