Hyppää pääsisältöön

Raportteja, arviointeja, kartoituksia – tekstien äärellä uupuvat sekä työntekijät että asiakkaat

Kävelevä H-kirjain
Kävelevä H-kirjain Kuva: Yle / Mikko Lehtola äidinkieli (oppiaineet),suomen kieli

Monen työajasta leijonanosa kuluu erilaisten paperitöiden tekemiseen. Ne uuvuttavat tekijänsä, mutta tekstien viidakko ja hankala viranomaiskieli voivat uhata myös kansalaisten oikeusturvaa ja palvelujen saatavuutta.

Kirjoittaja Ulla Tiililä toimii viranomaiskielen asiantuntijana Kotimaisten kielen keskuksessa.

Kieltä pidetään usein harmittomana ja vähän pölyisenä asiana, jonka tärkeydestä voi puhua juhlapuheissa, joskus jopa hallitusohjelmassa, ja sitten sivuuttaa ja unohtaa. Silti yhteiskunta pyörii kielen ja tekstien varassa, ja niistä riippuu monen tavoitteen saavuttaminen.

Ja miten niin yhteiskunta pyörii tekstien varassa? Ajatellaanpa vaikka julkista vallankäyttöä. Lainsäädäntö kaikkine eri vaiheineen johtaa teksteihin, sillä tekstejähän lait ovat. Lakien toteuttamiseksi työpaikoilla suolletaan päätöksiä, suunnitelmia, omavalvontaohjelmia ja vastuullisuusraportteja sekä satoja muita tekstejä. Kiemurainen lakiteksti jää usein elämään seuraavissakin teksteissä ja päätyy vaikkapa asiakasmaksutiedotteisiin.

Myös esimerkiksi laatukriteerit, asiakasprofiilit, palvelulupaukset, ehdot, aloitteet ja tavoitteet ovat käytännön työssä tekstejä. Palvelusetelitkin ovat palvelusetelipäätöksiä eivätkä painokoneista pullahtavia seteleitä.

Sama tutkimus kertoo, että ”päivittäisiä kahvihetkiä asiakkaidensa kanssa viettävien työntekijöiden osuus on romahtanut kymmenessä vuodessa”.

Monen työaika kuluu suurelta osin tekstien tekemiseen, ja asiakastyökin on pääosin kielityötä. Esimerkiksi Kelassa tehdään päivittäin 24 000 etuuspäätöstä.

Päiväkodeissa neljäsosa työntekijöistä käyttää kirjaamiseen ja kirjoittamiseen päivän tai enemmän viikossa. Tämä tieto on kymmenen vuoden takaa, mutta määrä tuskin on vähentynyt.

Samantyyppinen on tilanne vanhuspalveluissa, joiden kriisiin haetaan apua henkilöstön mitoitusta säätelevästä laista. Ihan tosissaan kannattaisi miettiä myös jotakin pykälää tekstimitoituksesta. Tekstit ovat nimittäin huonosti tunnistettu resurssisyöppö.

Vanhuspalvelutyössä kirjaamista tekee tutkitusti päivittäin lähes jokainen työntekijä, ja yli 70 % kokee, että kirjaamista on liikaa. Sama tutkimus kertoo, että ”päivittäisiä kahvihetkiä asiakkaidensa kanssa viettävien työntekijöiden osuus on romahtanut kymmenessä vuodessa”. Lienee selvää, että kun jotakin työtä tulee lisää, on toisesta nipistettävä, jos työpäivät eivät pitene.

Lähes 15 %:lle väestöstä jopa hyvä, yleiskielinen teksti on liian hankalaa, vaikeaselkoisesta virkakielestä puhumattakaan.

Kirjaaminen ja kirjoittaminen ovat sosiaali- ja hoitotyössä ensiarvoisen tärkeitä, ja niitä pitääkin tehdä päivittäin. Monesti on silti ilmeistä, että rengeistä on tullut isäntiä. Oikeustieteen puolella on puhuttu kvasioikeuksista, kun laki turvaa oikeuden esimerkiksi palvelusuunnitelmaan, mutta ei palveluun.

Tekstikeskeisyys vaikuttaa myös, kun olemme asiakkaan, potilaan tai työnhakijan asemassa. Esimerkiksi palvelusetelin saamista edeltää palvelutarpeen arviointi. Prosessiin kuuluu muun muassa läheisverkostojen kartoittaminen, joka tietenkin johtaa tekstiin. Sitä tehtäessä tarvitaan myös kaikenlaisia tekstejä, kuten asiakkaan suostumus.

Polku julkisiin palveluihin kulkee usein tekstistä toiseen, ja nämä tekstit eivät useinkaan ole kieleltään asiallisia, selkeitä ja ymmärrettäviä. Kuitenkin lähes 15 %:lle väestöstä jopa hyvä, yleiskielinen teksti on liian hankalaa, vaikeaselkoisesta virkakielestä puhumattakaan. Monet kaipaisivat mahdollisuutta myös kasvokkaiseen asiointiin. Paradoksaalisesti asiointi voikin olla liian työlästä juuri silloin, kun apua eniten tarvitsisi. Entä miten työllistyy se, jolle kirjallinen tai sähköinen kommunikointi on vaikeaa?

Hallitusohjelman perusteella kielen rooliin yhteiskunnassa on havahduttu entistä voimakkaammin. Ohjelmassa on luvattu kiinnittää suorastaan erityistä huomiota viranomaiskieleen ja lisätä selkokielen käyttöä, ”jotta palvelut olisivat kaikkien saatavilla.”

Kielellä onkin merkittävä rooli siinä, että kansalaisten oikeusturva toteutuu, että he saavat tarvitsemansa palvelut ja kokevat kuuluvansa yhteisöön. Moni vähemmistöryhmä on lisäksi nimenomaan kielellinen vähemmistö.

Kulunut kevät osaltaan osoitti, miten tärkeää viestintä on myös kriisitilanteiden hoitamisessa.

Kielellä ihminen saa tietoa yhteiskunnasta, sen toiminnasta ja päätöksenteosta. Ymmärrettävä tieto taas on esimerkiksi itsemääräämisoikeuden toteutumisen edellytys. Sen pohjalta rakentuu myös luottamus viranomaisiin.

Hallitus on nyt joutunut keskittymään pandemian pysäyttämiseen hallitusohjelman läpiviemisen sijaan. Jääkin nähtäväksi, miten hallitusohjelman kirjaukset muutetaan toiminnaksi. Miten esimerkiksi viranomaiskieli saa ”erityistä huomiota” tai selkokielen käyttöä lisätään?

Kulunut kevät osaltaan osoitti, miten tärkeää viestintä on myös kriisitilanteiden hoitamisessa. Kielen roolista esimerkiksi sosiaali- ja terveyspolitiikassa on myös tutkimustietoa, jota ei pitäisi päätöksenteossa ohittaa.

Toivottavasti hallitusohjelma ei jää edustamaan sitä valtavaa tekstien joukkoa, jossa kirjaukset eivät muutu toimenpiteiksi. Monien tekstien vaikutuksesta tiedetään nimittäin varmasti vain se, että niiden tekeminen vie työvoimaa ja -aikaa ja ne ohjaavat vuorovaikutusta kirjalliseen suuntaan. Tekstien muuttumisesta toiminnaksi esimerkiksi sosiaali- ja hoitoaloilla – edes niiden lukemisesta – ei juuri ole tutkittua tietoa. Mahtaisiko käydä huonosti, jos palvelulupausten tekemiseen käytetty aika voitaisiin käyttää palveluun?

Kielitoimiston perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. Juhlavuoden kolumnisarjassa Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuollon, nimistönhuollon ja sanaston asiantuntijat kertovat kieltä koskevista näkemyksistään, kokemuksistaan ja oivalluksistaan.

Keskustelu sulkeutuu 16.8.2020.
Keskustele