Hyppää pääsisältöön

Vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtanen halusi näyttää, että Kittilästäkin voi selvitä hengissä

Kuvataiteilija Paula Huhtanen kurkisti lapsena Reidar Särestöniemen ateljeen avaimenreiästä ja sai nuorena piirtäjänä neuvoja Kalervo Palsalta. Lapsuuteen ja nuoruuteen Kittilässä loi varjonsa äidin ennenaikainen kuolema ja paikkakunnan henkinen kylmyys. Paula Huhtasesta kasvoi kuvantekijänä rohkea oman tiensä kulkija sekä myös vuoden 2020 ITE-taiteilija.

Iloismin sanansaattajan, kuvataiteilija Paula Huhtasen olemus ryöppyää puhetta, värejä ja iloa. Vuoden 2020 ITE-taiteilijaksi valittu Huhtanen maalaa pienistä yksityiskohdista koostuvalla tekniikallaan paitsi maalauksia, myös mitä tahansa arjen esineitä nojatuoleista moottorisahaan tai vaatteista astioihin. Teokset pulppuavat värejä, pilkkuja, pisteitä tai kaaria, joista kehkeytyy suurempi kuva maailmasta.

Maalausalustaksi kelpaa mikä tahansa. Paula Huhtaselle taide ei ole mitään välineurheilua; sen opetti jo aikanaan Kittilässä kiistelty kuvataiteilija Kalervo Palsa. Paula osallistui nuorena taideseura Staalon kuvataidekurssille, jolla Palsa opetti. Paula oli valittanut Palsalle, ettei oikein ole varaa ostaa maalausvälineitä.

– Palsa oikein kiihtyi ja sanoi, että mie maalaan vaikka paskalla, jos mie haluun jäljen jättää. Ja se oli hyvä neuvo. Kysehän on taidoista, halusta ja tahdosta ilmaista itseään ja ennen kaikkea vapaudesta maalata – vaikka sillä paskalla.

Heijasteleeko Etno, Rauha, Rakkaus -teos maailmankuvaasi? “Melko lähellä ollaan.”

Paula Huhtanen syntyi vuonna 1965 Ylitornion Kallivaarassa, kotipaikan kutsumanimi oli Peräjänkä. Vanhempien erottua äiti muutti vuoden vanhan Paulan ja tämän kahden sisaruksen kanssa Kittilään.

Romanttinen Lapin eksotiikka oli kaukana arjesta. Paula kertoo, kuinka avioerot olivat niillä kylillä tuohon aikaan harvinaisia ja heidän erilaisuutensa sai ajoittain hyytävän vastaanoton.

– Kittilä oli hyvin sulkeutunut ja nurkkakuntainen paikka. Ihmisistä puhuttiin ennemmin pahaa kuin hyvää. Se oli rankka kokemus.

Paula oli murrosikäinen, kun äiti sairastui syöpään ja kuoli. Vanhin sisarista oli 18-vuotias ja muut alaikäisiä. Tytöt jäivät asumaan keskenään.

– Se oli äärimmäisen surullista aikaa. Jos minulla oli siihen asti erilaisuutemme takia ollut Kittilässä tukalat oltavat, niin äidin kuoleman jälkeen se nousi potenssiin sata. Yhteisön kylmyys ja kovuus tuli minulle hyvinkin selväksi.

Paula pohtii, kuinka paljon tälläkin hetkellä on läheisensä menettäneitä lapsia, jotka eivät saa sitä tukea ja turvaa, jota tarvitsisivat.

– Äidin kuolema oli iso menetys, mutta sain lohtua sisaristani. Ympäristön paine nosti kuitenkin minussa esiin myös reippaan protestihengen, eikä se välttämättä helpottanut asioita.

Paula Huhtanen sisaruksineen uimassa Kittilän Särestöniemessä 1973.
Vuonna 1973 Kittilän Särestöniemeen ei ollut vielä tietä. Paula sisaruksineen matkasi veneellä kesäksi Särestöön, jossa äiti teki tilan töitä. Vesi oli kylmää, mutta uimaan opeteltiin. Paula Huhtanen sisaruksineen uimassa Kittilän Särestöniemessä 1973. Kuva: Paula Huhtasen kotialbumi Kuusi kuvaa,Särestöniemen erämaatila ja ateljee,Paula Huhtanen

Paula Huhtasen lapsuuteen ja nuoruuteen pohjoisessa mahtuu surujen lisäksi myös paljon iloa ja hyviä muistoja. Paulan äiti oli kesäisin tilan töissä Kittilän Kaukosessa Särestön tilalla, jossa kuvataiteilija Reidar Särestöniemi maalasi ateljeessaan.

Lapset saivat leikkiä ja seikkailla, ainoastaan Reidarin ateljee oli kielletty paikka, sinne ei ollut lapsilla menemistä. Ja tottakai juuri sinne Paula halusi kurkistaa.

– Olin aivan ihmeissäni, että miksi me ei saada mennä sinne, siellähän piirretään! Muistan, kuinka vakoilin Reidaria oven takaa avaimenreiästä. Muistan hyminän, värien sekoittamisen ja kookkaan karvaisen hahmon. Ja muistan silloin pienenä lapsena ajatelleeni, että näinkin voi siis elää.

Heinolan vanhan aseman ja veturitornin ympärille syntyi kulttuurin tekijöiden yhteisö 90-luvulla.

Elämä vei etelään, syntyi oma perhe ja 90-luvulla Paula asettui Heinolan vanhan asema-alueen asujaksi. Veturitorniin ja sen ympärille kehkeytyi monenlaista taide- ja tapahtumatoimintaa. Tuohon aikaan Paula myös astui ensimmäisen kerran isommin esiin omalla taiteellaan.

Heinolan jälkeen tie vei Tampereen Pispalaan, jossa vanhaan Puukkoniemen kauppaan perustettiin PAUhouse-niminen taidetyön yhteisö. Paula koordinoi luovien alojen työllisyys- ja koulutushankkeita, ja taas vierähti kymmenisen vuotta.

Kulttuuriyhteisöjen iloa Pispalassa Tampereen päivänä. “Ihminen voi lähteä Pispalasta, mutta Pispala ei lähde ihmisestä.”

Kun lapset aikuistuivat ja muuttivat omilleen, Paulan seuraava tukikohta löytyi maaseudun rauhasta Nokian Sarkolasta.

– Meidän tonttia hallitsee hevoset, koira ja taide. Tekemisen vapaudella on tavattoman tärkeä merkitys. Olen jo isoäiti ja saan tehdä ihan mitä haluan. Saan oikein rypeä siinä inspiraatiossa ja tekemisen imussa. Koen jotenkin eläväni toista nuoruutta.

Paula kertoo, että äidin puolelta hänen suvussaan on saamelaisia juuria ja sen taustan selviäminen on ollut helpotus.

– Saamelaiset juuret ovat auttaneet ymmärtämään paremmin omaa maailmankuvaani ja uskon, että se näkyy myös siinä, miten teen taidettani.

Kuvataiteilija Paula Huhtanen teoksensa edessä.
Kuvataiteilija Paula Huhtanen teoksensa edessä. Kuva: Leena Peltokangas, Yle Kuusi kuvaa,Paula Huhtanen

Maaseudun Sivistysliitto on dokumentoinut ja tuonut esiin suomalaista ITE-taidetta jo 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi valittiin myös kaikkien aikojen ensimmäinen vuoden ITE-taiteilija, ja tänä vuonna tuota viittaa kantaa Paula Huhtanen.

ITE-taide on suomalaista nykykansantaidetta ja ITE-taiteilijat ovat itseoppineita taiteen tekijöitä. Lyhennys ITE tulee sanoista itse tehty elämä.

Kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy!

Paulan teoksia on ITE-museon kokoelmissa Kokkolassa ja erityisesti tänä vuonna myös tien päällä eri näyttelyissä. Ilomantsissa Katri Vala Kulttuurikeskuksessa on elokuun loppuun saakka esillä Paulan näyttely Ilo ylimmillään. Paula tunnustautuu taiteessaan iloismin sanansaattajaksi.

– Iloismilla haluan luoda toivoa synkkien tulevaisuuden näkymien keskelle. Haluan sanoa, että kaikki on hyvin ja kaikki järjestyy.

Paula Huhtasen elämän kuuden kuvan reitillä on kuljettu pohjoisesta etelään, suruista iloon, löydetty oma polku, polte taiteen tekemiseen ja myös elämisen rauha sekä vapaus.

Kuudes, vielä ottamaton valokuva vie meidät tulevaisuuteen. Kuvassa on kaunis vanha puu, jonne Paula on rakentanut puumajan.

– Kun en voi kuuhun muuttaa, niin muutan puuhun. Siellä puumajan terassilla istun keinutuolissa kuin oraakkeli ja katselen maailmaa sellaisena kuin se on. Sillä hetkellä maailmassa kaikki on oikein hyvin.