Hyppää pääsisältöön

Suru kätkee sisäänsä syyllisyyttä, vihaa ja häpeää – Anna Elina Isoaro kirjoitti lapsensa kuolemasta runoteoksen

runoilija Anna Elina Isoaro seisoo tiiliseinän edessä
Runoilija Anna Elina Isoaro runoilija Anna Elina Isoaro seisoo tiiliseinän edessä Kuva: Tiia-Mari Tervaharju Anna Elina Isoaro,Tanssiva karhu,runoilijat,Tanssiva karhu 2020

Anna Elina Isoaron toinen lapsi syntyi kuolleena kuusi ja puoli vuotta sitten. Tämänilmaiset kertoo suuresta surusta sekä siitä, miten elämä kaikesta huolimatta jatkuu. Tämänilmaiset on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi.

Kun kohdusta tulee hauta / ja kätilön käsistä lautturin airot / kaarimaljasta kaarnalaiva / uurnasta unipursi / Kun ilosta sukeutuu suru / ja kalvojen sisästä syntyy kalmo / haavekuvista tuokkonen tuhkaa / elämän aamusta ehtoo

Anna Elina Isoaron runoteos kertoo surusta. Sen taustalla on omakohtainen kokemus: Isoaron toinen lapsi syntyi kuolleena kuusi ja puoli vuotta sitten.

Asiasta puhuminen ei enää automaattisesti kuohauta pintaan tunnemyrskyä, ja etäyhteyden päässä Anna Elina Isoaro kuulostaa rauhalliselta.

Kirjan tekeminen on vaatinut ajallista etäisyyttä ja irtaantumista omista kokemuksista.

Puhumista helpottaa tietysti myös, että käsiteltävänä on runoteos, eivät niinkään sen taustalla olevat tapahtumat. Kirjan tekeminen on vaatinut ajallista etäisyyttä ja irtaantumista omista kokemuksista.

– Olin aluksi sitä mieltä, etten missään tapauksessa halua käyttää traagista tapahtumaa kaunokirjallisena materiaalina. Tuoreessa surussa kirjoittaminen oli ihan toissijaista, halusin vain lapseni takaisin, Isoaro kertoo.

Isoaro on kuitenkin kirjoittanut koko elämänsä ja julkaissut aiemmin kaksi runoteosta. Niinpä alkushokin laannuttua kynään tarttuminen oli melko väistämätöntä.

– Aluksi se oli ihan puhdasta terapiakirjoittamista, selviytymiskeino, hän sanoo.

Runomuotoisia tekstejä Isoaro alkoi työstää vasta paljon myöhemmin.

– Ajallinen etäisyys oli tärkeä siksikin, että en halunnut kirjoittaa vain omista kokemuksistani vaan tehdä nimenomaan kaunokirjallisen teoksen.

Tämänilmaiset -teoksen runot kertovat suruprosessista. Teos on jaettu seitsemään osioon, joissa surua lähestytään eri näkökulmista ja eri tyylilajein.

– Suru kätkee sisäänsä monia muitakin tunteita: syyllisyyttä, vihaa, häpeää. Teoksen eri osioissa tulevat esiin nämä surun eri puolet, Isoaro sanoo.

Mietin, miten runon keinoin voisin ilmaista sanattomuuden lohduttomuutta.

Isoaro kertoo, että ensimmäiseksi lähtivät syntymään runot, joissa etäännytys reaalimaailmaan on kaikkein voimakkainta. Kertomisen välineeksi hän otti klassikkosadut Punahilkasta Hannuun ja Kerttuun.

Samasta perheestä vietiin Hannu ja Kerttu: / jos onkin kohtalo, kohtuutta ei ole. / Entisaikaan noidan talo oli leipää, ahnas kuolonmetsä nieli nälkiintyneitä lapsia.

– Vanhoissa saduissahan tapahtuu raakoja asioita, niissä muun muassa kuolee lapsia. Ne ovat voimakasta materiaalia, sillä ne ovat kaikille tuttuja, yhteistä kulttuuriperintöä, Isoaro sanoo.

Tämänilmaisissa mukana on paljon myös muuta kansanperinnettä. Surun keskellä vanhan runouden lukeminen lohdutti ja aineksia päätyi myös runoteokseen.

Tuonelaan tuutijan lauluja -niminen osio pitää sisällään laulullisia teksejä, joihin Isoaro ammensi inspiraatiota nettiosoitteesta skvr.fi. Sinne on koottu sähköisessä muodossa lähes kaikki säilynyt kalevalainen runous.

– Kalevalaisessa runoudessa puhutaan paljon Tuonelasta, on itkuvirsiä ja tuutulauluja. Kirjoittamisen kannalta sieltä löytyy kiinnostavaa sanastoa, jota lähdin tuomaan nykyaikaan.

Kansanrunous soi taustalla esimerkiksi Isoaron runossa Tuonen tupa (Toisinto 2010-luvulta):

Odotimme sinua, sisustimme huoneen: / seinät savunvalkeiksi, kultapiiskunkeltaisiksi, / vedenvihreiksi ovenpielet, ikkunaan unikkoverhot, / mutta katto / oli tehty turpeesta ja katettu kanervilla, lattia lahnan suomuista, kynnyshirsi kyynelistä.

Intertekstuaalisen aineksen lisäksi Tämänilmaisissa on myös tekstejä, joissa surua pyritään lähestymään mahdollisimman paljaasti.

Mukana on suppealla sanamäärällä kirjoitettuja runoja, joiden kautta Isoaro kertoo halunneensa tavoittaa sitä tunnetta, kun sanoja ei surussa tunnu olevan.

– Suuren surun hetkellä usein sanotaan, että sanoja ei ole. Mietin, miten runon keinoin voisin ilmaista sitä sanattomuuden lohduttomuutta.

Näissä runoissa vähät sanat hajaantuvat toisistaan erilleen valkoiselle paperille, kuin tyhjyyttä vasten.

kriikunoiden putoileminen parkkipaikalle / lapsen arkku kuin viulukotelo / mitä tuhlausta / taiten tehty soitin / hiljaa hajoavat hedelmät

Tämänilmaiset kertoo niistä, jotka jäävät tälle puolen, jatkamaan elämää surusta huolimatta.

Tämänilmaisissa äänen saa myös isoveli, joka myös käy läpi omaa suruprosessiaan. Isoveljen vuoksi arjen on pyörittävä surunkin keskellä, vaikka voimia ei olisi. Lapsenääniset kommentit palauttavat konkretiaan: “Ei taas hautausmaalle, mentäis mieluummin Ikeaan!”

Valo lisääntyy runoteoksen loppua kohden, kun perheeseen syntyy pikkusisko, jonka "nimeä ei kaiveta graniittiin vaan tussataan tarhatossujen pohjaan."

Isoaron runoteoksen nimi on Tämänilmaiset.

– Karjalaisessa perinteessä kuolleet lähtevät tuonilmaisiin. Tämänilmaiset kertoo niistä ihmisistä, jotka jäävät tälle puolen, jatkamaan elämää surusta huolimatta.

Anna Elina Isoaro (s.1981)

Tamperelainen runoilija ja sanataideohjaaja

Kirjallisuuden läänintaiteilija Pirkanmaalla

Aiemmat teokset:
Puolen mantereen kerhossa (2011),
Rakkautta ja vasta-aineita (2016)

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri