Toimittaja Anna-Liisa Haavikko avaa kaupunginosan historiaa ja nykypäivää uudessa radioesseessä Kalasatama. Hän kirjoittaa ja reflektoi näkökulmatekstissään alueen suurta muutosta, luontoa, käyttäjiä ja tornitaloja.
Auringonpalvoja on levittäytynyt vaaleaksi kivetylle rantabulevardille. Katson vanhoja valokuvia, joissa samalla paikalla ahtaajat lastaavat mustakylkisiä laivoja. Kesän kuumuudessa miesten paidat liiskautuvat ihoon kiinni.
Rannalla on paljon väkeä. Seuraan hitaasti ohi ajavia uisteluveneitä. Jos vieheeseen ei tartu riittävän suuri kala, saalis heitetään veteen lokkien ruuaksi. Kukaan ei enää kalasta hengenpitimikseen. Ammattikalastajat ovat kaikonneet kauan sitten.
Auringonottajan takana ryskää rakennustyömaa: toinen tornitalo nousee. Samalla paikalla seisoivat 1950-luvulla valtavat öljysäiliöt. Entisaikojen satamajätkistä tai laitakaupungin salakapakoiden syntisestä menosta ei ole jäänyt jälkiä. Nyt teollisuus tai satama häivähtävät vain kadunnimissä.
Kalasataman alueen muutos kertoo maankäytön historiasta
Ensin alueella olivat kalastajat. Sitten tuli satama 1860-luvulla. Rahtilaivat vaihtuivat matkustajalaivoihin. Kun satama siirrettiin Vuosaareen, alue tyhjeni. Se muuttui urbaaniksi joutomaaksi, jonka rannoilla keinui unohdettuja veneitä. Graffitimaalarit ja nuoret löysivät tilan. Seiniin syntyi kuvioita ja nuorilla kuskeilla oli tilaa kaasutella. Tyhjältä kentältä näkyivät kaupungin paraatirakennusten valot ja jäänmurtajat.
Intohimoiset saunojat rakensivat oman telttasaunansa rannalle. Väkeä alkoi valua ja teltta vaihtui parakkeihin. Turistit löysivät tiensä karheaan rantasaunaan. Kun alue on valmis, saunalle etsitään uusi koti. Ehkä se taas löytyy välitilaan jääneestä muutosta odottavasta kaupunginkolkasta.
Kaupungin kainalossa sijainnut teollinen laitakaupunki koki kasvojenkohotuksen, kun se kaavoitettiin asuinalueeksi.
Kalasataman, Sörnäistenniemen, historiassa näkyy, etteivät luonto ja ihminen kuuluneet yhteen. Kun satama tarvitsi tilaa, lanattiin Sompasaari tasaiseksi ja yhdistettiin mantereeseen. Tuo Kallion kaupunginosan lasten kesäparatiisi hävisi ja tilalle tuli laivalaituri.
Kalasataman edustalla merivesi haisi. Jätevesiä päästettiin mereen tahattomasti ja tahallisesti. Vain rantojenmiehet ja lintubongarit liikkuivat kaislikossa. Kun kaupungin jätehuolto parani, vesi kirkastui. Nyt merikota pesii näköetäisyydellä tornitaloista. Metron ikkunasta voi nähdä merikotkan liidon.
Rantoja pengerretään ja rakennetaan yhteistä olohuonetta kaupunkilaisille. Luonto ja rakennettu ympäristö kohtaavat. Kaupunkiluonto on yhdyssana.
Kalasataman rakentaminen on kummallinen hanke. Kukaan ei vastustanut asuinaluetta, mutta valituksia tuli tornien rakentamisesta.
Helsingin Kalasatamassa pyritään asumisessa lintuperspektiiviin. Kun kaupunki kasvaa, kerrosneliöitä rakennetaan korkeuksiin. Ylöspäin rakentaminen jakaa mielipiteitä. Tornitalot muuttavat kaupungin profiilia. Vastustajat kysyvät, miksi harvaan asutussa maassa tehdään pilvenpiirtäjiä. Puolustajat perustelevat, että on tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää rakentaa ylös.
Asun alueella, jolla on pitkä historia kaupunginosana, mutta asuinalueena se on upouusi. Kahdenkymmenen vuoden aikana sinne tulee ihmisiä keskisuuren suomalaisen kaupungin verran. Kaikki on suunniteltu. Kaupunginosa on syntynyt piirustuslaudalla. Voiko rakennetun ympäristön henkeä luoda työpöydän ääressä? Millainen kotikulmastani lopulta kehittyy, jää nähtäväksi.
Teksti: Anna-Liisa Haavikko
Tekijätiedot
Käsikirjoitus ja ohjaus: Anna-Liisa Haavikko
Äänisuunnittelu: Janne Jankeri
Musiikki: Esa Kotilainen
Äänessä: Jarno Laitinen, Helena Ruuska, Pekka Ruuska, Eero Haapanen, Tarja Nurmi, Tytti Friberg, Eero Kirves
Julkaisutuottaja: Tehilah Auramo/Skog Studio
Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen/Radiogalleria
Arkistokuva kuvassa: Tauno Norjavirta/Finna
