Hyppää pääsisältöön

Ihmislajin selviytymiselle on olennaista kyky, jota ilman emme olisi kriisikeväästä selvinneet

Mies kävelee Suomenlinnassa selkä kameraan päin
Mies kävelee Suomenlinnassa selkä kameraan päin Kuva: Riikka Rahi Suomenlinna,poikkeustila saarella

"Mummi, mikä tuo pyöreä valo on?” Olin kaksivuotias ja ihmettelin Kaivopuistossa asuneiden isovanhempieni kotiin iltahämärässä kieppuvaa valoa, joka vuoroin syttyi ja vuoroin sammui. Mummi kertoi ilta illan jälkeen, että se on Suomenlinnan majakka. Ja minä vastasin ilta illan jälkeen, että minä muuten muutan sitten isona sinne majakkaan.

En muuttanut majakkaan, mutta kylläkin sen juurelle Suomenlinnaan vuonna 1994. Suomenlinna ja sen pieni kyläyhteisö on kotini enemmän kuin mikään muu paikka maailmassa.

Tänne muuttaessani odotin asumista kauniissa ja mielenkiintoisessa paikassa, mutta pian ymmärsin, että Suomenlinnassa tärkeintä on saaren oma, erityislaatuinen yhteisö. Se, että vuosittain yli miljoonan turistin täyttämä saari olikin tänä poikkeuksellisena keväänä yhtäkkiä melkein tyhjä, herätti uudenlaisia ajatuksia.

Kevään aikana aloin pohtia tarkemmin sitä, mitä yhteisöllisyys oikein on. Yhteisöllisyys luo luonnollisesti turvallisuuden tunnetta, mutta vain silloin, kun se ei ole pakotettua. On myös ihmisiä, joita läheisyys ei kiinnosta tai jopa pelottaa. Onneksi suomenlinnalaiset osaavat arvostaa myös niitä, jotka haluavat vetäytyä omiin oloihinsa. Hyvän yhteisöllisyyden raja meneekin siinä, että se ei ole tungettelevaa.

Suomenlinnan tyhjä lauttaranta
Autio lauttaranta, kevät 2020, Suomenlinna Suomenlinnan tyhjä lauttaranta Kuva: Riikka Rahi / Yle radio-ohjelmat

Kyky yhteisöllisyyteen kehittyy jo vauvana

Lääketieteen tohtori, anestesiaerikoislääkäri Pirjo Lindfors-Labato hoitaa kipu- ja masennuspotilaita. Hänellä on kokemusta yhteisöllisyydestä esimerkiksi Kuubasta ja Afrikasta, jossa ihmisten välinen läheisyys on tärkeä yhteisöä ylläpitävä voima. Lindfors-Labato on tutkinut yhteisöllisyyden terveysvaikutuksia sekä ihmisen mieleen että fysiikkaan. Soitin hänelle ja kysyin, miten kyky yhteisöllisyyteen syntyy ja mitä hyötyä siitä on ihmisille.

– Yhteisölliseksi kasvamisessa tarvitaan sosiaalisia aivoja (otsa- ja päälaenlohkossa ja limbisessä järjestelmässä), jotka kehittyvät jo varhaisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaaliset aivot muokkautuvat lasta kosketettaessa ja hoivattaessa kun lapsi matkii ja peilaa hoitajansa käyttäytymistä. Tällöin erittyy oksitosiinihormonia, joka on niin sanottu sosiaalisen luottamuksen hormoni.

Oksitosiini vaikuttaa kivun ja masennuksen kokemiseen. Miellyttävä koskettaminen ja paijaaminen laukaisee positiivisen muutoksen aivojen endorfiini- ja stressihormonijärjestelmässä, joten tällainen varhainen vuorovaikutus on erityisen tärkeää. Sama vaikutus syntyy aikuisella vaikkapa rakastelussa tai hieronnassa.

– Jos lapsi tulee kosketetuksi ja nähdyksi, hän kasvaa yhteisölliseksi. Tärkeää olisi se, että lapsen ei tarvitsisi suorittaa niin kuin nykyään Suomessa vaaditaan, vaan että hänet hyväksyttäisiin juuri sellaisena kuin hän on, että häntä hellittäisiin, pussaittaisiin, siirrettäisiin sylistä toiseen ja kannettaisiin mahdollisimman paljon mukana, sanoo Lindfors-Labato.

Tänä keväänä moni on tuntenut itsensä uupuneeksi ja apeaksi. Kosketuksen synnyttämät oksitosiini- ja endorfiinipurkaukset ovat olleet vähissä varsinkin yksin asuvilla ja vanhuksilla. Minäkin oivalsin, miksi tunnen oloni Suomenlinnan yhteisössä niin hyväksi. Suomenlinna ei olekaan minulle pelkästään paikka, vaan tärkeää ovat siellä asuvat ihmiset.

Tähän kevääseenkin saakka suomenlinnalaiset ovat olleet kerkeitä kaikenmuotoiseen kanssakäymiseen. Roskakorin viemiseen saattaa kulua tunti, koska parin sadan metrin matkalla juuttuu juttusille niin monen ihmisen kanssa. Ja vaikka vasta eilen olisi tavattu, niin useamman kanssa tulee aina myös halattua. Läheisyyden tunne on suuri. Pirjo Lindfors-Labato ymmärtää, miksi Suomenlinnan kaltaisella, hieman eristyksessä olevalla saarella yhteistunne on vahva.

Pyykkejä narulla Suomenlinnassa
Pyykit narulla, kevät 2020, Suomenlinna Pyykkejä narulla Suomenlinnassa Kuva: Riikka Rahi / Yle radio-ohjelmat

Yksin ei pärjää kukaan

– Yhteisöllisyys on erittäin tärkeää sekä fyysisen terveyden että mielenterveyden kannalta, Lindfors-Labato toteaa. Yhteisöllisyytenä pidetään pysyvää kuulumista johonkin ihmissuhdeverkostoon.

Yhteisöllisyys on ihmislajin syntymisen perusta, se on tarjonnut suojan vihollisia vastaan ja auttanut esimerkiksi metsästämisessä, ruuanhankinnassa ja jopa peltoviljelmien rakentamisessa.

– Yhteisöllisyyteen kuuluu vastavuoroisuus ja ihmisten välinen luottamus. Vuorovaikutus voi olla aluksi vaikka sitä, että lainataan tavaroita naapureiden kesken. Kun fyysisiä kontakteja on tarpeeksi, lisääntyy merkittävästi myös perusturvallisuuden tunne.

– Yhteisöllisyys onkin äärimmäisen hyvä puskuri stressin hallinnassa. Jos ajatellaan mistä tulee sana isolaatio, niin sehän tulee sanasta isla eli saari. Jos nyt mietitään Suomenlinnaa, niin suomenlinnalaisia voidaan verrata vaikka kuubalaisiin, joilla on tutkitusti hyvä yhteisöllisyys. Se, että ihmiset ovat erilaisessa asemassa ikään kuin eristettynä muista, pakottaa vetämään yhtä köyttä ja tuntemaan, että on pärjättävä vähän eri tavalla juuri tämän porukan kanssa, Pirjo Lindfors-Labado summaa.

Suomenlinna
Veneiden vesillelasku on vasta edessä, kevät 2020, Suomenlinna Suomenlinna Kuva: Rikka Rahi / Yle radio-ohjelmat

Turvassa ja onnellinen

Suomenlinnassa asukkaita on vain noin 800. Siispä melkein kaikki tuntevat toisensa. Tuttuus synnyttää empatiaa, ja siksi saarelaiset ovatkin aina olleet avuliaita toisiaan kohtaan.

Ystävyyssuhteet solmiutuvat Suomenlinnassa erilaisista taustoista ja elämänkulusta riippumatta. Yhteiseksi tekijäksi riittää se, että olemme kaikki suomenlinnalaisia.

Tämä kevät on kasvattanut monissa yhteisöissä toisista välittämistä ja toisten auttamista. Suomenlinnalaisetkin ovat tarjonneet entistä enemmän naapuriapua toisilleen, kauppakasseja on kannettu riskiryhmäläisten puolesta, naapurille on haettu lääkkeitä kaupungilta, lapsia on vahdittu yhteisesti ja turvavälien päässä on käyty entistä henkevimpiä kesteluja. Saaren muusikot perustivat iltasoittoringin, jonka ympäri saarta kevään kuulauteen päästämät soinnut lohduttivat niin pieniä kuin suuriakin saarelaisia.

Tuttavuudet ovat kehittyneet ystävyydeksi ja ystävyydet syvemmiksi. Turistien puuttuminen Suomenlinnasta on herättänyt aistimaan muita keväitä vahvemmin luonnon heräämisen, lintujen äänet ja tuulen huminan. Täällä olen turvassa. Ja onnellinen!