Hyppää pääsisältöön

Entisen orjarannikon aktiiviset nuoret kulkevat kohti unelmiaan

Pieni länsiafrikkalainen maa Benin tarjosi alkuvuodesta näkymän paitsi esivanhemmilta perittyjen perinteiden lävistämään elämänmenoon pikkukylissä myös kipeää siirtomaahistoriaa henkivään orjarannikkoon ja nuorten yrittäjien arkeen suurkaupunki Cotonoussa.

Afrikan mantereen väestö on huomattavan nuori. Vuoteen 2050 mennessä valtaosa maailman nuorisosta (0–24 vuotta) tulee olemaan Afrikassa. Nuorissa lepää tulevaisuus.

Beninissä tapaamissani nuorissa kuten Blanchard Djossou, Sabin Oke ja kaksoissisarukset Akoko ja Akouélé Dossouvi näin valtavaa paloa ja yritteliäisyyttä, halua muuttaa maailmaa. He ovat kaikki korkeasti koulutettuja ja kaksossisarukset yrittäjiä suurkaupungissa. Enemmän näistä nuorista huokui into ja optimismi kuin huoli tulevasta. Se ei tarkoita silmien ummistamista esimerkiksi ilmastonmuutoksen kaltaisilta tekijöiltä. Kuten ulkoministeriön Afrikan megatrendit -selvityksessä kerrotaan, ilmastonmuutos etenee, väestö kasvaa, kaupungistuminen kiihtyy ja teknologiset innovaatiot menevät eteenpäin – ja kaikkiin näihin liittyy sekä riskejä että mahdollisuuksia, jos niitä osataan hyödyntää oikein. Globaalia turvallisuutta ja hyvinvointia ajatellen tulevan vuosisadan tärkein tehtävä on tukea Afrikkaa nuorten täyden potentiaalin toteuttamisessa omissa elämissään ja maailmanlaajuisella tasolla.

Blanchard nappasi omakuvan beniniläisarjen tiimellyksessä.
Hän osallistuu aktiivisesti kyläyhteisönsä kehitystyöhön ja on suuntautunut terveys-, maatalous- ja ympäristökysymyksiin.

#FromNothingToSomething

Tapaamieni nuorten puheissa toistui halu toimia esimerkkinä kotikylissään, näyttää, kuinka köyhissä oloissa varttuneen ainoan tulevaisuudennäkymän ei tarvitse olla synkkä. Yhteisön voima kantaa beniniläisiä arjessa. Sabin sai aikanaan juuri itsensä kaltaisilta ihmisiltä voimaa lähteä kurkottamaan kohti opintoja ja parempaa elämää. Siten hän on itsekin halunnut auttaa yhteisönsä jäseniä. Erityisesti hän on puhunut tyttöjen ja naisten kouluttamisen puolesta; yhteisö ja koko maailma hyötyy heidän kouluttautumisestaan, siinä missä tyttöjen koulutus muun muassa hillitsee kahta merkittävää megatrendiä, väestönkasvua ja ilmastonmuutosta. Erityisesti yläkouluikäisten tyttöjen koulutuksella on suurin vaikutus syntyvyyden alentamiseen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Akoko ja Akouélé Dossouvi ovat ompelimoyrittäjiä Cotonoussa
Akoko ja Akouélé Dossouvi ovat ompelimoyrittäjiä Cotonoussa Kuva: Sabin Oke Benin

Oli perjantai-iltapäivä, kun saavuin pitkän zemimatkan päätteksi Cotonouhun vieraillakseni Akokon ja Akouélén pyörittämässä vaatturi-ompelimossa, jossa he myös kouluttavat nuoria alalle. Kaksossisaret ovat tämän lisäksi opiskelleet yliopistossa sosiologiaa ja kirjallisuustiedettä. Havaitsin tulevaisuudenhaaveissamme yhteneväisyyksiä. Haluan ottaa oppia heidän asenteestaan, joka oli nähdäkseni yhdistelmä kunnianhimoa, rentoutta ja optimismia.

Vaatturiopiskelijat ovat nuorimmillaan 14-vuotiaita, pääasiassa tyttöjä, jotka ovat suorittaneet vähintäänkin yläasteen. Toinen joukko muodostuu varttuneemmista korkeasti koulutetuista, jotka haluavat opiskella itsensä myös vaatturiksi taatakseen toimeentulonsa.

Nuoret ahersivat ompelukoneiden äärellä ja vilkuttivat ujosti saapuessani. Tässä kohtaa viikkoa opiskelijoiden oli tarkoitus esitellä, mitä he olivat viikon aikana saaneet aikaiseksi. Yksi jos toinenkin heistä toi jännittyneenä ompeleitaan Akouélén tarkastettavaksi.

Tavattuani Akokon ja Akouélén päädyin jaloittelemaan Abomey-Calavin yliopistokampukselle. Juuri kyseisessä yliopistossa kaksoset ovat opiskelleet. Kurkistin erään rakennuksen oviaukosta sisään ja auringon häikäisemät silmäni erottivat hämärässä luentosalillisen keskittyneitä opiskelijoita. En halunnut häiritä ja luikin pois.

Orjareitillä kerrattiin kipeää historiaa ja katsottiin kohti tulevaa

Benin tunnettiin aiemmin nimellä Dahomey. 1600-luvulla perustettu kuningaskunta oli kansainvälisen orjakaupan keskus, ja siitä tuli Ranskan siirtomaa runsaat kaksisataa vuotta myöhemmin. Ghanasta alkava vanha Orjarannikko jatkuu aina Nigeriaan saakka. Niinpä siihen lukeutuu myös Beninin rannikko. Päädyin Ouidahin kaupunkiin kahdesti, sekä Mathias-oppaan että kaverini Sabinin kanssa, jotka tarjosivat orjareitille erilaiset näkymät. Juuri Ouidahista tuli aikanaan yksi länsiafrikkalaisen orjakaupan keskuksista. Portugalilaisten ja ranskalaisten lisäksi siellä orjakauppaa kävivät britit, hollantilaiset ja tanskalaiset.

Ouidahin orjatorilla päätettiin aikoinaan lukuisten orjien kohtalosta.

Orjatorilla, jonne Mathias-opas johdatteli, myyntitelineet notkuivat sandaaleja ja musiikki pauhasi. Orjatorin nimi, Place Cha Cha, on Mathiaksen mukaan perua siitä, että orjien oli pidettävä epäinhimillisten pitkien kävelymatkojenkin jälkeen tempoa yllä kävellessään. Orjatorin patsas kuvastaa Dahomeyn amatsonia, naissotilasta, joka on vahvarakenteinen – sellainen kuin orjaksi kelpuutetun tuli ruumiinrakenteeltaan olla.

Suurena ja vehreänä kohti taivasta kurottavan valtavan apinanleipäpuun alla oli yksi monista orjareitille myöhemmin rakennetuista muistomerkeistä.

Puun ympäri orjat kiersivät matkallaan satamaan, Portille jolta ei ole paluuta. Tämän rituaalin tarkoitus oli saada heidät unohtamaan kotimaansa ja kulttuurinsa, niin että he olisivat muukalaisia itselleen saapuessaan Atlantin taakse. Mieli synkkeni aste asteelta, kun orjien kohtalosta tuli kouriintuntuvampaa käydessämme unohduksen puulla, portugalilaisten linnakkeessa tai orjien joukkohaudan muistomerkin äärellä. Ristivalotusta päivään loivat Mathias-oppaan vitsit ja turismi, joka huokui erityisesti Ouidahin Python-temppelissä; takapihan torialueen pöydät notkuivat koruja, naamioita ja koriste-esineitä ja uniltaan herätetty käärme, Länsi-Afrikan pyhä eläin, laskettiin kylmännahkeana kaulalleni.

Portti jolta ei ole paluuta on pystytetty kohtaan, josta orjia kuljetettiin veneillä ulapalla odottavaan laivaan. Muistomerkki sijaitsee noin neljän kilomerin päässä Ouidahin kaupungin keskustasta etelään Orjareitin päätepisteessä.

400 vuotta kestänyttä transatlanttista orjakauppaa pidetään nykyään rikoksena ihmisyyttä vastaan. Kaikkiaan noin 12 miljoonaa miestä, naista ja lasta myytiin orjiksi kauppatavarana. Heitä kuljetettiin Afrikan siirtokunnista Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan seilaavien laivojen kansien alla, jonne heidät oli aseteltu kuin sardiinipurkkiin.

Hiekkatiellä
Hiekkatiellä Kuva: Marja Vehkanen / Yle Benin

Eräänä paahtavan kuumana päivänä kuljimme Sabinin kanssa pitkin loputtomalta tuntuvaa hiekkatietä kohti Porttia jolta ei ole paluuta. Samaa tietä, mitä orjat aikanaan kulkivat, ja aina vain pimeällä. Sabin kertoi lapsuudestaan, opinnoistaan, haaveistaan, siirtomaahistorian jäljistä, yhteisöllisyydestä ja Afrikan kehityksestä; siitä kuinka länsimaiden tulisi kuunnella myös maanosan maiden omia tavoitteita. Mitä tulee EU:n Afrikka-strategiaan, joka julkaistiin pian palattuani Suomeen, painotus on tasavertaisessa kumppanuudessa, ja “kolonialistinen asenne on jätetty historiaan”.

Benin itsenäistyi Ranskan alaisuudesta elokuussa 1960. Viime aikoina maailmalla turmellut patsaat ovat nostaneet esiin sen, että siirtomaa-ajasta tulee yhä käydä keskustelua. Vaikka menneitä ei tule unohtaa, Benin on tänään yhtenä Afrikan vakaimmista demokratioista niin paljon muuta kuin osa entisaikojen orjarannikkoa.

Marja Vehkanen

Marja Vehkanen

Toimittaja Marja Vehkanen matkusti alkuvuonna 2020 Beniniin, pieneen länsiafrikkalaiseen maahan. Hän kokosi hetkistä, tunnelmista ja kohtaamisista neliosaisen äänikirjeiden sarjan Sydämessä Benin. Sarja lähetetään Yle Radio 1:ssä torstaisin klo 11:00 alkaen 2. heinäkuuta.

Lähteet: Goldstone, J.A. 2019: “Africa 2050: Demographic Truth and Consequences”, suom. Leena Vastapuu.

Ulkoministeriön Afrikan megatrendit -selvitys

UNRIC: Transatlanttisen orjakaupan vaikutukset näkyvät yhä