Kommentti: Suomalaisräppäri varasti biisinsä idean toiselta artistilta ja jäi heti kiinni – popissa matkiminen on tavallista, mutta välillä aika noloa
Edin uuden singlen kohdalla häviäjä ei ole kanadalainen indie-artisti, jolta jää saamatta käyttökorvaukset, vaan Edi itse, kirjoittaa YleX:n musiikkitoimittaja Anton Vanha-Majamaa.
Edi julkaisi heinäkuun lopussa kappaleen nimeltä Jos mä kuolen ennen aamuu. Kuulijat äkkäsivät heti, että kyseessä oli melko suora versio kanadalaisen emoräppärin Smrtdeathin kappaleesta Everything.
Edin kertosäe kuului näin: “Jos mä kuolen ennen aamuu / sä voit ottaa mitä vaan sä haluut / Mä haluun antaa sulle kaikki / Beibi sä oot mun kaikki”
Smrtdeath: “If I die before I wake up / baby you could take whatever you want, yeah / You could have everything / Baby, you’re my everything”
Edi ei ole ainut muiden laareilla murkinoinut.
“Melkoinen Tokmanni-versio”, totesi kollega kuultuaan Sini Yaseminin tuoreen singlen Älä koita mun kultaa. Tosiaan: kappale kuulosti tuotannoltaan, taustamelodioiltaan ja laulurytmityksiltään Ed Sheeranin ja Justin Bieberin mammuttihitiltä I Don’t Care.
Evelinan Sun vika ärsytti pari vuotta sitten monia Suomi-versiona Camila Cabellon Havanasta ja Aleksanteri Hakaniemi tuntui lainaavan Ed Sheeranilta Fuengirolaan (Barcelona), Coldplaylta Kouvolaan (Viva la Vida).
Miksi Suomessa apinoidaan kansainvälisiä artisteja?
Vastaus voi olla näinkin yksinkertainen: tuttuus myy.
Kuvat promokuvia. Kuvien muokkaus: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Popin ideaali on kappale, joka kuulostaa ensikuulemalla tutulta. Tuttuutta haetaan nyt vahvasti menneestä.
YleX:n musiikkipalavereissa kuullaan melkein viikoittain uutta popkappaletta, jonka melodia, biitti tai sample on lainattu jostain 1980- tai 1990-luvun hitistä.
Black Eyed Peasin Ritmo samplasi eurodancepumppu Coronan ysärihittiä The Rhythm of the Night ja Mamacita mukaili kertosäkeensä melodialla Madonnan La Isla Bonitaa. Kygo teki vasta remix-version Tina Turnerin What’s Love Got to Do with Itistä ja Dua Lipan Break My Heartin bassolinja on melkein identtinen INXS:n Need You Tonightin kitaramelodian kanssa.
Tumen ja Matt Coilin R-I-K-A-S (Kultachain) toi Tapani Kansan vuoden 1976 R.A.K.A.S.-hitin röyhkeän ilahduttavasti jonneaikaan.
Lainaaminen ei ole popmusiikissa ja -kulttuurissa mikään uusi juttu. Sitä ovat tehneet kaikki Led Zeppelinistä Tähtien sotaan. Räpissä on sämplätty toisten tekemää musiikkia ihan alusta asti.
Kuuntelijan on välillä vaikea erottaa, onko kyse samplesta (vanhasta biisistä lainattu pätkä), interpoloinnista (tutun melodian äänittäminen uudelleen) vai coverista (biisin uusversio) – vai onko kappale samanlainen tavalla, joka ei palaudu sointukulkuun tai biittiin. Kaikki nämä ovat sallittuja, kunhan tekijänoikeuksista on sovittu ennen julkaisua.
Aina ei ole. Pharrell Williams ja Robin Thicke joutuivat pulittamaan miljoonia Marvin Gayen perikunnalle kun oikeus totesi heidän lainanneen luvatta Got to Give It Upia megahittiin Blurred Lines. Led Zeppelin on ollut oikeudessa monesti, viimeksi Stairway to Heavenin riffistä.
Sosiaalisen median ja Jodelin aikakaudella lainat ja väärinkäytökset bongataan nopeasti, ja siksi levy-yhtiöiden pitäisi Suomessakin olla erityisen tarkkana, ettei julkaistu musiikki lipsahda tekijänoikeuksien kannalta harmaalle alueelle.
Se kun on helposti vähän noloa.
Jos verkko täyttyy plagiointisyytöksistä, levy-yhtiö ei ole tehnyt työtään kovinkaan hyvin.
Ps. tykitellään -podcastissa toimittaja Oskari Onninen jakoi suomalaiset popparit kahteen laariin. Ykköslaarissa ovat vesalat ja sannit, jotka ottavat toki vaikutteita maailmalta, mutta luovat selkeästi omaa ääntä ja rakentavat albumikokonaisuuksia.
Kakkoslaarissa ovat “perässähiihtäjät”, joiden bisnesmalli perustuu enemmän tasaiseen sinkutukseen, jolla pidetään artistibrändiä esillä. (Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek puhui tästä hiljattain alalla ärsyttäneessä haastattelussa monen artistin elinehtona.)
Podcastin toinen juontaja Niko Vartiainen puhui kunnianhimon asteesta: tehdäänkö statement-albumeja vai yritetäänkö raapia nopeasti rahat striimeillä?
Jälkimmäinen ei ole välttämättä huonompi vaihtoehto, mutta tyylipisteitä on helppo menettää. On outoa, jos artisti kuulostaa yhdellä sinkulla aivan Camila Cabellolta ja toisella Ariana Grandelta.
Sitä, onko artisti riittävän omaääninen, eivät määritä niinkään musiikkikriitikot kuin yleisö, joka käräyttää artistin hetkessä. Viimeksi niin kävi Edille.
Edin tapaus on erityisen hämmentävä. Hän tunnusti käännöksen vasta somereaktion jälkeen. YleX:lle hän kertoi, että Everything-kappaleen kertosäe palasi mieleen studiossa ja sanat “kääntyi suomeksi kuin itsestään”.
“Asian tultua ilmi mun levy-yhtiö lupasi olla välittömästi yhteydessä kyseisen biisin oikeudenhaltijoihin ja pyrkii muuttamaan tekijätiedot asiaankuuluviksi mahdollisimman pian.”
Levy-yhtiössä sanotaan, että Everything-kappaleesta oltiin tietoisia ennen julkaisua. Jos näin on, niin miksi ihmeessä tekijänoikeuksia ei hoidettu kuntoon? Eikö juridisten kompastuskivien raivaamisen pitäisi juuri olla ison levy-yhtiön vahvuus?
Jos verkko täyttyy plagiointisyytöksistä, levy-yhtiö ei ole tehnyt työtään kovinkaan hyvin.
Ja se taas voi haitata artistin brändiä, kuten Markus Hilden huomautti Rumbassa pari vuotta sitten. Evelinan Sun vika oli poikinut sosiaalisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla valtavasti kielteisiä kommentteja.
Musiikki, “josta tulee menestyksekästä ainoastaan osana levy-yhtiön striimikakkua”, “ei ole oikeaa menestystä artistin näkökulmasta”, Hilden huomautti. “Nykyiset menestyksen mittarit eivät kannusta tekemään mahdollisimman hyvää ja kiinnostavaa musiikkia.”
Edin uuden singlen kohdalla häviäjä ei ole Smrtdeath, jolta jää saamatta käyttökorvaukset, vaan Edi itse.
