Hyppää pääsisältöön

Ääni luo näyttämön korvien väliin – Dokumenttiryhmä 30 vuotta

Värikäs graffiti, jossa lukee "Radion dokumenttiryhmä esittää katso korvillasi"
Radion dokumenttiryhmä DocPointissa vuonna 2013 Värikäs graffiti, jossa lukee "Radion dokumenttiryhmä esittää katso korvillasi" Kuva: Yle graffitit (teokset),radion dokumenttiryhmä

Koronakevät on saanut ihmiset kuuntelemaan radiota enemmän. Median tutkimuksen mukaan etätöitä tekevistä 24 prosenttia lisäsi radion kuuntelua. Kriisiaika on lisännyt myös maailmalla radion ja audion kuuntelemista. Uutisia ja ajankohtaislähetyksiä on kuunneltu koronakeväänä erityisen paljon. Radio on vastannut myös ihmisten yhteisöllisyyden tarpeeseen, kirjoittaa dokumentaristi Aune Waronen.

Nopean median kääntöpuolena radiolla on hidas ja tunteisiin vaikuttava ulottuvuus, joka kiteytyy erityisesti dokumentaarisessa kerronnassa. 30 vuotta sitten perustetun Ylen Dokumenttiryhmän tuotannot ovat kehittäneet merkittävästi tätä ilmaisua.

Pertti Salomaa ja Hannu Karisto perustivat Dokumenttiryhmän vuonna 1990. Karisto jatkoi tuottajana vuodesta 1991 ja tuottaa edelleen ohjelmat, jotka näyttävät, että monimuotoisella äänikerronnalla on käytössään supervoima, ihmisen mielikuvitus.

Hannu Karisto seminaarissa
Tuottaja Hannu Karisto Hannu Karisto seminaarissa Kuva: Anne Hämäläinen henkilökuvat (valokuvat),hannu karisto

Mikä radiodokumentti on?

Jotta täysin ymmärtäisi, mistä radiodokumentissa on kyse, ehkä on palattava lapsuuteen.

Muistatko, millaista oli kuunnella ääneen luettua iltasatua, ja kuinka tarinan hahmot, haltijat, möröt ja menninkäiset heräsivät eloon?

Radiodokumentti on ilmaisultaan sukua kuunnelmalle, mutta sillä on fiktiota selvästi suorempi yhteys todellisuuteen. Dramaturgisesti viimeistellyn ohjelman materiaali kerätään maailmasta ja ohjelman muoto syntyy aiheesta. Ohjelmatyypistä käytetään maailmalla ja Suomessa myös nimitystä feature.

Taustalla on aina todellisuus: joskus karu, joskus kaunis, mutta aina koskettava.

Pelkän äänen ja monimuotoisen äänikerronnan avulla on mahdollisuus luoda kaikkia aisteja hyväkseen käyttävä päänsisäinen näyttämö, joka vaikuttaa elämyksellisesti sekä tunteisiin että älyyn. Radiodokumentissa ei kerrota satuja. Taustalla on aina todellisuus: joskus karu, joskus kaunis, mutta aina koskettava.

Ääni tuo ihmisen lähelle. Kun radiodokumentin henkilö tai kertoja puhuu mikrofonille, hän puhuu suoraan kuulijalle. Äänimaisemat ja musiikki herättävät maailman eloon. Kun tunteet ovat mukana viestinnässä, faktakaan ei solahda toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Aiheet voivat tulla mistä vain: historiasta, ajankohtaisesta aiheesta, tai vaikka arkipäivän huomiosta, joka jää kanssakulkijoilta näkemättä. Aina on silti kyse tekijän ainutlaatuisesta näkökulmasta. Ohjelma on aina tekijän tulkinta aiheesta.

Vaikka aihe olisi sama, kahta samanlaista radiodokumenttia ei synny.

Suomalaisten radiodokumenttien taso korkea

Dokumenttiryhmän päänäyttämöinä ovat olleet dokumenttisarjat Todellisia tarinoita ja Kymmenen pientä minuuttia. Vuosien varrella on toteutettu Minuutin dokumentteja ja Viiden minuutin matkoja. Useiden tuntien lähetyksiä on tehty esimerkiksi Dokumenttien yössä ja Dokkari-illoissa.

Nykyisin pitkät radiodokumentit julkaistaan Radio Variaatio -slotissa. Ensisijaisena julkaisualustana on nyt Areena, josta kaikki radiodokumentit löytyvät.

Suomalaisten radiodokumenttien taso on korkea. Useita ohjelmia on palkittu sekä kotimaassa että kansainvälisissä kilpailuissa.

Yleisöä auditoriossa radion kuuntelupäivillä
Yleisöä radion kuuntelupäivillä Yleisöä auditoriossa radion kuuntelupäivillä Kuva: Ilmari Fabritius yleisö,shortdox

Hannu Karisto muistuttaa, että Yleisradio ja Dokumenttiryhmä ovat edelleen Suomessa ainoita, jotka tekevät radiodokumentteja.

”Dokumenttiryhmällä on ollut aktiivinen rooli dokumentaarisen audio- ja radioilmaisun kehittämisessä. Olemme kouluttaneet kymmeniä tekijöitä, joista suurin osa on freelancereita. Kuuntelupäiviä, joissa kuunnellaan yhdessä kotimaisia ja ulkomaisia radiodokumentteja ja keskustellaan niistä, on pidetty vuodesta 1990”, Karisto kertoo.

Lisää radiodokumenteista: Hannu Karisto – Airi Leppänen: Todellisia tarinoita, Edita 1997

Teksti: Aune Waronen, dokumentaristi

Pas de Deux -dokumentin julistekuva
Pas de Deux -dokumentin julistekuva Kuva: Heidi Gabrielsson julisteet,dokumenttiryhmä 30v

Toukokuun lopusta lähtien Ylellä on juhlistettu Dokumenttiryhmän ja pitkien radiodokumenttien 30-vuotistaivalta. Radio Variaatio -sarjassa esitetään juhlavuoden kunniaksi viisi hyvin erilaista ja monimuotoista radiodokumenttien klassikkoa vuosien varrelta.

Juhlavuoden dokumentteina kuullaan Hannu Kariston ja Rami Lindholmin Laiva

Airi Leppäsen, Kaisa Karikosken ja Rami Lindholmin Laveri, kaappi ja metri lattiaa -elämää asuntolassa

Katarina Lillqvistin ja Hannu Salaman Uralin perhonen

Pico Viitasen Pas de deux - faktio hullusta rakkaudesta

Mikko Järvisen Kalasaari