Hyppää pääsisältöön

Lapinlahden Linnut rienaavat Areenassa ja Kalajoki menee mukana – näitä sketsejä te toivoitte Lappareilta

Seitsemän kuolemansyntiä oli Lapinlahden Lintujen ensimmäinen sarja Yleisradiolle.
Seitsemän kuolemansyntiä oli Lapinlahden Lintujen ensimmäinen sarja Yleisradiolle. Seitsemän kuolemansyntiä oli Lapinlahden Lintujen ensimmäinen sarja Yleisradiolle. Kuva: Yle/Heikki Oksanen Lapinlahden Linnut,Yle Elävä arkisto

Valtakunnan viralliset kehtaajat Lapinlahden Linnut palasivat heinäkuussa Yle Areenaan. Kysyimme mitä viihdenumeroita kansa muistaa huumorikoplan tuotannosta ja keräsimme viisi sketsisuosikkia yksiin kansiin. Naurakaa nyt, olkaa hyvä.

Uusi Suomen kartta

Karttauudistustoimikunnan pitkä työ on saanut arvoisensa päätöksen. Esittelemme uuden Suomen kartan, jossa tarpeettomiksi katsotut valtakunnan osat on siirretty suoraan länsinaapuriin. Näin maamme sai kertaheitolla kunnollisen rannikon aikaisemman "vesijättömaan" sijaan.

Karttauudistus oli Lapinlahden Lintujen palkitun Maailman kahdeksan ihmettä -sarjan aloitusjakson ensimmäinen sketsi.

Satunnainen Matkailija

Seitsemän kuolemansyntiä -sarjan suosituimpia sketsihahmoja oli Satunnainen Matkailija. Hahmon esikuva oli toimittaja Juhani Mäkelä, jonka alter ego Satunnainen Matkailija teki ulkomaanraportteja A-studiolle 1980-luvun lopulla ja 90-luvun alussa.

Tässä Lapinlahden Lintujen versioissa Satunnainen Matkailija on ryypännyt kaikki matkarahansa ja joutuu turvautumaan avuttomaan huiputusyritykseen. Jukka Annalan Toopelivisio-kirjan mukaan Juhani Mäkelä pahastui aikanaan Lintujen parodiasta.

Joka kodin panomies

Rankan työpäivän päälle kotiaskareet tuntuvat ikäviltä ja työläiltä. On tiskit, siivoamista, ruoanlaittoa ja sitten on vielä paneminen. Onneksi velvollisuuksien väsyttämän miehen elämään on nyt tarjolla sitä keventävä ratkaisu.

Lapinlahden Lintujen bravuurityylilajina olivat eräänlaiset satiiriset neuvokkiohjelmat. Tietoiskut ja mainokset, joissa milloin etsittiin ratkaisuja asuntopulaan ja milloin parannettiin työn väsyttämän miehen arjenhallintaa. Oheinen Joka kodin panomies -sketsi nähtiin osana Kuudesti laukeava -sarjaa.

Kärttynä

Sketsien ja satiirien lisäksi on muistettava, että Lapinlahden Lintujen alkujuuret olivat ennen kaikkea musiikissa. Ryhmän taidokkaasti tulkitsemat kappaleet ryydittivät myös sketsisarjoja. Välillä musiikkinumerot olivat irrallisia väliesityksiä ja välillä näillä parodioitiin silloista yhteiskuntaamme.

Karjalainen mieskansanlauluryhmä Kärttynä esitti Kuudesti laukeava -sarjassa listahittinsä Vanha kivennapalainen vitutuslaulu. Esitys muistutti häkellyttävästi Värttinä-yhtyeen menestyskappaletta Marilaulu.

Tarvajärvikerho

Yksinkertainen hyvä ja hokemalla paras. Maailman kahdeksan ihmettä -sarjassa Lapparit raakkuivat "kunnianosoituksensa" Suomen tv-historian alkuaikojen suosituimmalle ohjelmalle: Niilo Tarvajärven isännöimälle Laatikkoleikille. Sketsi on tyylitajustaan paljosta velkaa myös englantilaiselle komediaryhmä Monty Pythonille. Sillä lailla!

Katso Lapinlahden Lintujen kokonaiset jaksot Areenassa

Lisää ohjelmasta

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto