Hyppää pääsisältöön

Mitä tulee mieleen, kun kuulet sanan Gambia?

Punaisen kirkuvassa teoskuvassa krokotiili lymyää kivikehän luona
Gambian saunova krokotiili näkee pimeässä Punaisen kirkuvassa teoskuvassa krokotiili lymyää kivikehän luona Kuva: Tiina Reunanen Yle Radio 1,afrikkalainen heinäkuu

Saunani Gambiassa -radiofeaturessa dokumentaristi Tiina Reunanen kertoo suhteestaan krokotiileihin ja miksi rakensi saunan Gambiaan.

Lähdin Gambiaan ensimmäisen kerran vuonna 2010 kuvaamaan videoteosta Länsi-Afrikan pyhistä krokotiileista. Kuvausmatka opetti paljon, ja tutustuin monenlaisiin järjenvastaisiin ilmiöihin, kunnes lopulta hyväksyin sen selittämättömän, metafyysisen maailman, jonka jouduin siellä kohtaamaan. Jos joku väitti esimerkiksi nähneensä henkimaailman olennon, jonka jalkaterät olivat väärinpäin, kuuntelin objektiivisesti, koska minulla ei ole pätevyyttä arvostella henkiolennon jalkaterien suuntaa. He näkevät henkiolentoja usein.

Tuntuu siltä, että gambialaiset näkisivät paremmin kuin me. He voivat ajaa polkupyörällä ja jopa autolla säkkipimeässä ilman valoja eivätkä silti aja ojaan. He näkevät milloin joku valehtelee tai on olevinaan jotain muuta kuin on. Heillä on kehittyneemmät silmät kuin meillä.

Radio-ohjelma kertoo siitä, miten päädyin rakentamaan tontilleni saunaa, joka on ainoa yksityinen sauna Gambiassa. Saunaa tarvitaan seudulla, sillä vaikka päivisin on kuuma, noin 30 astetta, illat ovat Atlantin rannalla kylmiä eikä suihkusta tule lämmintä vettä.

Kiuasta muurataan hymy herkässä
Juldeh Sowe muuraa kiuasta Kiuasta muurataan hymy herkässä Kuva: Tiina Reunanen Yle Radio 1,radioessee

Saunan rakentaminen onnistui yli odotusten. Pienikin työ Gambiassa vaatii paljon aikaa. Kaikkein parhainkin työtekijä saattaa monta viikkoa olla tulossa töihin, mutta aina tulee jokin este. Tubaabon, niin kuin meitä valkoisia maassa kutsutaan, on odotettava rauhallisesti työntekijää. Samalla tavalla kuin krokotiili, joka liikkumatta väijyy saalistaan. Pitää myös lakata olemasta perfektionisti ja menemästä suoraan asiaan.

Vaikka Gambiassa joku olisi menossa viemään toista poliisilaitokselle, niin he ensin kysyvät kohteliaasti kaikkein sukulaisten vointia, ja on hyvin yleistä, että puhelimen krediitti loppuu ennen kuin on päässyt asiaan, koska tiedustelut sukulaisten terveydentilasta ja muusta on tehtävä ensin.

Gambialaisten loputon hyväntuulisuus ja vieraanvaraisuus korvaa monikertaisesti heidän mahdolliset puutteensa.

Kun maassa oli sisällissodan uhka vuonna 2017, ja ulkomaalaiset haluttiin evakuoida pois Gambiasta, en lähtenyt mukana. Arvelin että gambialaiset eivät ryhdy turhaan sotimaan. He voivat jaksaa sotia ehkä tunnin tai kaksikin, mutta sitten tulee jotain muuta eteen. Viimeistään kun tulee iltapäivän rukoushetki ja tekee mieli atayjaa, paikallista makeaa vihreää teetä. Tai sitten aurinko on liian kuuma tai sitten pitäisi lähteä Serrekundaan toimittamaan jotain asiaa tai muuten vaan on sellainen olo.

Luin brittitoimittajasta joka tuli Suomeen tekemään onnellisuustutkimusta, ja käytti menetelmänään tehdä samoja asioita kuin suomalaiset: saunoa, poimia marjoja, katsoa revontulia, kävellä metsässä jne. Viikon päästä toimittaja huomasikin olevansa onnellisempi. Tämä samanlainen onnellisuuden lisääntyminen on tapahtunut asuessani Gambiassa.

Teoksen ohjaaja ja käsikirjoittaja paikallisen kanssa iloisina kuumaa savannia aitaavan muurin edessä
Janne Tapper, Tiina Reunanen ja Franco Saho Wassussa Teoksen ohjaaja ja käsikirjoittaja paikallisen kanssa iloisina kuumaa savannia aitaavan muurin edessä Kuva: Niklas Nybom Yle Radio 1,wassu

Saunan lämmittäminen ja sen vieressä olevan pienen uima-altaan täyttäminen on jännittävää, kun mitään muuta viihdykettä ei ole. Saunassa tulee niin hyvät löylyt, että siellä voi olla vaikka kuinka kauan, ja olen tehnyt vihdankin mankanaso-nimisestä kasvista, jota käytetään lihaskipujen hoitoon. Gambialaiset ovat yhteydessä suureen maailmankaikkeuteen, luonnonvoimiin ja henkimaailmaan, kun ei ole sähköä, televisiota eikä muutakaan elektroniikkaa. Illalla katsotaan tähtiä, se ei ole pitkäveteistä. Olen nähnyt jo kolme kertaa meteoriitin tipahtavan.

Nyt kuitenkin kaipaan Gambiassa jotain todellista tekemistä, en vain tiedä mikä se tehtävä on. Sitä varten seuraan enteitä ja merkkejä, jotka johtavat Wassuun. Sinne on pystytetty kivikehä joskus 700-luvulla. Lähdemme sinne naapuri Franco Sahon, ohjaaja Janne Tapperin ja äänisuunnittelija Niklas Nybomin kanssa. Saanko siellä ohjeen tehtävästä, jonka takia olen asettunut Gambiaan?

Teksti: Tiina Reunanen

Tekijätiedot:

Käsikirjoitus: Tiina Reunanen
Ohjaus: Janne Tapper
Äänisuunnittelu: Niklas Nybom
Musiikki: Jali Saho ja Ibrahim Badjie
Haastateltavat: Doudou Bojang, Alihu Jobe, John Pereira, Fatou Saho ja Franco Saho
Kiitos: Kassim Jatta, Doudou Kujabi, Bill Marbell, Eero Nieminen, Nabi Sanneh ja Juldeh Sowe
Julkaisutuottaja: Tehilah Auramo/Skog Studio
Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen/Radiogalleria

  • Haluatko liputtaa Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi? – Kerro lipunnoston arvoisesta taidekokemuksestasi!

    Vaikuta siihen, saavatko Tove ja taide pysyvän liputuspäivän

    Sisäministeriö suosittelee ensimmäistä kertaa liputtamaan ensi sunnuntaina Tove Janssonin syntymäpäivän ja kaikkien suomalaisten taiteiden kunniaksi – ja tarkkailee innostummeko me. Kiekkotähti, rap-artisti ja sisäministeri kertovat, mitkä heistä ovat olleet liputtamisen arvoisia taidekokemuksia. Liputa sinäkin taiteen puolesta. Jaa taidetarina.

  • Entisen orjarannikon aktiiviset nuoret kulkevat kohti unelmiaan

    Toimittaja Marja Vehkanen matkusti Beniniin.

    Entisen orjarannikon aktiiviset nuoret kulkevat kohti unelmiaan Pieni länsiafrikkalainen maa Benin tarjosi alkuvuodesta näkymän paitsi esivanhemmilta perittyjen perinteiden lävistämään elämänmenoon pikkukylissä myös kipeää siirtomaahistoriaa henkivään orjarannikkoon ja nuorten yrittäjien arkeen suurkaupunki Cotonoussa. Afrikan mantereen väestö on huomattavan nuori.

  • Beninin arki on voodoon ja väriloiston lävistämää

    Toimittaja Marja Vehkanen matkusti Beniniin.

    Beninin arki on voodoon ja väriloiston lävistämää Beninissä, Guineanlahden kainalossa, tallensin alkuvuodesta sydämeeni meren rytmin, voodoo-seremonian sykkeen, kipeää siirtomaahistoriaa henkivät kolkat ja suurkaupungin hektisen pauhun – ja ennen muuta tapaamani ihmiset. Huomioni ei voinut olla kiinnittymättä aluksi mereen, joka löi Grand-Popon rauhaisaan kalastajakylään tasai