Ville Matilainen
Yle
Jukka Lindfors
Yle
Dingo-ilmiön hysteerisimmistä vuosista kertoo kesän 2020 uusi audiodraama Kaikki huutaa Dingo! Peräti 20-osainen sarja on kuunneltavissa Yle Areenassa kokonaisuudessaan 2. heinäkuuta alkaen. Elävä arkisto esittelee yhtyeen matkaa autenttisten tallenteiden avulla.
Dingo alkoi muodostua vuonna 1982 Porissa, kun solisti Pertti Neumann, rumpali Juha ”Quuppa” Seittonen ja kitaristi Jonttu Virta perustivat uuden yhtyeen. Mukaan liittyivät vielä basisti Jarkko Eve ja kosketinsoittaja Tuomo "Tumppi" Vähä-Pesola. Tällä kokoonpanolla yhtye solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa seuraavana vuonna.
Vähä-Pesola sai kuitenkin lähtöpassit yhtyeestä ennen ensilevytystä, jolloin kosketinsoittimiin kiinnitettiin Pete Nuotio. Tällä kokoonpanolla yhtye aloitti nousunsa Suomen suurimmaksi rock-yhtyeeksi.
Levyraadin ja Hittimittarin avulla huipulle
Dingon musiikilliseksi huipuksi muodostuivat vuodet 1984–86. Vuoden 1984 alussa Dingo osallistui tuoreella Sinä ja minä -singlellä MTV:n Levyraati-tv-ohjelmaan ja myös voitti kisailun. Biisi oli mukana bändin debyyttilevyllä Nimeni on Dingo, joka julkaistiin samana vuonna.
Kesällä 1984 yhtyeen kokoonpano vaihtui Jarkko Even lähdettyä soolouralle. Uudeksi basistiksi tuli Pepe Laaksonen ja syksyllä singlejulkaisu Autiotalo vahvisti Dingon lopullisen läpimurron. Autiotalo on edelleen yhtyeen myydyin sinkkujulkaisu. Kesälle mahtui myös menestyksekäs konsertti Helsingin Kaivopuistossa.
Talvella 1984 Dingo esiintyi Yleisradion Hittimittarissa ja yhtyeen maine levisi kiihtyvän keikkailun lisäksi televisioaalloilla. Kahdesta seuraavasta vuodesta tuli lopulta Dingolle taiteellisesti menestyksekkäimmät ja fanikulttuurin osalta ne kaikista kiihkeimmät. Kakkoslevy Kerjäläisten valtakunta nousi tuolloin kaikkien aikojen myydyimmäksi suomalaiseksi albumiksi.
Tv-kamerat seurasivat eduskuntaan, Lontooseen ja lopulta hajoamiseen
Yhtyeestä tuli vuoden 1985 aikana niin huomattava kulttuurivaikuttaja, että se vietiin eduskuntaan tapaamaan kansanedustajia. Bändi vaihtoi mm Arja Alhon ja Ilkka Kanervan kanssa mielipiteitä politiikasta, nuorisosta, siviilipalvelusta, liennytyksestä ja rauhanliikkeestä.
Kiihkeimmillään Dingo-ilmiö työllisti median lisäksi poliisia ja psykologeja. Yhtyeen fanit päivystivät bändin jäsenten kotitalojen edessä ja porttikongeissa, livahtivat asuntojen ullakoille ja yöpyivät keikkapaikkojen nurkilla. Bändin jäsenet joutuivat turvautumaan kekseliäisiin keinoihin liikkuessaan keikkapaikoilta toisille. Takaovia käytettiin ja yleisötilaisuuksiin siirtymisessä turvauduttiin ajoittain suoranaiseen salakuljettamiseen.
Poliisi varautui häpeilemättömän riehakkaisiin ihailijoihin muun muassa koirapartioin. Löytyipä keikkabussista kerran sinne asennettu pommikin. Psykologi Pirkko Siltala taas kutsuttiin televisioon asti analysoimaan Dingon vaikutusta nuorten tyttöjen henkiseen kehitykseen ja samalla huojentamaan ilmiöstä huolestuneiden vanhempien mieliä.
Näiden esittäjien tällaiset hyvin suorat ja selvät sukupuoliset ja seksuaaliset vihjeet ja tällainen sukupuolielinten käyttö ei myöskään ole vaarallista.
Nuoret fanit postittivat idoleilleen lahjoja ja heittelivät konserttilavoille pehmoeläimiä. Myös yhtyeen pukeutumistyyli levisi fanien ylle kulovalkean tavoin.
Tv-uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa Dingon vaiheita seurattiin tiivimmin kuin minkään muun suomalaisbändin. Juhannuksena 1985 Ylen uutiskamerat olivat läsnä Posion juhannuskeikalla ja Tampereella järjestettiin kyselytilaisuus nuorille faneille, jotka utelivat idoleiltaan näiden lempivärejä ja harrastustottumuksia.
Televisiokamerat seurasivat Dingon mukana Lontooseen 1986, jossa maan ykkösartistit vierailivat satelliittikanava Music Boxin haastattelussa ja Sonet-yhtiön edustajia tapaamassa. Kesällä Pete Nuotio lähti yhtyeestä ja alkuperäinen kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola palasi paikalleen, josta oli lähtenyt kaksi vuotta aiemmin ovet paukkuen. Kasvavan julkiuusrumban ohessa julkaistiin kolmoslevy Pyhä klaani, joka osoittautui kuitenkin taloudelliseksi pettymykseksi.
Vuoden 1986 aikana Dingo teki myös kunnianhimoisen jäähallikiertueen, joka ei sekään päässyt tavoitteisiinsa. Samalla bändin rivit alkoivat rakoilla. Lento katkesi lopulta vuoden 1986 syksyllä, jolloin yhtyeen hajoaminen nousi tv:n iltauutislähetykseen.
"Huipulle pääsy oli käsittämättömän helppoa", solisti Neumann ihmetteli kaiken tapahtuneen jälkeen.
Dingo huippuvuosien jälkeen
Kriittisimpien vuosien jälkeen Dingon jäsenet lähtivät kukin omille soolourilleen ja toimivat enemmän tai vähemmän musiikin parissa pitkin 1980-lukua. Yhtye on tämän jälkeen kasattu useita kertoja uudelleen vanhan nimen alle. Dingon voidaan vuoden 1986 hajoamisensa jälkeen laskea tehneen virallisen comebackin ainakin kolme kertaa. Vain solisti Neumann on ollut mukana jokaisessa kokoonpanossa, joka on käyttänyt Dingo-nimeä.
Ensimmäinen Dingon paluu tapahtui Kotkan meripäivillä 1993. Samana syksynä julkaistiin kokoelmalevy Sinä & minä.
Yhtyeen faneille kenties merkityksellisin paluu koettiin vuonna 1998, jolloin Dingo palasi tunnetuimmalla kokoonpanollaan: Neumann, Jonttu, Pepe, Pete ja Quuppa. Samalla julkaistiin myyntimenestykseksi noussut Parhaat-kokoelmalevy. Systemaattinen paluu ei kuitenkaan toteutunut, eikä uusia levytyksiä tehty.
Neumann esiintyi vuosina 2002 ja 2003 nimimuunnoksella Neumann band plays Dingo ja suututti tempullaan muut alkuperäisjäsenet. Nämä kritisoivat laulajan toimintaa silkaksi rahastukseksi vanhan yhtyeensä maineella.
Kesällä 2004 oli uuden kokoelmalevyn aika (Dingomaniaa) ja Dingo palasi lavalle Raumanmerellä. Neumannin lisäksi kokoonpanossa musisoi alkuperäisbasisti Jarkko Eve. Haastattelussa Neumann kertoi, että vaikka alkuperäisjäseniä ei mukana ollutkaan, oli paluun syy tällöin ensisijaisesti musiikillinen.
