Hyppää pääsisältöön

Ääni on pakoa visuaalisesti määritellystä maailmasta – Radiodokumenteissa kuuluu tekijänsä ääni

Dokumentaristi Aune Waronen matkalla Ruandassa
Dokumentaristi Aune Waronen Ruandassa vuonna 2009 Dokumentaristi Aune Waronen matkalla Ruandassa henkilökuvat (valokuvat),Aune Waronen

Ylen Dokumenttiryhmästä on tullut monelle journalismin ja eri taiteenalojen freelancerille koti, jonka suojissa on toteutettu satoja audiodokumentteja, kirjoittaa Aune Waronen.

Toimittaja ja dokumentaristi Pauliina Motturi päätyi radiodokumenttien pariin vuonna 2008 radio- ja tv-journalismin opintojen yhteydessä. Sen jälkeen hän on tehnyt 40-50 lyhytdokkaria, viisi dokumentaarista audiosarjaa ja seitsemän pitkää radiodokumenttia.

– Tällä hetkellä työn alla on dokumentaarinen podcast Hämärän jälkeen, joka käsittelee elämän sattumanvaraisuutta, ihmisten välisiä kohtaamisia, sekä omaa uupumistani ja halua ymmärtää ihmisyyttä ja elämää paremmin. Usein dokkarieni aiheet liittyvät identiteettiin, stereotypioiden rikkomiseen ja normaalius -käsitteen haastamiseen, Motturi kertoo.

Dokumentaristi Pauliina Motturi istuu sängyllä mikrofonin kanssa.
Pauliina Motturi Dokumentaristi Pauliina Motturi istuu sängyllä mikrofonin kanssa. Kuva: Mikko Laaksonen henkilökuvat (valokuvat),pauliina motturi

Tekijän näkökulmasta erityisen läheinen on Motturin ensimmäinen pitkä radiodokumentti Kohtu, kehto ja hauta, joka käsitteli Kouvolaa, suhtautumista kotiseutuun ja sen vaikutusta identiteettiin.

– Sitä työstäessä oppi tekemisen prosessista aika paljon, eikä ollut vielä harhaanjohtavia pinttymiä omassa mielessä siitä, miten radiodokumentteja tulisi tehdä.

En kuuntele radiota.― Pauliina Motturi

Motturi myöntää, ettei radion kuunteleminen ole hänen juttunsa, mikä voi kuulostaa oudolta.

– En kuuntele radiota, paitsi joskus autossa, matkalla jonnekin. Kuuntelen kaikki audioni yleensä AOD:na eli audio on demand -muodossa, oli sitten kyse musiikista, dokumenteista tai podcasteista. Ääni on minulle pakoa visuaalisesti määritellystä maailmasta ja se luo vapaamman tilan mielikuvitukselle, kokemiselle ja asioiden käsittelylle.

"Tuntuu, että teen ja samaa dokkaria uudestaan ja uudestaan"

Vuonna 2003 radiodokumenttien tekemisen aloittaneella dokumentaristi Mikko Järvisellä oli jo lapsuudessa 1980-luvulla vahva tunneside radioon. Musiikki, urheilu ja huumori olivat sisältöä, jota hän janosi ja jota ei ollut mahdollista tavoittaa muuten.

– Meillä oli kotona itse radiosta äänitettyjen kasettien lisäksi vain kolme kaupasta ostettua kasettia, Hurriganesin Crazy Days, Elviksen Flaming Star ja Abban Greatest Hits. Ylen levystössä musiikkia oli aika paljon enemmän, joten kannatti kuunnella Kotimainen puolituntinen, Kevyesti keskellä päivää, Rockradio ja muut musiikkiohjelmat, Järvinen sanoo.

Rockradiossa oli epäsovinnaisia sketsejä, joissa esiintyivät Leo Eläin ja Kapteeni Sika, molemmat Holle Holopaisen esittäminä. Radiohuumorin saralla merkittävimpiä ohjelmia Järviselle olivat kuitenkin Juha Siltasen ja M.A. Nummisen Yömyöhät, joita tuli vain muutaman kerran vuodessa.

– Improvisoitu absurdin assosiatiivinen huumori ja outo musiikki upposivat niin syvälle, että samankaltaista henkeä tavoittelen edelleen radiodokumenteissani, hän tunnustaa.

Mikko Järvinen ja Kai Rantala
Dokumentaristi Mikko Järvinen (vas.) ja äänisuunnittelija Kai Rantala. Mikko Järvinen ja Kai Rantala Kuva: Seppo Sarkkinen Kai Rantala

Mikko Järvinen on tehnyt kolmisenkymmentä pitkää radiodokumenttia. Noin puolet on ollut kulttuurihistoriallisia dokumentteja, esimerkiksi Kirjainten koti, Rautatie ja Forssa, joissa on haikailtu menneeseen maailmaan. Tuotantoon kuuluu myös omaelämäkerrallisia ohjelmia, joita hän pitää ehkä onnistuneimpina. Listassa on myös ihmis- ja perhesuhdetta käsitteleviä radiodokumentteja.

– Joskus tuntuu, että olen tehnyt yhtä ja samaa dokkaria aina uudestaan ja uudestaan. Toisinaan ajattelen, että olen tehnyt kolmea eri dokkaria kutakin noin kymmeneen kertaan. Dokumentin valmistuminen on kuitenkin aina ihme, niin pienestä idusta ne lähtevät liikkeelle. Ja useimmista iduista ei koskaan tule mitään.

Dokkareissani ei ole minkäänlaista sidettä nykymaailmaan.― Mikko Järvinen

Lähimmäksi alkuperäistä visiota Järvinen sanoo päässeensä Oriveden huhtikuu -dokkarissa, jossa sekä Orivesi että huhtikuu olivat vain näyttämö kerronnalle.

– Alkuperäinen ideani oli vain valita jutun tunnelmaan sopivat ihmiset, jotka saivat itse päättää, mistä puhuivat. Joku voisi sanoa, ettei tuollaisessa lähtökohdassa ole mitään järkeä eikä ehkä olekaan, mutta juttu kuitenkin onnistui hyvin. Sain joskus tästä ohjelmasta kuuntelijapalautteen, jonka mukaan dokkareissani ei ole minkäänlaista sidettä nykymaailmaan, mikä oli hyvin kauniisti sanottu. Tosin se ei ole ollut mikään tietoinen pyrkimys, Järvinen sanoo.

Pelkkä ihmisääni ilmaisee paljon

Kirjailija ja kouluttaja, dokumentaristi Heli Hulmi kertoo kasvaneensa kuuntelemalla. Lapsuudenkodissa luettiin ääneen ja kuunneltiin radiota, jonka sisälle hän kuvitteli koko maailman.

– Radio on vuosikymmenten ajan merkinnyt minulle sekä salaista että todellista maailmaa. Televisiosta ei koskaan tullut minulle niin mieltä liikuttavaa välinettä kuin musiikista, kuunnelmista, kerrotuista tarinoista ja lausutuista runoista. Pelkkä ihmisääni ilmaisee niin paljon. Puhuminen liittyy hengittämiseen, sykkeeseen ja johonkin jäljittelemättömään tapaan olla oma itsensä, Hulmi miettii.

Dokumentaristi Heli Hulmi
Dokumentaristi Heli Hulmi Dokumentaristi Heli Hulmi Kuva: Anniliina Lassila henkilökuvat (valokuvat)

Radiodokumentin tekeminen on hänelle myös kohtaamisen tilan rakentamista.

– Dokumentaristina hakeudun tilanteisiin ja ihmisten luo äänittämään, haastattelemaan ja kuuntelemaan. Työpöytäni ääressä sitten kuuntelen kaikki nauhat – tai tallenteet – moneen kertaan läpi ja litteroin ne, hän kuvaa työprosessia.

Radio on vuosikymmenten ajan merkinnyt minulle sekä salaista että todellista maailmaa.― Heli Hulmi

Kun materiaalia on kertynyt paljon ja oma lataus teemaan pysyy vahvana, alkaa punaisen langan etsintä ja mahdollisesti kertojan äänen kirjoittaminen sekä äänimaailman luotaaminen. Valmis ohjelma avautuu taas ulospäin: kuuntelija löytää oman kaistansa tulla mukaan, jos aika, teema ja rytmi sen sallivat.

Hulmi laskee tehneensä 25 radiodokumenttia, suurimman osan Todellisia tarinoita -sarjaan. Osa ohjelmista on pitkiä, osa lyhyitä. Aiheissaan hän on liikkunut filosofian ja hengellisyyden ­sekä ihmiselämän kriisitilanteiden ja vaikkapa muotokuvamaalauksen tuntumassa.

Erityisesti Hulmi haluaa muistaa Berliinin muurin murtumisen jälkeen tekemäänsä Rajan pinnalla, rajan pinnassa -dokumenttia.

– Tutkin silloin rajan käsitettä ja vaeltelin Suomen ja Venäjän välisellä rajavyöhykkeellä. Äänitin lintuja ja ihmisiä, jotka katselivat joka päivä alueelle, mistä vain metsän eläimet pääsivät läpi.

On ollut myös tilanteita, joissa radiodokumentaristi on halunnut paeta.

– Olen kokenut pelkoa esimerkiksi Helsingin maanalaisissa, salaisissa tunneleissa tai Estonian uppoamisen jälkeisenä päivänä. Tein sitten onnettomuuden henkisestä hoidosta ja kriisin kohtaamisesta dokumentin Sua kohti Herrani. Nyt siitä puolivuotisesta prosessista palautuu mieleeni meren loiske ja Lennart Meren sanat, hän kertoo.

Keskusteleva yhteistyö tiimin kanssa tärkeää

Ensimmäisen radiodokumenttinsa Heli Hulmi teki vuonna 1989 Pertti Salomaan tuottamana.

– Muistan tuntikausien keskustelut hänen työhuoneessaan ennen matkoille lähtöä! Silloin kuljetin vielä painavaa kelanauhuria, nagraa. Halusin tutkia valoa ja ääritilanteita eli matkustin Inariin tekemään Inarin kiljuvaa valoa. Myöhemmin hyvä, keskusteleva yhteistyö tuottaja Hannu Kariston ja loistavien, luovien äänisuunnittelijoiden – kuten Tiina Luoman, Hannu Kasurisen, Rami Lindholmin ja Kai Rantalan – kanssa ovat uponneet mieleeni.

Kai Rantala ja Hannu Karisto äänityksissä Inarissa talvella
Kai Rantala ja Hannu Karisto äänittämässä Pimeyden valo -teosta Inarissa vuonna 2003 Kai Rantala ja Hannu Karisto äänityksissä Inarissa talvella Kuva: Yle äänittäminen,Kai Rantala

Heli Hulmi kuvailee, miten radiodokumentissa voidaan liikkua hienovireisesti silmille näkymättömässä maailmassa.

– Raskasta todisteluiden ketjua ei tarvita, jos haastateltavan kokemus kuultaa läpi. Eikä haastateltavan tarvitse olla kuuluisuus. Niin, tuo juuri puhuttelee. Usein haastateltavien nimet jäävät vain tekijöiden tietoon, hän sanoo.

Heli Hulmi kokee ihmistuntemuksensa kasvaneen jokaisen vaativan työn myötä.

– On tullut taju siitä, kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni. Siitä, että löytää oikeat sanat ojentautuessaan kohti tuntematonta, koputtaessaan ovelle, vaikkei tiedä mitä siitä seuraa.

Radion voimana intiimiys

Korona-aikana radion kuuntelu on lisääntynyt sekä Suomessa että maailmalla.

Kaikki haastatellut dokumentaristit toivovat, että poikkeusajan radion tai audion kuuntelutottumuksista tulee ainakin jossain määrin pysyviä. Pauliina Motturi uskoo, että audio-ohjelmien verkkokuuntelu lisääntyy, kun ihmiset ovat poikkeusolojen motivoimina oppineet mistä ja miten niitä voi löytää.

– Itse aion jatkaa pääasiassa AOD-linjalla. Suoraan verkkoon tehdyt ohjelmat vapauttavat tekijän radiokanavien aikaslottiajattelun kahleista. Samalla muutos pakottaa miettimään entistä tarkemmin dramaturgiaa, löydettävyyttä ja sitä, missä kontekstissa ihminen ohjelmaan mahdollisesti verkossa törmää, kun se ei ole esimerkiksi osana radion lähetysvirtaa.

Mikko Järvinen tunnustaa, etteivät asiapitoiset ohjelmat kosketa hänen tunteitaan. Radion voima on silti intiimiys.

Suurin osa Ylenkin tarjonnasta on pelkkää lässytystä.― Mikko Järvinen

– Suurin osa Ylenkin tarjonnasta on pelkkää lässytystä. Joko asiallista lässytystä, kuten Radio Suomi ja Yle Puhe, tai hauskaksi tarkoitettua lässytystä, kuten YleX, Järvinen heittää.

Hän epäilee sitä, että radionkuuntelun suosio voisi merkittävästi ja pysyvästi nousta, ellei radiossa ole sellaista sisältöä mitä mistään muualta ei voi saada.

– Nykyisessä mediamaisemassa ainakin näennäisiä vaihtoehtoja on niin paljon, että ainutlaatuinen sisältökin jää katveeseen, vaikka joku sellaista tekisikin. Ajankohtaisuus ja nopeuskaan eivät enää ole radiolle erityisiä aseita, kun muut mediat pystyvät samaan, hän miettii.

Heli Hulmi näkee, että poikkeustilanne ja korona-aika haastaa meitä keskittymään oleelliseen.

– Kuinka selviän, kuinka selviämme ja mitä kuuluu? Radio ilmaisuvälineenä liikkuu sekä sisäisen että ulkoisen todellisuuden alueilla, mutta ketterämmin kuin muut mediat. Hyvä radio-ohjelma jää kaikumaan keskittyneen kuulijan mielessä ja huokaa, hengittää, pyytää jatkamaan kuultua, luontevalla tavalla, Heli Hulmi sanoo.

Pauliina Motturin, Mikko Järvisen ja Heli Hulmin haastattelut on tehty sähköpostitse.

Teksti: Aune Waronen, dokumentaristi

Aune Waronen

Tehnyt 35 radiodokumenttia, joista 16 pitkää dokkaria.

Dokumenttien aiheina kulttuurihistoria, taide, elämän ilmiöt ja henkilökohtaisen kokemuksen tutkiminen.

Ensimmäinen radiodokumentti Pieni maailmanmatka vuonna 1997.

Töistä tärkein Olipa kerran kauneus (2000), josta teki myös gradun Jyväskylän yliopistoon. Dokumentista alkoi vuoteen 2015 kestänyt yhteistyö äänisuunnittelija Pentti Männikön kanssa.

Prosesseista mieleenpainuvimmat Punainen mylly - elämä siveltimenä (2001), jota tehdessä vietti kuusi päivää Ranskan Albissa taiteilija Henri de Toulouse-Lautrecin jalanjäljillä, sekä Toinen Ruanda (2010), joka syntyi kolmen viikon matkalla ruandalaisten naisten luokse.

"Radiodokumenteissa yhdistyvät elämäni kaksi suurta intohimoa, kuvallisuus ja teksti." – Aune Waronen

  • Dokkarifestivaali! Areenassa! Jihaa!

    Yle Areena ylpeänä: Dokkarifestivaalin ohjelmisto!

    Lost Boys, Aalto, Self Portrait, Feels Good Man, Minding the Gap, Maddy The Model ja Chef Flynn plus muut rujonkauniit dokkarienskarit Yle Areenassa! Elämää yhteiskunnan laitamilta, kehopositiivisuutta, unelmien tekemistä todeksi, cheerleadereita, sammakkomeemejä, isoja suomalaisia vaikuttajia ja selviytymistarinoita. Haasta itsesi mukaan todellisten tarinoiden maailmaan. Areenassa dokumenttielokuvia sekä dokkareita ensiesityksinä 15.3.2021 alkaen. Puhetta riittää Ylen somessa, sekä tv-kanavilla. Dokkarisuosittelijoina Ina Mikkola, Susani Mahadura ja Sami Kieksi. Sekä Riku ja Tunna Docventuresista.