Hyppää pääsisältöön

Masato Suzuki vasta kypsymässä isänsä veroiseksi Bach-mestariksi

Japanin Bach-kollegium on vuosien saatossa kohonnut Bach-auktoriteetiksi, mistä on kiittäminen yhtyeen perustajaa ja taiteellista johtajaa Masaaki Suzukia, jossa zen-mestarin osaaminen yhdistyy luterilaisen musiikkiperinteen ymmärrykseen. Masaakin poika Masato on ikiaikaisen kisälliperinteen mukaisesti seurannut isänsä jälkiä urkujen ja cembalon ääreen ja nyt myös kollegiumin kapellimestariksi, mutta ainakaan hänen uusi levytyksensä Bachin cembalokonsertoista ei vielä kelpaa mestarinäytteeksi.

Bach: Concertos for Harpsichord & Strings, Vol. 1 / Bach Collegium Japan
Bach: Concertos for Harpsichord & Strings, Vol. 1 / Bach Collegium Japan Uudet levyt

Suzuki nuorempi on jo pitkään tehnyt omaa, kansainvälistä uraa kosketinsoittajana, mutta pari vuotta sitten vastuuta tuli lisää, kun hän aloitti isänsä yhtyeen pääkapellimestarina. Uuden levyn riemukkaissa, musikanttisissa cembalokonsertoissa varsinaista vispausta ei juuri tarvita, etenkin kun yhtye on niin vakiintunut, rutinoitunut ja sointuisa. Ja kuitenkin minusta tuntuu, että joku on pielessä. BIS-yhtiön lukemattomilla aiemmilla levyillä olen tottunut Japanin Bach-kollegiumin kaunopuheiseen mutta pitkälinjaiseen soittoon, mutta nyt rivit rakoilevat. Etenkin f-molli-konserton jäyhän teeman Masato kaivaa kuin kivien alta, ja rekonstruoitu d-molli-konsertto ei millään ota virratakseen.

Bachin hitaissa osissa ukko-Suzuki yleensä tietää, kannattaako tavoitella aineetonta keveyttä, jylhää paatosta vai ajan pysäyttämistä, mutta tällä poika-Suzukin levyllä konserttojen hitaat osat ovat ikään kuin siltä väliltä. Draamaa ja jouhevuutta puuttuu myös vikkelämmistä osista. Koska musisointi teknisesti ja soinnillisesti on ensiluokkaista, syynä lienee rohkeuden ja oman näkemyksen puute.

Kyseessä on ensimmäinen osa konserttojen kokonaislevytyksessä, joten levy-yhtiö BIS ja Japanin Bach-kollegium tuntuvat luottavan Suzukin sukuun, mutta konsertoista löytyy säkenöivempiä ja elämäniloisempia tulkintoja. Kenties kisälli kasvaa kohti rohkeutta ja omaa ääntä vasta tämän mestarinäytteen jälkeen, tai sitten Japanin Bach-kollegiumilla on edessään perijapanilainen ristiriita, kun lojaalius Suzukin suvulle törmää taiteellisiin rajoihin. Aika näyttää.

Johann Sebastian Bach: Cembalokonsertot nro 1 d-molli BWV1052, nro 5 f-molli BWV1056, nro 8 d-molli BWV1059 ja nro 2 E-duuri BWV1053. - Bach Collegium Japan/Masato Suzuki. (BIS-2401)

Kuuntele Uudet levyt 16.6.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua