Hyppää pääsisältöön

Maailmankaikkeushavaintoja ja parannusehdotuksia

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko
Tapettiin päin olematon puoli Kajon naamasta. Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen ajatusten miljoonalaatikko

Maailmankaikkeushavaintoja ja parannusehdotuksia

Miksi on tehty mahan edessä pidettävistä soittimista helposti opittavaksi juuri rumaääninen saksofoni, eikä kaunisääninen viulu?

Jos minä olisin rokkikuningas, en vaatisi alamaisiltani vankkumatonta uskollisuutta kuolemaan asti. Mutta moni vaatisi, itsekkyyksissään!

Violetti luuultavasti on kehitetty naisten pyynnöstä ja heidän tarpeisiinsa. Mutta joskus voi mieskin päästä siivellä siitä hyötymään: Minulla on violetti paita, joka on väristään huolimatta tosi hyvä, ja viileä lämpimimmmilläkin keleillä. Paitsi että en tiedä onko se violetti violetti, vaiko liila, laventeri vai mikä. Mutta sininen sei ole, tai musta.

Minkä takia miesten älyttömältä näyttämättömien kesähattujen valmistus on lopetettu?

Fillarointi on varmasti ollut todella krahisevaa ähkimistä ennen pyörän keksimistä.

Miksi nykyään ei enää tervata niin paljon? Tervattaisiin. Enempi vielä!

Suuressa kansainvälisessä kaimatapaamisessa Mohammedeilla varmaan olisi isoin teltta ja alueen hienoimmat iltavalot kanttiinin terassilla.

Ei voi syödä älyttömästi talimaista rasvaa, tulemattaan ”huono elämä” sille.

Miten voi joku kyllästyä siihen, että linnussa on mattapinta? Mutta niinpä vain on siihen kyllästynyt ainakin kyyhkyslakan keksijä.

Jotkut luulevat, että ummikkoulkomaalaiset ymmärtävät paremmin, jos niille huutaa kovasti. Tärkeämpää on huutaa kauan.

Jos saisi mielettömät määrät kaikenvärisiä teippejä paitsi sinistä, katkeroituisi vähitellen.

Monet käärmeet on kuin suomalaiset, ne ei korkealle tähtäile. Matalalla marmattavat.

Ennen kuin kinastelu ja kyräily on keksitty, kansanedustajat ovat vain istua jäköttäneet tuppisuina pulpetissaan ja tuijottaa mullottaneet eteensä.

Ranskalaiset ja espanjalaiset on olleet juhlatunnelmissa, ja punaviinipäissään sopineet, että yhteisestä päätöksestä kirjainta ”h” ei äännetä mitenkään. ”To'on käteen!” - Mutta sitten laskuhumalassa ei ole päästy sopimukseen kirjaimista ”x”, ja ”j” ja rapulassa on heitetty romukoppaan viimeisetkin toiveet yhteisestä ääntämissuunnitelmasta.

Kelteisilläänoloennätys (monta sukupolvea) on jollain viidakkoheimolla.Mikä valvottaa kunnianhimoisia nudisteja ympäri Pohjolan tänäkin yönä.

Voisi olla sellaisia autoja, joista opiskelijat ja muut voisivat hakea perunasalaattia ilmaiseksi. Saisi sitä kuppiin, ja tikun, jolla syödä.

Onneksi sentään ovat lihansyöjäkasvit ihmistä paljon pienempiä, eikä kasva niitä uimarannalla vesikasvien seassa uppeluksissa kyttäämässä.

Ennen kunnon Karaten keksimistä on kulunut vain vähän tiiiä, mutta paljon röntgenfilmiä ja kämmensyrjälastoja.

Näin Tampereen koskipuistossa pulun, joka oli aivan selästi körttiläinen. Musta-asuinen, tyyni oli, ahkeralta vaikutti. Ja tyytyväiseltä. (Vaikka hattu tai muu päähine olikin hävinnyt jonnekin.)

Kyllä säälittäisi itsen tilanne, jos pierisi niin pitkän pierun, että tyhjenisi kuin ilmapallo, ja lopulta olisi lattialla jäljellä vain ryppyinen, tyhjä nahka. Kunnes joku täyttäisi metaanilla, ja sitten olisi taas että jee, missä jätkät! Nyt pannaan ranttaliksi!

Jotkut ei yllä kielellä nenäänsä. Jotkut yltää. Mutta jotkut onnettomat ovat niin rajalla, etteivät kokeilematta, kovasti ponnistelematta tiedä, kumpaan leiriin kuuluvat.

Rokotiilit ja humppa ei ole kehittyneet muun maailman mukana. Niiden ei ole ollut tarvis, sillä vaikka niitä kuinka vihataan, aina ne vain jotenkin selviytyvät. Naarmuilla, silmä mustana, hammas tai pari poikki - mutta selviytyvät. (Kauheaa on se.)

Toivoo:

Nimim. ”Yksi monten puolesta”

Kommentit
  • Markus Kajo: Ennen kuin oli "mitään", oli jo sentään jotain.

    Mikä toimi nettitrivian esiasteena, miettii M. Kajo.

    ...Emme jääneet odottamaan, kirjoittaako täti vastaan, että on saanut tiedon matkastani, ja että olisiko hän ylipäätään edes kotona tuolloin. Ei näet ollut mitään syytä, miksi täti ei olisi ollut maisemissa. Hänhän asui kotonaan. Miksei hän siis olisi siellä! Ja sitäpaitsi minä en halunnut odotella korttien postittumista päiväkaupalla.

  • Markus Kajo: Asiaa naisten pulista

    Hyvyys, pahuus palkitaan vain saduissa?

    "...Ja luonto uhkaa kostolla, jos vielä sitä hiilletään, tai vaikka ei edes lisää hiillettäisi! Luulisi, että edes luonto on meidän puolella, ilmasto ihmisten ilona ilmaiseksi, mutta ei."

  • Ennen, nyt ja kohta!

    Markus Kajo miettii 40 vuottaan Ylessä, ja ensi vuotea, mm.

    Muistaakseni oli maanantai kun aloitin Ylen palveluksessa 80-luvun alussa, joten on ihan soveliasta, että lopetan perjantaina. Ei tule keskeneräisiä työviikkoja uralle suotta.

Uusimmat sisällöt - Näkökulmat

  • Markus Kajo: Ennen kuin oli "mitään", oli jo sentään jotain.

    Mikä toimi nettitrivian esiasteena, miettii M. Kajo.

    ...Emme jääneet odottamaan, kirjoittaako täti vastaan, että on saanut tiedon matkastani, ja että olisiko hän ylipäätään edes kotona tuolloin. Ei näet ollut mitään syytä, miksi täti ei olisi ollut maisemissa. Hänhän asui kotonaan. Miksei hän siis olisi siellä! Ja sitäpaitsi minä en halunnut odotella korttien postittumista päiväkaupalla.

  • Markus Kajo: Asiaa naisten pulista

    Hyvyys, pahuus palkitaan vain saduissa?

    "...Ja luonto uhkaa kostolla, jos vielä sitä hiilletään, tai vaikka ei edes lisää hiillettäisi! Luulisi, että edes luonto on meidän puolella, ilmasto ihmisten ilona ilmaiseksi, mutta ei."

  • Ennen, nyt ja kohta!

    Markus Kajo miettii 40 vuottaan Ylessä, ja ensi vuotea, mm.

    Muistaakseni oli maanantai kun aloitin Ylen palveluksessa 80-luvun alussa, joten on ihan soveliasta, että lopetan perjantaina. Ei tule keskeneräisiä työviikkoja uralle suotta.

  • Kultainen noutaja

    Opettavaisen tarinan kansalle nosti esiin Kajo.

    "...Ahneuksissaan mies saunoi itsensä henkihieveriin. Liian kova konsti se selvästi oli, pakkosaunonta, mietti hän..."

  • Käynti pienenä

    Soittoa ja tapahtumia mielen sisällä, pääasiassa.

    Olo on kuin koira murisisi jossain. Tai murisisi jokin paljon pahemepi. Paholainen, seitinohuen ulottuvuuksienvälisen suihkuverhon takana murisisi vaikka.

  • Kelluessaan

    Mielihavaintoja veden piirissä ollessa

    Vesi oli suolatonta, ja siksi välillä kirveli nenässä. Paradoksaalista oli se, että kirveli juuri suolattomuus, eikä -lallisuus, kuten maallikko helposti luulisi.

  • Tyhmä jo pienenä

    Toistuvan yksinkertaisuutensa lamentaatioasialla on Kajo.

    "Jos ei lasketa sitä, että aikuisessa ihmisessä on lihaa ja luuta enemmän kuin lapsessa, ja laajempi nahka-osa hänellä kuin silkohapsena oli, niin melko vähän muuttuu ihminen elämänsä aikana..."