Hyppää pääsisältöön

Muotisuunnittelija Dennis Owusu yhdistää afrikkalaisia kuoseja ja eurooppalaista leikkausta

Muotisuunnittelija Dennis Owusu ja hänen töitään.
”Yhdistän suunnittelussani afrikkalaisia kankaita ja leikkaus on puolestaan eurooppalaista tyyliä”, kertoo muotisuunnittelija Dennis Owusu. Muotisuunnittelija Dennis Owusu ja hänen töitään. Kuva: Tuuli Laukkanen, Dennis Owusu Afrikkalainen heinäkuu,Muuttuva Afrikka

Vaatesuunnittelija Dennis Owusun töissä vaikuttavat sekä ghanalaiset juuret että opinnot Suomessa. Afrikka näkyy kirkkaina väreinä, ja leikkaus on saanut vaikutteita eurooppalaisesta muodista. Jonain päivänä hän saattaa suunnitella vaatteiden lisäksi vaikka huonekaluja.

Owusu uskoo, että myös suomalaiset voivat pitää muodista, jossa käytetään näyttäviä kuvioita ja voimakkaita värejä.

”Afrikkalainen muoti on rohkeaa, värikästä ja hienostunutta.”

Muoti-idolikseen hän nimeää äitinsä, joka on työskennellyt tekstiilikauppiaana. Äiti suunnitteli itse omat vaatteensa, jotka räätäli sitten ompeli. Ghanassa muoti on isossa roolissa arjessa.

Dennis Owusu opiskeli vaatesuunnittelua korkeakoulussa Ghanassa ja jatkoi opintojaan Suomessa. Parhaillaan hän opiskelee tekstiili- ja muotialan ammattitutkintoa Stadin ammattiopistossa Helsingissä ja valmistuu lokakuussa 2020.

Vantaalle asettunut vaatturi perusti oman Owusu-brändinsä vuonna 2017. Hänet palkittiin vuoden afrikkalaisena suunnittelijana African Fashion Week Helsinki -tapahtumassa vuonna 2019.

Owusu on palkittu myös Afrofinns Achievement Awards -tapahtumassa vuonna 2019 kategoriassa Creative Artist in Visual Arts. Tapahtuman tunnustuksia myönnetään vuosittain henkilöille, jotka ovat luomassa suomalaista afroyhteisöä omalla työpanoksellaan.


”Afrikasta ammentavaa muotia täytyy tehdä tunnetuksi Suomessa”

Owusu suunnittelee ja ompelee vaatteita joka päivä. Valmistumisen jälkeen hän aikoo keskittyä Balance-mallistonsa viimeistelemiseen.

”Balance tarkoittaa tasapainoa. Malliston nimi tulee siitä, että yhdistän kahden eri kulttuurin ja tyylin piirteitä yhteen”, kertoo Owusu.

Afrikkalaisia kuoseja ja muotia esitellään esimerkiksi African Fashion Week Helsinki -tapahtumassa, jossa suunnittelijat voivat näyttää osaamistaan.

”Meillä tekijöillä on lahjoja. Kaikilla ei välttämättä ole virallista koulutusta esimerkiksi vaatesuunnittelusta, mutta meillä voi olla osaamista käsitöiden tai huonekalujen valmistamiseen. Ihmiset haluavat hyödyntää lahjojaan”, sanoo Owusu.

Monet ulkomaalaistaustaiset käsityöläiset haaveilevat oman yrityksen perustamisesta. Se vaatii kuitenkin aikaa, tunnettuutta ja ahkeruutta.

”Monet opiskelevat ja tekevät töitä yhtä aikaa. Lisäksi heillä saattaa on velvollisuuksia kotimaahansa. Minäkin olen nähnyt paljon vaivaa, jotta olen päässyt urallani tähän saakka”, kertoo muotisuunnittelija Owusu.


”Ghanan hallitus kannustaa ihmisiä pukeutumaan paikallisiin vaatteisiin”

Maailmanlaajuinen muotiala tuottaa per vuosi liki sata miljoonaa tonnia jätettä, ja varsinkin pikamuoti syytää jatkuvasti vaihtuvia mallistoja halvalla.

Monet suomalaiset keventävät omaatuntoaan viemällä hyväkuntoiset, mutta muodista pois menneet vaatteet keräykseen. Afrikassa keräysvaatteista on kuitenkin syntynyt jälleenmyyntibisnestä. Se taas on köyhdyttänyt paikallista tekstiiliteollisuutta.

”Euroopasta maahantuodut kierrätetyt tekstiilit vaikuttavat vaatteiden valmistukseen Ghanassa. Ne ovat halpoja ja niitä saa helposti. Samaan aikaan Ghanan hallitus kannustaa ihmisiä pukeutumaan paikallisesti tuotettuihin vaatteisiin”, kertoo Owusu.

”Yksi esimerkki on 'African Print Friday', joka tarkoittaa sitä, että julkisen sektorin työntekijöiden on perjantaisin pidettävä paikallisesti tehtyjä vaatteita. Osa yrityksistä on suunnitellut omia kankaita, joista valmistetaan vaatteita työntekijöille. Yksityinen sektori on tekemässä samaa, ja se on tulossa pakolliseksi koko maassa.”

Afrikassa tehdään myös luksusmuotia, jonka markkinat ovat kasvaneet vuosittain yli viisi prosenttia. Mantereen moni-ilmeisestä muodista kiinnostuneille Owusu suosittelee tutkija ja bisnesstrategi Ken Kweku Nimon kirjaa Luxury Fashion in Africa eli vapaasti suomennettuna 'Afrikkalainen luksusmuoti'.

Teoksen mukaan luksusmuoti voi osaltaan tukea paikallista taloutta ja samalla kiihdyttää afrikkalaisen kulttuurin renessanssia.

”Yhdistän suunnittelussani afrikkalaisia kankaita ja leikkaus on puolestaan eurooppalaista tyyliä”, kertoo muotisuunnittelija Dennis Owusu.

Yksi Dennis Owusun lempikappaleista on Rex Omarin käsialaa. Hän on ghanalainen säveltäjä, laulaja ja tuottaja. Kappale on nimeltään Dadadidi. Se oli aikoinaan suuri hitti, joka soi aina tapahtumissa ja juhlissa.

Teksti jatkuu videon alapuolella.

”Vaatteiden täytyy olla laadukkaita ja hyvin tehtyjä”

Dennis Owusun haaveena on perustaa oma yritys ja laajentaa suunnittelua vaikka huonekaluihin tai seinämaalauksien tekemiseen. Hän haluaa perustaa myös kaupan, jossa voisi myydä uniikkeja ja käsintehtyjä vaatteitaan. Suomalaiset ovatkin jo osoittaneet kiinnostusta Owusu-brändin vaatteita kohtaan.

”Vaatteiden täytyy olla laadukkaita ja hyvin tehtyjä. Liikkeessäni ihmiset voisivat sovittaa vaatteita ja samalla saada rohkaisua värikkääseen pukeutumiseen”, sanoo Owusu.

Tutustu muotisuunnittelija Dennis Owusun suunnittelemiin ja tekemiin vaatteisiin Instagramissa.

Kuuntele Muuttuva Afrikka -sarjaa Yle Areenassa