Hyppää pääsisältöön

Jönneli - komediasarja lapsille

Jönneli, Prinsessa ja Palvelija
Jönneli, Prinsessa ja Palvelija Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,Jönneli

Jönneli on 4-7 -vuotiaille suunnattu lasten komediasarja, jossa seikkailevat arkkityyppiset hahmot satumaisessa maailmassa.

Sarja kertoo voimakastahtoisesta Prinsessasta, joka on jatkuvasti huolissaan kansansuosiostaan ja yrittää kaikin keinoin olla suosittu. Prinsessan uskollinen Palvelija yrittää pitää hallitsijan tyytyväisenä, mutta se on vaikeaa, sillä Prinsessalla on rikkauksistaan huolimatta tylsää.

Onneksi Palvelijalla on apunaan Satumetsässä asuva harvinainen Jönneli, joka omistaa Kaiken tiedon kirjan. Kaiken tiedon kirjan avulla ja neuvokkaalla yhteistyöllä Palvelija ja hyväsydäminen Jönneli hoitavat asiat niin, että valtakunnassa on lopulta aina kaikki hyvin.

Rooleissa Prinsessana nähdään Noora Peltokukka, Palvelijana Antti Virmavirta ja Jönnelinä Antti Lang.

Jönnelin episodimaisissa 10-minuuttisissa jaksoissa seikkailevat myös mm. Lääkäri, joka ei ole koskaan ollut väärässä (Lauri Maijala), korulauseita rakastava Prinssi (Ylermi Rajamaa) ja naapurivaltakunnan itserakas prinsessa Jekaterina von Silvia Superluxus (Lotta Lindroos) .

Jönnelin alkuperäisidea on kokeneen komediakäsikirjoittaja Melli Maikkulan ja hänen tyttärensä Alma Raukolan. Prinsessa-, Palvelija ja Jönneli -hahmot seikkailivat alun perin kaksikon kotivideoissa, joissa tuolloin 10-vuotias Alma näytteli kaikki roolit. Jönnelin varsinaisesta toteutuksesta vastaa kuitenkin aikuiset ammattilaiset.

Jönnelin on ohjannut lastenohjelmien konkari Olli Mononen, joka muistetaan mm. ohjauksistaan Närpiäiset ja Tonttu Toljanteri. Sarjan Pikku Kakkoselle on tuottanut John Lundsten ja Melli Maikkula /TACK Films Oy, 2020.

Jönneli nähdään lauantaiaamuisin 29.8. alkaen Pikku Kakkosessa ja Areenassa.

Asiasana: mielikuvitus
Asiasana: mielikuvitus asiasanat,Pikku Kakkonen
Pikku Kakkosen asiasanat: ongelmanratkaisu
Pikku Kakkosen asiasanat: ongelmanratkaisu asiasanat,Pikku Kakkonen
Pikku Kakkosen asiasanat: huumori
Pikku Kakkosen asiasanat: huumori Pikku Kakkonen,asiasanat

Lisää ohjelmasta

  • Soiva syli: Kis, kis kippurahäntä

    Laulu- ja leikkiohjeet K-jaksoon.

    Soivan sylin K-jaksossa kiikutaan keinussa, sukelletaan kylpyyn kissanpoikien kanssa ja lähdetään karhun mukaan metsäretkelle.

  • Englannin kieli osaksi arkisia askareita ja leikkejä

    Uutta kieltä voi oppia yhdessä leikkien.

    On havaittu, että mitä varhemmin lapsi altistuu vieraan kielen äänteille, sitä laajemmaksi muodostuu lapsen äännekartta ja sitä helpompaa on vielä aikuisenakin tunnistaa erilaisten äänteiden eroavaisuuksia (Peltonen & Huotilainen, 2017).