Kommentti: K-pop-fanit kertoivat sabotoineensa Donald Trumpin vaalitilaisuuden – Tätä on odotettu, koska netissä sekoilevilla nuorilla on valtaa
Äärioikeistotrollit ovat tienneet pitkään, että nettisekoilulla voi vaikuttaa reaalimaailmaan. Oli vain ajan kysymys, että tämä tajuttaisiin myös “toisella puolella”, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Anton Vanha-Majamaa.
Jos Twitter-hakuun kirjoitti kesäkuun alussa #WhiteLivesMatter, syöte täyttyi alt-right-sisällön sijaan kauniista korealaisista poppareista.
Taustalla oli k-pop-fanien organisoima tempaus, jossa vihamielinen ja rasistinen sisältö pyrittiin hukuttamaan artistikuvien ja -videoklippien alle. Tämä on sitä algoritmien rikkomista, jota YleX:n Rebekka "Yeboyah" Kuukka peräänkuulutti Black Lives Matterin yhteydessä.
Samanlaisen myllytyksen koki Dallasin poliisin appi, jolla oli tarkoitus bongata mielenosoituksiin liittyviä laittomuuksia, mutta bongattiinkin androgyynejä aasialaisia valtavirtapoppareita.
Näkyvin isku toteutui viime viikonloppuna. Tiktokissa oltiin kannustettu faneja varaamaan lippuja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaalitilaisuuteen 20. kesäkuuta – luonnollisesti vailla aikomusta mennä paikan päälle.
Tempaus lähti ilmeisesti 51-vuotiaan Mary Jo Lauppin videosta, mutta otti kierroksia ennen kaikkea nuorten faniyhteisöjen sisällä.
Osallistuneiden mukaan jäynä toimi. Yli 19 000 ihmistä vetävässä Bank of Oklahoma Centerissä oli lauantaina paljon tyhjiä paikkoja, vaikka järjestäjien mukaan kiinnostuneita oli melkein miljoona. Trumpin kampanjaväki syytti yleisökadosta paikallisia mielenosoittajia, mutta syypäät taisivat olla ihan muualla.
Tiktokissa yksi paikan varannut käyttäjä hassutteli: “Voi ei, ilmoittauduin Trumpin vaalitilaisuuteen, mutta en pääse paikalle, *köh, köh* olen kipeä!”
Se, että k-pop-fanit masinoivat iskuja Trumpin tilaisuuksiin, voi tuntua yllättävältä, mutta oikeastaan tätä on odotettu.
Onko vaalitilaisuuden sabotoinnissa kyse poliittisesta aktivismista vai leikistä?
K-poppareiden faniarmeijat pystyvät halutessaan ottamaan verkon sotatantereet haltuun hetkessä. Toukokuussa 2020 oli vain kaksi päivää, jolloin jokin poikabändi BTS:ään liittynyt hashtag tai hakusana ei trendannut Twitterissä.
Tavallisesti nettitaistelut ovat koskeneet musiikkia.
Kiitos fanien BTS on saanut parin vuoden sisään neljä eri albumia Yhdysvaltain albumilistan ykkössijalle ja Blackpink noussut One Directionin ohi Youtuben seuratuimmaksi popbändiksi. YleX:n Twitter täyttyy BTS-aiheisista viesteistä aina kun bändi mainitaan kanavalla.
Nyt fanit puhuvat musiikin sijaan politiikasta.
Onko vaalitilaisuuden sabotoinnissa kyse poliittisesta aktivismista vai leikistä?
Trump-tempaukseen osallistuneet olivat pääosin yhdysvaltalaisia “nuoria, edistyksellisiä ja ulospäin suuntautuneita ihmisiä, jotka taitavat verkkoalustojen käytön”, arvioi fanikulttuuria tutkinut CedarBough Saeji The New York Timesissa.
Heidän arvomaailmansa vaikutti valmiiksi vastustavan Trumpia ja republikaaneja. BTS:n iskulause on “rakasta itseäsi”, mikä kannustaa itseilmaisuun – myös poliittiseen sellaiseen.
Kysyin asiaa Etelä-Koreassa asuvalta k-pop-harrastajalta Jenni Kitinpramilta. Hän kirjoittaa sähköpostitse, että ihmisoikeuksien toteutuminen ja vähemmistökysymykset ovat nuorille faneille tärkeitä asioita. Fanit myös edellyttävät idoleiltaan kannanottoja ja valveutuneisuutta.
Esimerkki: K-popia on syytetty mustan popkulttuurin omimisesta, ja velan tunnustavat myös artistit. BTS ja sen levy-yhtiö Big Hit Entertainment lahjoittivatkin kesäkuun alussa miljoona taalaa Black Lives Matter -liikkeelle. BTS:n fanit keräsivät nopeasti miljoona taalaa lisää.
Toisaalta fanit haluavat yksinkertaisesti olla mukana. Kokea ja testata vaikutusvaltansa rajoja.
– K-pop-Twitterissä on niin paljon ihmisiä, että siellä on toisaalta helppo kuulla tällaisista tempauksista ja ”hypätä bandwagoniin”, Kitinprami kirjoittaa.
Itse artistit eivät vaikuta liittyvän tempauksiin muuten kuin epäsuorasti. He laulavat suvaitsevaisuudesta ja postaavat sosiaaliseen mediaan #BlackLivesMatter-kannanottoja, mutta faniyhteisöt ovat hyvin pitkälle itseohjautuvia.
Tempauksen juuret ovat syvällä Tiktokin salakammioissa.
Kuvamuokkaus: Miska Lehto. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Trumpin vaalitilaisuuteen kohdistunut isku levisi “Alt Tiktokissa” eli vaihtoehtoisessa Tiktokissa. Sitä kutsutaan myös eliitti-Tiktokiksi.
Tanssivideoista tunnetun somepalvelun sisälle on muodostunut yhteisöjä, jotka eivät ole valtavirtakäyttäjien helposti löydettävissä ja joiden toiminta ei perustu niihin tanssikoreografioihin, joita äitimme ja isoäitimmekin jo tekevät “straight Tiktokin” puolella.
Vaihtoehtoisessa Tiktokissa ja sen vielä oudommassa sisaruksessa “Deep Tiktokissa” – tai Deeptokissa – tehdään tanssien sijaan videoita esimerkiksi pavuista, sammakoista tai Pantonen maaliväreistä.
Erityisen suosittuja ovat videot, joita tekevät erilaisten liikeyritysten feikkitilit. On feikki-H&M:ää, feikki-Tabascoa ja feikki-Swifferiä. Nämä yritykset juttelevat keskenään, kinastelevat, seurustelevat ja boikotoivat toisiaan. Tilejä hallinnoivat monesti 12–15-vuotiaat lapset.
Tällaisia omituisia kuplia muodostuu suosittujen somepalveluiden sisälle ja ne ovat ulkopuolisilta usein käytännössä piilossa.
Vaihtoehto-Tiktokin uumenissa videot Trumpin vaalikampanjasta levisivät hetken ja poistettiin ennen kuin presidentin kampanjaväki ehti tempausta noteerata. Lopputulos: Tiktokin teinit masinoivat iskun ja tiesivät siitä päiviä ennen kuin valtamedia sai tapahtuneesta vihiä.
Aktivismia? Leikkiä? Kai vähän kumpaakin. Ihan niin kuin Donald Trumpin kannatustilaisuudetkin.
Lisää on tulossa.
Äärioikeistotrollit ovat tienneet pitkään, että nettisekoilulla voi vaikuttaa reaalimaailmaan. Oli vain ajan kysymys, että tämä tajuttaisiin myös “toisella puolella”.
Iso osa k-pop-faneista ja Tiktokin käyttäjistä on nuoria, jotka eivät voi äänestää. Eivätkä välttämättä haluaisikaan. Yksi suosittu video sisälsi hashtagit #DumpTrump ja #NotBiden2020 – oliko kyse Joe Bidenia karsastavasta Bernie Sanders -kannattajasta, Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmän kritisoijasta vai sekalaisesta hämmentäjästä?
Ken tietää. Sosiaalisen median alustat tarjoavat joka tapauksessa tilaisuuden härnätä ja vaikuttaa asioihin, joiden muuttaminen virallisia reittejä pitkin ei kiinnosta tai tunnu mahdolliselta.
Tiktok on tähän optimaalinen alusta. Se kannustaa nopeaan leikittelyyn ja impulsiivisuuteen, sekä videoihin, jotka lähtevät viraaleiksi.
Tällaisten kanavien ja kulttuurissa kytevät muutosvimman aikana on helppo ennustaa, että lisää on tulossa. Se ei välttämättä ole hyvä asia – varsinkaan Yhdysvalloissa, joka on monien mielestä jo sisällissodan partaalla.