Hyppää pääsisältöön

Miellyttää mutta kuulostaa uudelta - harvinaisuus?

Nykymusiikin kaupallisiin ja kulttuurisiin turvavarusteisiin on nykyään panostettu niin paljon, että etenkin isojen ja uusien orkesteriteosten kyyti on miellyttävän ennakoitavaa. Siksi ensipuraisu Gustavo Diaz-Jerezin orkesterirunoelmasta Maghek tuntui niin virkistävältä - se kuulosti oikeasti uudelta musiikilta, mutta miellyttävyys oli säilynyt.

Gustavo Diaz-Jerez / Maghek
Gustavo Diaz-Jerez / Maghek Uudet levyt

Kanariansaarilla syntynyt Diaz-Jerez on yksi Espanjan tunnetuimmista konserttipianisteista, mutta myös hänen säveltäjäuransa on kansainvälisessä nousussa. Signum-yhtiön ja Skotlannin kuninkaallisen kansallisorkesterin uutuuslevyllä Diaz-Jerez esittäytyy seitsemällä sinfonisella runolla, joista jokainen on omistettu jollekin seitsemästä Kanariansaaresta.

Diaz-Jerez kertoo, että sarjan sävelkieli perustuu kolmeen asiaan: spektralistiseen sointiväriharmoniaan, matemaattisiin ja laskennallisiin keinoihin luoda materiaalia, sekä emergenssin käsitteeseen, siis siihen että systeemin säännönmukaiselta pohjatasolta voi kehkeytyä ennakoimattomia ja luovia ylätason ilmiöitä. Tämän ajattelun pohjalta uskallan sanoa, että Diaz-Jerezin musiikissa kohtaavat Magnus Lindbergin orkesterikihinä sekä John Luther Adamsin luonnonmukainen, sinfoninen minimalismi, mutta lisänä on välimerellistä lämpöä ja selväpiirteisyyttä. Sen sijaan elokuvallinen juustoisuus ja mystisen minimalismin karu paatos loistavat poissaolollaan, ja se on hyvä se.

Diaz-Jerezin sinfoniset runoelmat etenevät mukavan dramaattisesti. Aina kun spektralistiharmonioiden vääntely alkaa tylsistyttää tai sointtikenttä on herutettu kuiviin, säveltäjä tekee luontevan leikkauksen uuteen tekstuuriin. Kehittely on enemmän velkaa ambientille kuin sinfonisuudelle, mutta kuulija pysyy sekä mukana että hereillä, mikä uudessa musiikissa on varsin tavoiteltava yhdistelmä.

Haastatteluissa Diaz-Jerez kertoo haluavansa säveltää mahdollisimman soittokelpoista musiikkia, ja levyn perusteella hän on siinä onnistunut. Skotlannin kuninkaallinen kansallisorkesteri soittaa levyllä notkeasti, sointuisasti ja hyvässä sointitasapainossa, vaikka aikataulu on varmasti ollut kiireinen.

Tuplalevyn runoelmakokonaisuus kestää yli kaksi tuntia, ja kuuntelusession mittaan paukut loppuvatkin kuulijalta nopeammin kuin säveltäjältä. Diaz-Jerez karakterisoi Kanariansaaret selvästi ja etenkin teosten alku- ja loppueleet ovat persoonallisia, mutta liika on liikaa. Levyn myötä jään silti toivomaan, että myös Suomen orkesterit löytäisivät Gustavo Diaz-Jerezin tuoreesti soivan orkesterimusiikin. Kanarian-matkailu tällaisella musiikilla olisi kenties sekä kuulijoiden että planeetan mieleen.

Gustavo Diaz-Jerez: Maghek, seitsemän sinfonista runoa Kanariansaarista. - Skotlannin kunink. kansallisork./Eduardo Portal, sekä Cristo Barrios, klarinetti, ja Ricardo Descalzo, piano. (Signum Classics, SIGCD612)

Kuuntele Uudet levyt 16.6.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua