Lapsena Erika Vikman pelkäsi joutuvansa helvettiin, ja nyt hän laulaa syntisten pöydästä, jossa ei syyllistetä ketään

“Nautinnon puolesta päähän nostan seppeleen ja halutessani meet mun eessä polvilleen” lauloi Erika Vikman tammikuussa 2020, ja kuulijat lakosivat kaksin kerroin.

Cicciolina ei ollut Erika Vikmanin esikoissingle, mutta lähtölaukaukselta se tuntui. Mökkitielle kesällä 2018 kiinnitetty entinen tangokuningatar oli luonut nahkansa ja noussut Spotifyn kärkisijoille hömppäpopin taidonnäytteellä ja voimalaululla.

Uuden Musiikin Kilpailussa Vikman jäi hopealle, mutta Cicciolina jätti nälän. Olisiko tässä se 2020-luvun Kikka, jota olimme tietämättämme odottaneet?

Samaan aikaan Erika Vikman mietti: Olisiko tämä vihdoin se hetki, josta eteenpäin joka toimittaja ei utelisi suhteesta suomalaiseen muusikkolegendaan?

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kahvilan nojatuoli muistuttaa Vikmania terapeutin sohvasta (“Nyt sä saat mut avautumaan!”). Tuolin vieressä on matkalaukku, joka sisältää muun muassa vaihtokengät ja meikkejä.

Vikman kutsuu itseään esteetikoksi ja on heti kahvilalle tultuaan bongannut paikat, joissa häntä voisi kuvata.

Istumme täällä, koska Erika Vikman julkaisee perjantaina uuden kappaleen. Sen nimi on Syntisten pöytä ja se kuulostaa suomalaiseen makuun räätälöidyltä hitiltä. Siis: sopivassa suhteessa Finnhitsiä, Abbaa ja vähän tuhmailua.

Tarkoitus on puhua musiikista, ja se sopii Vikmanille oikein hyvin.

– Me ollaan tehty nyt se linjaus, että jätetään ne haastikset välistä [joissa parisuhteesta halutaan kysyä]. Mulle oli tosi iso juttu saada Cicciolina ulos, koska vihdoin haastatteluihin saatiin oikeita puheenaiheita! Vihdoin pystyin näyttämään, että kyllä mä teen tätä työtä. Studiossa on ihan oikeasti oltu.

Vikmanin mainitsema studio on Mökkitie Recordsin studio Espoossa. Siellä syntyvät myös muun muassa Arttu Wiskarin hittikappaleet.

Vikman päätyi Mökkitielle parin mutkan kautta. Tampereella syntynyt laulaja kilpaili Idolsissa vuonna 2013 ja kruunattiin kolme vuotta myöhemmin tangokuningattareksi. Hän teki levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa ja julkaisi muutaman singlen, joihin kukaan ei ollut oikein tyytyväinen.

– Sonylla oltiin siirtymävaiheessa, enkä saanut ympärilleni oikeaa tiimiä, jolla olisi ollut resurssit luoda mun kanssa jotain. He tarjosivat biisejä ja mä olin, että kiitos, Vikman sanoo ja ristii kätensä teatraalisesti.

Kesällä 2018 hän esiintyi samassa helsinkiläisessä oluttapahtumassa Arttu Wiskarin kanssa ja tutustui takahuoneessa tämän taustaporukkaan. Mökkitiellä oltiin etsitty rosteriin naispuolista artistia, ja Vikman tarjoutui.

Näihin aikoihin hän veti työkseen tanssilavakeikkoja, mutta kuunteli arjessaan poppia.

– Se ei tuntunut enää yhtään omalta maailmalta. Jos huomaa, että mä en viihdy eikä yleisö viihdy, niin on aika tehdä muutos. Tiesin, että olen vielä nuori ja olisi aikaa tehdä täyskäännös.

Syntyi “seksistä laulava bimbo”, kuten Vikman artistipersoonaansa leikkisästi kuvailee. Uuden sukupolven Kikka, joka pukeutuu korkkareihin sekä ihonmyötäisiin trikoisiin ja opettaa kuulijoita pääsemään yli häpeästään.

Sitä ennen Erika Vikmanin piti päästä häpeästä yli itse.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Vikmanin äiti toimi karaokejuontajana ja säilytti kotona Tampereella karaokevehkeitä. Niillä Erika Vikman alkoi ala-asteikäisenä salaa harjoitella laulamista.

Biisit olivat samaa mistä Vikman tykkää aikuisenakin. Nylon Beatin Seksi vie ja taksi tuo oli yksi bravuuri, Kikan Huone 105 toinen. (Jälkimmäinen löytyy Vikmanin settilistasta yhä.) Vähän myöhemmin Vikman löysi Britney Spearsin.

Yksityisten karaokesessioiden ulkopuolella Vikman oli ujo ja vetäytyvä. “Taivaanrannan maalari” vanhemmat sanoivat. Pikkusisko Jennika tykkäsi esiintyä, Erika piirtää ja maalata.

– Mietin, että miten noi kykenee tohon, ihan kamalaa, tosi noloa, Vikman muistelee.

Häntä hävetti tuoda kotiin kavereita, koska vanhemmat olivat niin ulospäin suuntautuneita. He lauloivat paljon, ja äiti tykkäsi lajitella sukkia alusvaatteillaan otsalamppu päässä.

Varttuessaan Vikman alkoi ymmärtää, kuinka paljon häpeä häntä kahlitsi. Hän haaveili urasta esiintyvänä taiteilijana ja pääsi lukion jälkeen Pirkanmaan musiikkiopistoon opiskelemaan pop-jazz-laulua.

Häpeästä piti kasvaa ulos. Lukiossa Vikman alkoi hakeutua porukoihin, joissa ei välitetty siitä, mitä muut ajattelivat.

– Harva suomalainen perhe kasvattaa lapsiaan niin, että sun ei tarvitse hävetä mitään. Lapsena luulin, että ihmisen pitäisi miellyttää kaikkia. Lukiossa tajusin, että se on mahdoton tehtävä. Oli rankkaa hyväksyä, että kaikki eivät tykkää, teit mitä tahansa.

Nyt Erika Vikman laulaa italialaiseen pornotähti Ilona “Cicciolina” Stallerin äänellä vapaudesta ja riettaudesta ja toivottaa uudella singlellään kaikki tervetulleiksi “syntisten pöytään”.

Vikman sanoo, että hyvä popkappale ei syyllistä vaan antaa ihmisille samastumispintaa ja hyvää fiilistä. Hän haluaa rohkaista kuulijoitaan itseilmaisuun. Seksikkyydellä saa leikkiä, jos se lähtee itsestä.

– Näen epäkohdat, mutta kerron niistä positiivisen kautta. Negatiivisuutta on ihan tarpeeksi, ei sitä popissa tarvitse olla.

Kohta tuota positiivisuutta on kasassa albumin verran. Vikman kertoo, että syksyn keikoilla kuullaan seitsemän omaa kappaletta, ja työn alla on vielä pari lisää. Kakkoslevystäkin on jo mökkitieläisten kanssa puhuttu.

Albumiin on kuitenkin vielä matkaa, joten keskitytään nyt uuteen kappaleeseen. Syntisten pöytä voi hyvin olla yksi alkusyksyn isoista hiteistä.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Lapsena Erika Vikman pelkäsi helvettiä. Pihapiirissä asui paljon ääriuskovaisia: vanhoillislestadiolaisia, helluntailaisia, Jehovan todistajia. Pihalla uskovaisten lapset kertoivat, ettei taivaaseen pääse, jos käyttää korvakoruja.

Vikmanin vanhemmat olivat tapakristittyjä, eikä uskonto näkynyt kotona mitenkään. Kun hän kysyi vanhemmiltaan, joutuisiko hän todella helvettiin, nämä säikähtivät.

– Se, että ihmiset uskovat johonkin, on sinällään kaunista. Mutta se ei ole enää kivaa, kun se lähtee vääräuskoisten pelotteluksi. Varsinkaan, jos sille altistuu lapsena.

15-vuotiaana Vikman erosi kirkosta, eikä ole taakseen katsonut. Kirkossa hän käy nykyään lähinnä häissä ja hautajaisissa.

Viime syksynä Vikman kävi pohjoisessa hautajaisissa, joissa pappi tuntui syyllistävän vieraita siitä, etteivät nämä olleet riittävästi uskossa.

– “Tekin voitte vielä tehdä parannuksen” meille sanottiin. Toi on se, mikä herättää mussa halun leikitellä sillä synnillä.

Tästä leikistä syntyi Syntisten pöytä, Erika Vikmanin toinen Mökkitielle levyttämä single. Sen sanoittivat Janne Rintala ja Kaisa Korhonen, sävellyksessä oli mukana heidän lisäkseen Mika Laakkonen. (Vikman kertoo ideoivansa kaikkia kappaleitaan, mutta kokonaisen biisin kirjoittaminen yksin ei vielä onnistu.)

Kappaleessa Vikman toivottaa “langenneet, ratkenneet, sisimpänsä salanneet” tervetulleiksi emännöimäänsä syntisten pöytään. Viesti kuuluu: syntisten pöydässä on kivempaa, eikä ketään syyllistetä mistään. Taustalla kiertää hypnoottinen, vähän carpentermainen syntetisaattorimelodia.

– Uskonnossa on tosi paljon kiinnostavaa ja myös epäkohtia, joita täytyy kritisoida. Vaikka ei tää mun biisi ole varsinaisesti uskontobiisi. Siinä vaan leikitään synti-sanalla ja käytetään Raamattu-viittauksia.

Vikman korostaa heti, että vaikka Antti Tuiskulta tuli uskontolevy, sitä ei ole lähdetty kopioimaan. Hänelle on tärkeää tehdä musiikkia, jolla vaikuttaa ihmisten asenteisiin.

– Haluan olla vähän rebel ja käyttää tilaisuuden hyväkseni. Sanoa jotain.

Vikman sanoo kuunnelleensa vasta äänikirjana Ulla Appelsinin tietokirjan Lapsuus lahkon vankina, joka kertoo nelivuotiaana “kartanolaisuuteen” pakotetun Leevi K. Laitisen tarinan. Satakuntalaisessa hurmosliikkeessä lasta pahoinpideltiin ja hänet erotettiin suvustaan. Elämä piti omistaa saarnaamiselle.

– Ääripäät ovat kiinnostavia ja pelottavia. Synnistä tehdään niin vakava juttu, että siitä on sitten kiva tehdä popmusiikkia.