Hyppää pääsisältöön

Hilkka Olkinuora: Lapsemme pelkäävät vanhenemista – ja syystä

Hilkka Olkinuora
Hilkka Olkinuora Hilkka Olkinuora Kuva: Erik Vierkens/yle Hilkka Olkinuora,papit,toimittajat,väittely,häpeä,syyllisyys,evankelis-luterilainen kirkko,Lux Helsinki,kirjailijat

– Sanomme, että ihmisen elämän arvo on yhtäläinen, luovuttamaton ja ehdoton. Silti meistä jokainen on arvioitu, hinnoiteltu ja ehdollistettu. Ihmisen hyöty on hänen hintansa, kirjoittaa pappi ja tietokirjailija Hilkka Olkinuora.

Yltiöyksilöllisyys ja yhteisö ovat kietoutuneet omituiseen, epä-älylliseen kuolemansyleilyyn kuin taistelevat skorpionit.

Kuusikymmenluvulla talouspäättäjät vastustivat vastasyntyneiden teho-osaston perustamista: “Niitähän ei ole tarkoitettu selviämään, ja jos selviävätkin, niistä tulee yhteiskunnalle kalliita.”

Pitkään uskoin, että olemme kasvaneet siitä pois.

Turha toivo. Nyt minua kylmii. Olemmekin palanneet takaisin elämään ikuista vuotta 1984 jälkeen Orwellin.

Jos rinnakkaisissa sairaalavuoteissa on kolmevitonen ja seitsenvitonen, hoidon resurssit on suunnattava jälkimmäisestä edelliseen, sanotaan. On siis tärkeämpää uittaa ihminen takaisin tuottavuuden pauhaavaan koskeen, kuin saattaa hänet arvokkaasti verkkaiseen tuonen virtaan.

Voiko talouden ylivaltaa uutena uskontona paremmin kuvittaa?

Koronan kauhut ovat saattaneet tehdä palveluksen ihmisarvolle.― Hilkka Olkinuora

Koronan kauhut ovat saattaneet tehdä palveluksen ihmisarvolle. Kysymme vihdoinkin ääneen, mitä tarkoittavat tehoava hoito ja laatupainotteiset vuodet, joita on käytetty ihmisen hinnoitteluperusteena pitkään. Näemme vihdoinkin, miten ratkaisevalla tavalla köyhyys ja rikkaus jakavat meidät lapsuudesta asti.

Oman hintansa suhteen ihminen on peräti avuton. Kuten talousasioissa usein: Suljemme silmämme ja toivomme parasta.

Me suuret ikäluokat synnyimme isänmaan tulevaisuudeksi ja toivoksi, työvoimaksi ja tykinruuaksi. Meitä rakastettiin, siksikin että olimme tarpeen. Nyt kuka tahansa näyttäisi olevan vaihdettavissa, ja me vanhat olemme muuttuneet ratkaisusta ongelmaksi, resurssista riesaksi.

Isovanhempamme eivät pelänneet vanhenemista. Meidän lapsemme pelkäävät sitä, ja syystä, tässä maailman onnellisimmassa maassa.

Käärinliinoissa ei ole taskuja. Tietenkään. Mutta vauraampi vainaja on yleensä elänyt paremmin ja pitempään, ja arkku on kevyempi kantaa, kun saattajien taskut ovat täynnä.

Jos hintasi on liian halpa, oma vikasi. Jos hintasi on liian suuri, oma ansiosi.― Hilkka Olkinuora

Arvo tarkoittaa kahta asiaa, tapasi piispa Eero Huovinen muistuttaa. Se on se mikä on meille tärkeää, yritysten kalliisti muotoiltu julistus, jotain pysyvää. Ja se on setelissä, se on valööri, sen vaihdanta-arvo. Tietenkin nämä kaksi ovat sidoksissa, toistensa syy, seuraus ja edellytys.

Kuitenkin: Sanojen arvo ja armo ero on vain yksi kirjain. Se näyttää tässä menestykseen ja itseonnistumiseen kiimoittuneessa maailmassa unohtuneen.

Jos hintasi on liian halpa, oma vikasi. Jos hintasi on liian suuri, oma ansiosi.

Sanon silti: Ihmisarvo on yhtäläinen, luovuttamaton ja ehdoton.

Rohkenen toistaa kliseen: Todella arvokkaita asioita ei voi ansaita. Rakkautta. Elämää. Kuolemaa.

On aika, jolloin ihminen maksaisi koko omaisuutensa vielä edes yhdestä päivästä rakkaansa kanssa. On aika, jolloin ihminen maksaisi koko omaisuutensa päästäkseen pois.

“Mitä auttaisi, vaikka voittaisit kaikki maailman rikkaudet, mutta saisit vahingon sydämeesi."

Teksti: Hilkka Olkinuora

Kolumni liittyy Päivi Leinon audiosarjaan Rahat ja henki. Sarja on kuunneltavissa Radio Suomessa lauantaisin klo 12.15 sekä Yle Areenassa.

Lisää ohjelmasta