Hyppää pääsisältöön

Ibragimova saa Shostakovitshin konserttoihin painoa muttei viiltoa

Dmitri Shostakovitshin kaksi viulukonserttoa ovat Venäjän viulutähdille vielä latautuneempaa musiikkia kuin Sibeliuksen konsertto suomalaisille. Niissä soi musiikin lisäksi politiikan kiemurainen suhde taiteeseen, ja läsnä on myös David Oistrakhin väkevä persoona. Neuvostoliitossa syntynyt Alina Ibragimova on viimein naulannut Shostakovitsh-näkemyksensä levylle, ja se näkemys kantaa isoa taakkaa, muttei viillä tietä vapauteen.

Shostakovitsh / Ibragimova
Shostakovitsh / Ibragimova Uudet levyt

Hyperionin julkaisemalla levyllä Ibragimovan kumppanina soittaa Vladimir Jurowskin johtama Venäjän valtion akateeminen sinfoniaorkesteri. Painokkaan täyteläisesti soiva orkesteri tuntee Shostakovitshinsa, mutta jyrää kaikuisassa tilassa raskain liikkein. Kenties tämä vaikuttaa Ibragimovan tulkintaan, tai kenties hän on valinnut orkesterikumppaninsa juuri painokkuuden takia. Joka tapauksessa levyllä korostuu Shostakovitshin industriaalinen ja raskas puoli.

Ykköskonserton nokturnissa yö soi salaisen palvelun uhkaa ja tehtaan yövuoroa, mutta unelmointi jää vähemmälle, kun Ibragimova tykittää jopa sordinoitua loppua varsin täysijännitteisesti. Scherzon ja burleskin lennokkuus tekee tilaa irvokkuudelle, kun solisti pöllyttää hartsia tiukkojen pariäänten päälle ja orkesterin puupuhaltimet kolistelevat ja päristelevät kuin UAZin maasturi. Passacaglian alkuun Ibragimova saa todella intensiivistä imua, mutta se keskeytyy, kun hän paikoitellen alkaa erotella ääniä toisistaan.

Kaikki tällaiset ratkaisut ovat musiikillisesti perusteltuja sekä nuottien, teoksen taustan ja Ibragimovan oman tulkintavapauden kannalta, mutta yhdessä niistä syntyy varsin iso kuorma kuulijan kannettavaksi. Se katarsis, jota Shostakovitsh viulukonsertoissaan juonikkaasti tavoittelee, voidaan saavuttaa myös viiltävämmin, tarkemmin ja hiljaisemmin keinoin. Esimerkiksi nuoren Viktoria Mullovan tulkinta ykköskonsertosta yhdistää venäläisen raskasmielisyyden kylmään viiltävyyteen todella tehokkaasti, ja sillä levyllä tarkkuutta on enemmän myös orkesterissa, etenkin puupuhaltimissa.

Ibragimovan osaaminen ja omakohtaisesti koettu intensiteetti eivät jätä toivomisen varaa, eikä orkesterin eeppinen pauhukaan jätä kylmäksi. Mutta silti kaipaan näistä konsertoista tulkintaa, jossa kevytliikkeinen orkesteri viiltää partituurin auki ja viulisti kaivaa hyytävyyden pianissimosta. Luultavasti Ibragimova pystyisi siihenkin, toisissa orkesteriolosuhteissa.

Dmitri Shostakovitsh: Viulukonsertot nro 1 a-molli ja 2 cis-molli. - Alina Ibragimova, viulu, ja Venäjän valtion akateeminen SO/Vladimir Jurowski. (Hyperion, CDA68313)

Kuuntele Uudet levyt 16.6.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua