Maapallolla elää miljoonia eliölajeja, mahdollisesti jopa 20 miljoonaa. Suomessakin niitä on lähes 50 000. Näitä lukuja miettiessä on helppo ymmärtää, miksi luonnon monimuotoisuus näkyy, kuuluu ja tuoksuu kaikkialla – jopa kaupungeissa. Jokainen meistä tuntee ja kokee luonnon monimuotoisuuden eri tavoin. Minulle luonto on seikkailu. Se on tutkimusretki tuntemattomaan, kirjoitaa biodiversiteetin professori Ilari E. Sääksjärvi.
Lapsen mielikuvitus oli vilkas. Koulunkäynti ei oikein sujunut ja mieli oli levoton. Alakoulun ensimmäisillä luokilla en jaksanut istua paikallani, mutta luonnossa rauhoituin. Luontoretkistä tuli jo alakoulun alkaessa mieluinen harrastus, joka tarjosi seikkailuja. Päivällä tiesin, että läksyjen jälkeen saan mennä ulos luontoon ja olla siellä iltaan asti, joten oppitunnitkin alkoivat vähitellen sujua paremmin. Asiaan vaikutti osaltaan uusi opettaja, joka opetti mikroskoopin käytön ja kertoi tarinoita.
Emäntäkoulun lehmät muuttuivat mielessä biisoneiksi
Polkupyörän, oranssin ja kolmivaihteisen Crescentin, tarakalla kulkivat mukana kiikarit, kaukoputki ja hyönteishaavi. Myöhemmin myös isäni innostui kanssani luonnosta, kuljetti retkille ja hommasi luontokirjat. Retket lähiluontoon olivat minulle alusta asti suuria tutkimusretkiä, joiden päällimmäisenä tunteena oli jännitys tulevasta. Se pieni kutina vatsanpohjassa, joka räjähti henkeä salpaavaksi kohinaksi, kun jokin minulle uusi lintu- tai päiväperhoslaji tuli näköpiiriin. Löytämisen ilo, joka kannusti eteenpäin.
Lapsuuden luontoretkillä en tarkkaillut ainoastaan lähiluonnon lintuja tai hyönteisiä. Vilkas mielikuvitus väritti tutut ympäristöt kaukaisten maiden sademetsiksi, savanneiksi ja vuoristoiksi. Naantalin Luolalanjärven rantaniityillä laiduntaneet Emäntäkoulun lehmätkin muuttuivat mielessä biisoneiksi, tapiireiksi tai norsuiksi. Niitä piti katsella kaukaa, jotta samaisia ammuja tarkkaillut leopardi tai jaguaari ei huomaisi nuoren tutkimusmatkailijan hiivintää rantapajukossa.
Lähiluonto ja kesälomat antoivat mahdollisuuden lähteä huolettomalle tutkimusretkelle kohti tuntematonta. Lähes jokainen näistä retkistä paljasti lajeja, jotka olivat minulle uusia. En tiennyt niistä mitään, mutta tietoa oli mukava etsiä Naantalin kirjastosta. Ja se koulunkäyntikin alkoi vähitellen kiinnostaa. Matka kohti oikeita sademetsiä alkoi.
Sademetsä haastaa aistit ja räjäyttää tunteet
Työssäni olen jatkanut lapsena aloittamaani tuntemattoman luonnon monimuotoisuuden ihailua ja tarkkailua. Elonkirjon minussa herättämät tunteet ovat säilyneet nekin samankaltaisina. Päällimmäisenä on edelleen jännitys tulevasta – ja ilo jokaisesta minulle uudesta eliölajituttavuudesta.
Oikea sademetsäretkeni alkoi toisen vuoden biologian opiskelijana elokuussa 1998, kun pääsin ensimmäistä kertaa tutkimusretkelle Perun Amazoniaan. Retket ovat jatkuneet ja olen saanut viettää suuren osan elämästäni sademetsissä – keskellä salaperäistä maailmaa, josta lapsena niin kovasti haaveilin.
Sademetsä haastaa aistit ja räjäyttää tunteet. Ensimmäinen tutkimusretki oli minulle kuitenkin pettymys. Kuljin korkealatvustoisessa alankosademetsässä hyönteishaavi kädessä. Metsä täyttyi äänistä ja minulle aivan uusista tuoksuista. Mutta missä olivat kaikki eläimet? Kaikki ne tuntemattomat lajit, joita niin kovasti halusin löytää.
Eläimiä oli kyllä kaikkialla, mutta ne osasivat piiloutua minulta taitavasti. Vähitellen opin lukemaan sademetsää – ja eläimet löytyivät. Niitä oli paljon ja niiden löytymisestä kumpuava tunne oli se samainen kutina vatsanpohjalla, joka oli tuttu jo lapsuudesta. Ensimmäinen tieteelle tuntematon hyönteislaji haavin pohjalla sai aikaan saman kohinan, joka innosti luontoon vuosia aikaisemmin.
Nyt paljon myöhemmin olen tutkimusryhmäni kanssa saanut löytää jo satoja tieteelle tuntemattomia hyönteislajeja Amazoniasta. Työ niiden kuvaamiseksi tieteelle jatkuu. Tavoitteena on kertoa näiden lajien tarina maailmalle ja sitä kautta edistää niiden asuttamien ainutlaatuisten elinympäristöjen suojelua.
Ja toki välillä tulee myös hetkiä, jolloin luonnon monimuotoisuus tuntuu jopa työltä. Sitten tulee vastaan taas jokin villinnäköinen tuntematon laji, joka herättää kutinan vatsanpohjassa, voimistuu kohinaksi päässä ja antaa voimia innostua yhä uudelleen. Se on se tunne, joka vie meitä eteenpäin. Luonnon pienet ihmeet, jotka odottavat löytäjäänsä. Ja niitä ihmeitä on kaikkialla.
Työkalut luonnon köyhtymisen hillitsemiksi ovat jo olemassa – ei tämä niin vaikeaa ole
Kannustan kaikkia lukijoita miettimään, miltä luonnon monimuotoisuus itsestä tuntuu. Kesä on upeaa aikaa ottaa ilo irti vapaa-ajasta ja luonnosta. Luonnossa on mahdollista oppia itse tutkien ja kokien. Siellä havainnoidut lajit ja niiden jännittävät elintavat syvenevät mielessä kohti luonnon kunnioittamista ja kestävää elämäntapaa.
Elämme maapallon tulevaisuuden kannalta haastavaa aikaa ja toivon, että osaisimme paremmin kunnioittaa mahdollisuutta elää terveessä maailmassa ja nauttia jännittävistä eliölajeista. Maailma on ihmistoiminnan kautta mennyt huonoon kuntoon, mutta luonnon monimuotoisuus ja sen kauneus, miten ne kukin tunteekin, ovat erinomaisia kannustimia sen korjaamiseksi. Työkalut luonnon köyhtymisen hillitsemiksi ovat nekin jo pääosin olemassa – ei tämä niin vaikeaa ole.
Luonnosta nauttiakseen ei aina tarvitse lähteä kauas. Riittää kun menee ovesta ulos ja vapauttaa aistit kesän tuoksuille, äänille ja väreille. Lähiluonto on läsnä kaikkialla. Television upeissa luontodokumenteissa kuvatut ilmiöt ovat havaittavissa pienessä mittakaavassa vaikka omalla takapihalla, eikä luontoa tutkiakseen tarvitse reissata sademetsään.
Suomalaisessa metsässä yhden neliömetrin alueella elää esimerkiksi kymmeniä tuhansia maaperäeliöitä, joiden elintavat ovat toinen toistaan jännittävämpiä. Luonnosta voi nauttia vaikka konttaamalla niiden perässä! Riittää, kun on utelias ja uskaltaa.
Kirjoittaja: Ilari E. Sääksjärvi on Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen professori ja biodiversiteettiyksikön johtaja. Hän tutkii sademetsien loispistiäisiä ja niiden monimuotoisuutta Andeilla ja Amazoniassa.
