Hyppää pääsisältöön

Ibragimova saa Shostakovitshin konserttoihin painoa muttei viiltoa

Dmitri Shostakovitshin kaksi viulukonserttoa ovat Venäjän viulutähdille vielä latautuneempaa musiikkia kuin Sibeliuksen konsertto suomalaisille. Niissä soi musiikin lisäksi politiikan kiemurainen suhde taiteeseen, ja läsnä on myös David Oistrakhin väkevä persoona. Neuvostoliitossa syntynyt Alina Ibragimova on viimein naulannut Shostakovitsh-näkemyksensä levylle, ja se näkemys kantaa isoa taakkaa, muttei viillä tietä vapauteen.

Shostakovitsh / Ibragimova
Shostakovitsh / Ibragimova Uudet levyt

Hyperionin julkaisemalla levyllä Ibragimovan kumppanina soittaa Vladimir Jurowskin johtama Venäjän valtion akateeminen sinfoniaorkesteri. Painokkaan täyteläisesti soiva orkesteri tuntee Shostakovitshinsa, mutta jyrää kaikuisassa tilassa raskain liikkein. Kenties tämä vaikuttaa Ibragimovan tulkintaan, tai kenties hän on valinnut orkesterikumppaninsa juuri painokkuuden takia. Joka tapauksessa levyllä korostuu Shostakovitshin industriaalinen ja raskas puoli.

Ykköskonserton nokturnissa yö soi salaisen palvelun uhkaa ja tehtaan yövuoroa, mutta unelmointi jää vähemmälle, kun Ibragimova tykittää jopa sordinoitua loppua varsin täysijännitteisesti. Scherzon ja burleskin lennokkuus tekee tilaa irvokkuudelle, kun solisti pöllyttää hartsia tiukkojen pariäänten päälle ja orkesterin puupuhaltimet kolistelevat ja päristelevät kuin UAZin maasturi. Passacaglian alkuun Ibragimova saa todella intensiivistä imua, mutta se keskeytyy, kun hän paikoitellen alkaa erotella ääniä toisistaan.

Kaikki tällaiset ratkaisut ovat musiikillisesti perusteltuja sekä nuottien, teoksen taustan ja Ibragimovan oman tulkintavapauden kannalta, mutta yhdessä niistä syntyy varsin iso kuorma kuulijan kannettavaksi. Se katarsis, jota Shostakovitsh viulukonsertoissaan juonikkaasti tavoittelee, voidaan saavuttaa myös viiltävämmin, tarkemmin ja hiljaisemmin keinoin. Esimerkiksi nuoren Viktoria Mullovan tulkinta ykköskonsertosta yhdistää venäläisen raskasmielisyyden kylmään viiltävyyteen todella tehokkaasti, ja sillä levyllä tarkkuutta on enemmän myös orkesterissa, etenkin puupuhaltimissa.

Ibragimovan osaaminen ja omakohtaisesti koettu intensiteetti eivät jätä toivomisen varaa, eikä orkesterin eeppinen pauhukaan jätä kylmäksi. Mutta silti kaipaan näistä konsertoista tulkintaa, jossa kevytliikkeinen orkesteri viiltää partituurin auki ja viulisti kaivaa hyytävyyden pianissimosta. Luultavasti Ibragimova pystyisi siihenkin, toisissa orkesteriolosuhteissa.

Dmitri Shostakovitsh: Viulukonsertot nro 1 a-molli ja 2 cis-molli. - Alina Ibragimova, viulu, ja Venäjän valtion akateeminen SO/Vladimir Jurowski. (Hyperion, CDA68313)

Kuuntele Uudet levyt 16.6.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

    Levyarvostelu

    Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

  • Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

    Levyarvostelu

    Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

  • Yksinäinen gambisti mietiskelee

    Levyarvostelu

    Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

  • Helsingin kamarikuoro rakentaa Pärt-rituaalinsa väkevästi

    Levyarvostelu

    Vuonna 1982 valmistunut Passio oli yksi niistä teoksista, joilla Arvo Pärt löi läpi. Pelkistetty rituaali johdatti Jeesuksen kärsimysnäytelmään väkevän meditatiivisesti ja jäi käyttöön, sillä diatonisia sointuja minimalistisesti kellutteleva teos kuulosti yhtä aikaa arkaaiselta ja uudelta. Hilliard Ensemblen ECM:lle tekemä ensilevytys päätyi moneen levyhyllyyn määrittelemään sen, miltä Pärtin pitää kuulostaa. Helsingin kamarikuoro on nyt tarttunut Pärtin monumenttiin, ja onnistuu tarjoamaan ensilevytykselle perustellun ja paikoin paremmankin vaihtoehdon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua