Hanna Asikainen
Yle
Keski-Euroopassa kasvatetaan kontukimalaisia melkein koko maailman kasvihuoneisiin. Yhdysvalloissa tarhamehiläinen kulkee pölytyshommiin rekan kyydissä. Pölyttäjähyönteisten kasvattaminen on iso bisnes, johon liittyy myös riskejä.
Keltaisessa tomaatinkukassa on pikkuriikkiset varpaanjäljet.
Ne on jättänyt jälkeensä siitepölyä keräävä kimalainen. Pieni mustelma kukassa tarkoittaa, että se on pölytetty.
Varpion tilan kasvihuoneissa kypsyy 10 000 kiloa kasvihuonetomaattia kuussa. Tilan tehokkaimpia työntekijöitä ovat sadat kontukimalaiset, joita tuodaan Hollannista Orimattilaan pölyttämään.
– Kimalaiset löytävät joka kukan. Ne toimivat tosi tehokkaasti, huolellisesti ja hienosti, kehuu tilan omistaja Hannu Varpio.
Varpio seurailee pörröisten työntekijöidensä lennähtelyä pahvisen pesän suuaukolla ja hymyilee.
Tilalla on käytetty pölytykseen tuontityövoimaa jo noin kolmekymmentä vuotta. Sitä ennen tomaatti pölytettiin sähköhammasharjalla.
– Sähköhammasharjalla osoitettiin sitä tertun tyveä, jolloin siitepöly irtosi kukan emille. Taimet käytiin läpi kolme kertaa viikossa, Varpio muistelee.
Pölyttäjähyönteisten käytöstä ja kasvatuksesta keskustellaan myös Tiedeykkösessä. Ohjelmassa kerrotaan myös, miten kimalaisten kasvattaminen käytännössä tapahtuu.
Ostopölytyksen suosio on nousussa
Viime vuonna Suomessa kasvatettiin 40 miljoonaa kiloa kasvihuonetomaattia. Lähes kaikkien pölytykseen on käytetty Keski-Euroopasta tuotuja, tehdashallissa kasvatettuja kontukimalaisia.
Pölytystä varten kasvatetaan pääasiassa kahta eri hyönteistä: tarhamehiläisiä ja kontukimalaisia. Hunajaa tuottavia tarhamehiläisiä käytetään pölytykseen pääasiassa avomaalla, kontukimalaisia puolestaan kasvihuoneissa.
Keski-Euroopasta tuodut kontukimalaiset yleistyivät tomaatin ja paprikan kasvihuoneviljelyssä nopeasti 1980-luvun lopulta alkaen. Maahantuojien tilastojen mukaan Suomeen tuodaan vuosittain noin 10 000 kontukimalaispesää. Määrä on loivassa nousussa, koska tuontikimalaisia käytetään yhä enemmän myös avomaalla, esimerkiksi mansikan ja omenan pölytyksessä.
Jokaisessa pesässä on 50-100 aikuista kontukimalaista sekä muniva kuningatar. Suomeen tuodaan vuosittain siis ainakin satojatuhansia eläviä kimalaisia.
Toisen ihmisen tarhaaman pölyttäjän, eli tarhamehiläisen suosio kasvaa puolestaan kohisten. Yhä useampi innostuu mehiläistarhaamisesta harrastuksena tai sivutoimisesti. Tänä kesänä Suomessa onkin jo 70 000 mehiläispesää ja jopa seitsemän miljardia tarhamehiläistä.
Toisin kuin kontukimalaiskaupassa, tarhamehiläispölytyksessä raha kuitenkin harvoin vaihtaa omistajaa Suomessa.
– Suomessa moni vielä ajattelee, että jos luonnon pölyttäjä tekee hommansa, ei pölytyksestä tarvitse maksaa, pohtii mehiläistohtori ja -tarhaaja Kamran Fakhimzadeh.
Tilanne on muuttumassa. Kun tieto mehiläispölytyksen hyödyistä leviää, on yhä useampi viljelijä valmis myös maksamaan mehilaistarhaajille pölytyspalvelusta.
Taustalla tarhattujen ja kasvatettujen pölyttäjähyönteisten suosion nousussa on myös luonnon pölyttäjähyönteisten määrän väheneminen.
Maailman satokasveista valtaosa vaatii hyönteispölytystä tuottaakseen satoa. Viime vuosina pölyttäjähyönteisten määrä luonnossa on kuitenkin vähentynyt. Syynä ovat hyönteisten elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, ilmastonmuutos sekä vieraslajit, jollainen kontukimalainenkin on monessa maassa.
Eurooppalaiset kimalaiset surmasivat Patagonian lentävän hiiren
Vaikka tuontikimalaisten tarjoamasta pölytyspalvelusta on paljon hyötyä ruuantuotannossa, on kymmenien miljoonien kimalaispesien tehdasmainen tuotanto ja vienti eri puolille maailmaa aiheuttanut myös ongelmia.
Yleisintä kasvatettua kimalaislajia, eli kontukimalaista tavataan alunperin luonnossa Etelä- ja Keski-Euroopassa. Viennin myötä se leviää nyt aggressiivisesti monilla alueilla.
–Tulokaslaji saattaa viedä elintilaa alueen omilta pölyttäjiltä. Tähän on törmätty esimerkiksi Japanissa. Toinen riski on, että hyönteiset voivat tuoda mukanaan tauteja, joita alueella ei vielä ole, kertoo tohtorikoulutettava Lotta Kaila Helsingin yliopistosta.
Näin on käynyt ainakin Etelä-Amerikan Patagoniassa, missä maailman suurin kimalaislaji, jopa neljän senttimetrin mittaiseksi kasvata lentävänä hiirenäkin tunnettu Bombus dahlbomii on kuolemassa sukupuuttoon kontukimalaisten Euroopasta mukanaan tuomien tautien takia.
Tuontikimalainen voi myös aiheuttaa näkyvämpiä muutoksia ympäristössä. Australian Tasmaniassa, missä ei luonnostaan esiinny kimalaisia, tulokaslaji lupiini löysi kontukimalaisista itselleen pölyttäjän. Aikaisemmin puutarhaistutuksissa pysynyt lupiini leviää nyt saarella vieden tilaa paikallisilta kasveilta.
– Tämä lupiini on todella mielenkiintoinen esimerkki. Ei tulisi heti ajatelleeksi, miten suuret ne välilliset vaikutukset kontukimalaisilla voi olla, Kaila pohtii.
Kontukimalainen on uusi tulokas myös Suomessa
Useat maat, mukaan lukien Norja ja Japani ovatkin kieltäneet kontukimalaisten tuonnin maahan. Esimerkiksi Norjassa on kiellon jälkeen ryhdytty kasvattamaan kimalaisia pölytyskäyttöön maan omista kimalaiskannoista.
Suomessa kimalaisten maahantuontia valvoo Ruokavirasto.
– Ideaalitilanteessa mekin ehdottomasti kasvattaisimme itse meidän omat kimalaiset. Pitäisi myös pohtia, miten kontukimalaisten leviämistä voisi paremmin ehkäistä. Eli tarvittaisiin strategia, miten kontukimalaisiin suhtaudutaan, tohtorikoulutettava Lotta Kaila pohtii.
Kontukimalainen on levinnyt myös Suomeen todennäköisesti kasvihuonekarkurina. Ensimmäiset havainnot kontukimalaisesta tehtiin Suomessa 1990-luvun alkupuolella ja nykyisin se on jo yleinen näky Etelä-Suomessa.
Täällä sen ei tiedetä vielä aiheuttaneen haittaa muille lajeille. Tosin aihetta on tutkittu vasta vähän. Kansallinen kimalaisseuranta aloitettiin vasta kesällä 2019.
Suomen suurimman kimalaisten maahantuojan Scheteligin toimitusjohtaja Johan Höysti kertoo, ettei yritykselle ole koskaan tullut yhteydenottoja puutarhureilta kimalaistauteihin tai -loisiin liittyen.
– Meidän päämies Koppert vakuuttaa, että heidän kimalaiset on testattu laboratorio-oloissa ja tällaista ongelmaa ei ole, Höysti vakuuttaa.
Vuonna 2013 Leedsin yliopiston tutkijat Iso-Britaniassa löysivät kuitenkin loisten DNA:ta 77 prosentissa maahantuojien terveiksi vakuuttamista tuontikimalaispesistä.
Myös mehiläisemoja tuodaan Suomeen
Kontukimalaisten lisäksi toinen, paljon yleisemmin tarhattu pölyttäjähyönteinen on tarhamehiläinen. Niitä tuodaan Suomeen paljon vähemmän, koska uusia yhdyskuntia pystytään tarhaamaan myös itse.
Mehiläistarhaajan satokausi Suomessa on lyhyt, kuten kesäkin.
– Kesällä pitää tehdä pitkää päivää joka päivä ja talvella, kun mehiläiset pysyy pesässään, pitää nukkua, nauraa Kamran Fakhimzadeh tarhallaan Lahdessa.
Tarhauksen suosio on kasvanut erityisesti viime vuosina ja samalla kysyntä uusille pesille kasvaa. Tautiriskin vuoksi Mehiläishoitajain liitto suosittelee suosimaan kotimaassa kasvatettuja mehiläisiä.
Ruokaviraston tilastojen mukaan Suomeen tuotiin viime vuonna vain noin 5500 elävää mehiläistä.
– Lähinnä Suomeen tuodaan keväisin uusia kuningattaria, kertoo mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala Mehiläishoitajain liitosta.
Lois- ja tautiriskien vuoksi esimerkiksi Ahvenanmaalle ei saa viedä mehiläisiä ollenkaan.
Mehiläisiä rahdataan rekalla tuhansia kilometrejä kesässä
Sen lisäksi, että pesät tuottavat hunajaa, ovat tarhamehiläiset myös ilmiömäisiä pölyttäjiä.
– Mansikasta varsinkin on saatu tuloksia hyödyistä. Kun pölytys on tehty hyvin, niin marjassa on paljon siemenaiheita, se on komeamman näköinen ja kestää myös käsittelyä paremmin, Maritta Martikkala kertoo.
Kun tieto mehiläispölytyksen hyödyistä lisääntyy, myös kysyntä pölyttäville pesille kasvaa. Pölytyspalveluiden tuottaminen on Suomessa vasta lapsen kengissä, mutta monissa muissa maissa pesien vuokraaminen pölytystä tarvitseville viljelijöille on tarhaajan suurin tulonlähde.
Erityisesti Yhdysvalloissa ja Etelä-Euroopassa mehiläispesiä kuljetetaan kesän aikana jopa tuhansia kilometrejä pellolta toiselle.
Suomessa kukinta-aika on lyhyt, eikä pesiä yleensä ehditä siirtää pellolta toiselle.
– On se mahdollista, mutta siirtäminen on kova työ, Fakhimzadeh kertoo.
Erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa tarhamehiläisten joukkokuolemat ovat jo pitkään nostaneet kriittisiä kysymyksiä paikallisten mehiläishoitotapojen järkevyydestä. Tarhaaminen on siellä mittakaavaltaan merkittävästi suomalaista suurempaa, sillä pienimmilläkin tarhaajilla on pesiä usein tuhansia.
– Ei meillä täällä Suomessa ole vielä tänä päivänäkään niin isoa tarhaajaa, kuin siellä ne pienimmät. Siellä mehiläistarhaajan työkaluja ovat rekka ja trukki, Martikkala kertoo.
