Hyppää pääsisältöön

Helsinki Lit sekä lisää Aikuisia ja Antti Holman oopperajuhlia - viikolla 35 alkavat myös Yle Mixin uutiset lapsille

Anna Airola (Oona) ja Arttu (Elias Salonen)  istuvat puistossa vierekkäin. Oonalla on päässään kaljakypärä.
Aikuisten erikoisjakso julkaistaan Areenassa pe 28.8. ja nähdään Yle TV2:lla su 30.8. Anna Airola (Oona) ja Arttu (Elias Salonen) istuvat puistossa vierekkäin. Oonalla on päässään kaljakypärä. Kuva: Jaakko Kahilaniemi / Yellow Film Tv Oy Aikuiset (tv-sarja),Aikuiset erikoisjakso

Ylen ohjelmavinkit ajalle 24.-30.8.2020.

Tämän viikon tärppejä ovat mm. Antti Holman oopperajuhlien sekä AIKUISTEN extrajaksot, Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuman suorat lähetykset sekä klassikkoelokuvia: Marilyn Monroen Piukat paikat ja Kirk Douglasin Viikingit. Lisäksi käynnistyy Yle Mix, Ylen uutiset lapsille. Komediasarja Search Partyn 3. kausi julkaistaan Areenassa, ja Avoin kysymys -podcastista saadaan uusia jaksoja Areenaan. Muse-yhtyeen elokuvateattereissakin esitetty massiivinen konserttielokuva vuodelta 2018 nähdään Teemalla ja Areenassa, ja Gérard Depardieu lähtee matkalle halki Euroopan.

MAANANTAI 24.8.

Historia: Mary Rose -laivan salaisuus

Yle TV1 klo 19.00
Aikanaan Englannin laivaston lippulaivana toiminut 500-vuotias Mary Rose on yksi historian kuuluisimpia laivoja. Laivan jäänteet nostettiin merenpohjasta yli 30 vuotta sitten. Kuningas Henrik VIII:n laivastoon kuuluneen aluksen matka päättyi Englannin etelärannikon vesiin vuonna 1545. Rakentamisaikansa huipputekniikkaa edustanut laiva vei mukanaan miltei kaikki yli 400-henkisestä miehistöstään. Uuden dna-tekniikan myötä tutkijat ovat vasta nyt alkaneet ymmärtää, minkälainen miehistö Mary Rosella oli ja millaisia salaisuuksia laiva kätki sisäänsä. Tudorien Englanti oli kansainvälisempi kuin historioitsijat ovat kautta aikain olettaneet.

Dokumentti Mary Rose -laivan salaisuus esittelee ainutlaatuisia tutkimustuloksia laivasta sekä sen miehistöstä. Tutkijat järjestävät myös miehistön jälkipolville mahdollisuuden tutustua esi-isiensä elämään ja kohtaloon. Skeletons of The Mary Rose. Tuotanto: Avanti Media/Channel Four, Britannia, 2019. Lukijana on Inari Tilli.

Nykytekniikka on antanut uutta tietoa kuuluisasta hylystä.
Mary Rosen hylyn tutkimuksia johtava tohtori Alex Hildred (oik.) on tehnyt vainajien dna-analyysejä. Tutkimuksiin on osallistunut myös Onyeka Nubia. Nykytekniikka on antanut uutta tietoa kuuluisasta hylystä. Kuva: Avanti Media/Channel 4 Yle TV1,Historia: Mary Rose -laivan salaisuus

TIISTAI 25.8.

Avoin kysymys - uusia jaksoja

Yle Areena
Toimittaja ja tutkija Olli Seuri keskustelee podcast-sarjassa tunnettujen suomalaisten toimittajien kanssa journalismista, kohtaamisista ja oikeiden kysymysten esittämisestä. Uudella kaudella vieraina ovat toimittajat Juha Kauppinen, Susanna Reinboth, Tuomas Karemo, Susani Mahadura ja Kimmo Oksanen. Lisäksi uutta kulmaa tuovat dokumentaristi Virpi Suutarin haastattelu sekä haastattelut haastateltavana olemisesta presidenttien Tarja Halosen ja Sauli Niinistön kanssa. Olli Seuri on palkittu Bonnierin Suurella Journalistipalkinnolla vuonna 2017 ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla 2019.

Graafinen kuva, jossa Olli Seuri istuu nojatuolissa, toinen tyhjä nojatuoli vieressä. Punainen tausta, jossa lukee Avoin kysymys.
Graafinen kuva, jossa Olli Seuri istuu nojatuolissa, toinen tyhjä nojatuoli vieressä. Punainen tausta, jossa lukee Avoin kysymys. Kuva: Jukka Lintinen ja Tuuli Laukkanen / Yle kuvapalvelu Olli Seuri,podcast,Avoin kysymys

Stacey Dooley: Valaanpyytäjät

Yle TV2 klo 21.00
Stacey Dooley tutkii kiistanalaista valaanpyyntiä. Färsaarten asukkaat puolustavat perinnettään tappaa valaita ruuan vuoksi, mutta aktivistit ympäri maailmaa kokevat käytännön julmana ja sivistymättömänä.

KESKIVIIKKO 26.8.

Antti Holman oopperajuhlat - extrajakso

Yle Areena
Encore! Valtavan suosittu Antti Holman oopperajuhlat saa jatkoa yhden jakson verran. Tähän asti oopperakummi Antin kanssa on valmistauduttu iltaan, liikututtu musiikista, tilattu väliajalla lohileipä ja pieni kahvi ja muisteltu ikimuistoisimpia oopperakokemuksia. Ja kuten kunnon esitykseen kuuluu, lavalle astutaan vielä kerran! Extrajaksossa Antti vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin ja kuuntelijapalautteeseen oopperasta.

Antti Holma pukeutuneena hassuksi hahmoksi.
Antti Holma pukeutuneena hassuksi hahmoksi. Kuva: Tuuli Laukkanen / Yle Antti Holma,Antti Holman oopperajuhlat

Lasten salaisuudet

Yle Areena
Lasten salaisuudet esittelee 12 hauskaa ja koskettavaa lyhytelokuvaa ympäri maailmaa. Lasten salaisuudet on uusi Euroopan yleisradioyhtiöiden kanssa yhteistyössä tehty lyhytelokuvien sarja, joka käsittelee lapsille sopivasti hauskoja, vakavia ja koskettavia aiheita.

Elokuvissa nähdään näyttelijöitä ja tarinoita monista eri taustoista ja näkökulmista. Elokuvien teemoina ovat muun muassa sota, pakolaisuus, yksinäisyys, kuulovammaisuus, värisokeus ja kuolema. Elokuvat on tehty Irlannissa, Kiinassa, Etelä-Koreassa, Tsekissä, Kroatiassa, Serbiassa, Saksassa, Skotlannissa ja Suomessa. Suomen elokuva yhdistää piirrosanimaatiota, cgi-efektejä ja tarinankerrontaa. Suomen edustaja Lasten salaisuudet -hankkeessa on Yleisradion tuottama The Boy of Summer.

Search Party - 3. kausi

Yle Areena
Mustaa huumoria viljelevä komediasarja itsekeskeisistä kaksikymppisistä hipstereistä, joiden yhteinen yliopistotuttu katoaa salaperäisesti. Dory (Alia Shawkat) tulee pakkomielteiseksi mysteeristä ja raahaa brooklyniläiset ystävänsä Drew'n (John Reynolds), Elliotin (John Early) ja Portian (Meredith Hagner) mukaan synkkään ja vaaralliseen seikkailuun. Yhdysvallat 2020.

Sarjasta nähtiin Yle Areenassa kaudet 1-2 vuonna 2019. Nyt julkaistaan ennennäkemätön 3. tuotantokausi.

 Dory Sief (Alia Shawkat) poliisin tunnistusrivissä.
Search Party. Dory Sief (Alia Shawkat) poliisin tunnistusrivissä. Kuva: Jon Pack / Jax Media Search Party,Search Party S3

Jaktliv - Eräelämää - uusia jaksoja

Yle Fem klo 17.25 ja Yle Areena
Ruotsalainen metsästysohjelma. Sarjan toisella kaudella juontajat, Peter Ekeström ja Evelina Åslund Bäck, osallistuvat loppukesällä villisikajahtiin. Peter pysyy kotimaisemissaan Itä-Götanmaalla ja lähtee metsälle Viktor Lundstedtin kanssa, ja Evelina puolestaan menee Ruotsin länsirannikolle Hallandiin tapaamaan Magnus Sivanderia. Magnus näyttää parhaat kikkansa, joiden avulla tässä haastavassa metsästysmuodossa saattaa onnistua.

Ylen yleisurheilukesä: Helsinki

Yle TV2 klo 19.15
Ylen yleisurheilukesän näyttämönä on tällä kertaa Helsinki, jossa kisataan elokuun lopussa Eläintarhan kentällä. Kotimaiset yleisurheilijat ovat koronakevään aikana päässeet kuntoon, jonka hedelmistä ja mainioista tuloksista on saatu nauttia pitkin kesää. Kestääkö tulosvire myös Paavo Nurmen kisojen ja Kalevan Kisojen jälkeen? Kisat selostaa Jussi Eskola, asiantuntijana Jarkko Finni.

Henkesi edestä (12)

Yle TV2 klo 21.00 ja Yle Areena - Kotimaisen elokuvan kesä
Kiia (Laura Birn) ja Lauri (Eero Aho) kiiruhtavat yöllä kohti sairaalaa. Kiia pitelee tuskissaan toisella kädellä rattia ja toisella vatsaansa – synnytys on alkanut etuajassa. Yllättäen auto törmää johonkin. Kiia säikähtää ja jarruttaa, auto heittelehtii ennen pysähtymistään. Lauri nousee autosta tarkistamaan tilanteen ja kertoo, ettei nähnyt mitään.

Kiia synnyttää terveen lapsen ja ystävystyy sairaalassa Hannan (Mari Rantasila) kanssa. Hannan mies on jäänyt samalla seudulla auton alle ja päälle ajanut kuski on paennut paikalta. Kun totuus tulee ilmi, onko anteeksianto liian myöhäistä? O: Petri Kotwica. (U) Yle Areena 30 pv

Kino: Buñuel kilpikonnien labyrintissä

Yle Teema klo 22.00, Areenassa aamulla
Animaatioelokuva kertoo Luis Buñuelin elämästä. Skandaalimaisen esikoiselokuvan Kulta-aika jälkeen Buñuel ohjaa kansatieteellistä dokumenttia salaperäisellä Las Hurdesin syrjäseudulla. (Buñuel en el laberinto de las tortugas, Espanja 2018) O: Salvador Simó. Areenassa 23.11. saakka

TORSTAI 27.8.

Helsinki Lit 2020

27.-28.8. Yle Teema ja Areena klo 17.00 alkaen
Kirjallisuusfestivaali Helsinki Lit tulee jo kuudennen kerran suorana Yle Areenaan ja Teemalle. Vuodesta 2015 järjestetyn kansainvälisen kirjallisuusfestivaalin ajankohta ja ohjelma ovat koronavuoden takia poikkeukselliset. Festivaali järjestetään tällä kertaa kevään sijaan loppukesästä ja tapahtumapaikkana on Helsingin keskustakirjasto Oodi.

Koronavuoden takia kansainvälisiä vieraita on tavallista vähemmän, mutta heitäkin on: Vigdis Hjorth Norjasta (etäyhteydellä) ja Valdur Mikita Virosta. Kotimaan menestyneimmistä kirjailijoista torstain avaavat vientitähdet Rosa Liksom ja Antti Tuomainen ja perjantain lähihistorian armoitetut kuvaajat Kjell Westö ja Sirpa Kähkönen. Suomen rajojen ulkopuolelle kurkotetaan myös pohdittaessa suomalaisen kirjallisuuden käännöksiä muille kielille sekä keskustelussa Lásló Krasznahorkain kielen kääntämisestä sukukieli unkarista suomeksi. Lisäksi puhutaan mm. siitä, kenen ääni pääsee kuuluviin ja millaista on kirjoittaa rehellistä autofiktiota. Festivaalilla jaetaan tuttuun tapaan myös Jarl Hellemann -palkinto vuoden parhaalle suomenkieliselle käännöskirjalle.

Suorat lähetykset alkavat Teemalla ja Areenassa molempina päivinä klo 17.00. Lähetyksistä osa näytetään Teemalla, mutta Areenassa koko ohjelma on katsottavissa suorana molempina päivinä. Kaikki festivaalin keskustelut jäävät pysyvästi katsottaviksi Yle Areenaan.

Lue lisää Helsinki Lit -ohjelmistosta Ylellä »

Kollaasi Helsinki Lit -festivaalin 2020 esiintyjistä: kirjailijoita ja toimittajia.
Kollaasi Helsinki Lit -festivaalin 2020 esiintyjistä: kirjailijoita ja toimittajia. Kuva: Helsinki Lit Helsinki Lit

Gérard Depardieun Eurooppa - uusi sarja

Yle TV1 klo 19.00 ja Yle Areena
Ranskalaisen, legendaarisen näyttelijän Gérard Depardieun intohimoja ovat elokuvat, ruoka ja kohtaamiset ihmisten kanssa. Hän matkustaa Euroopan läpi tutustuakseen uusiin alueisiin, niiden historiaan ja paikallisiin erikoisuuksiin. Mukana ovat niin Toscana, Campania, Baijeri, Bretagne, kuin Skotlanti ja Espanjakin. Jokaisessa jaksossa hän tapaa myös yhden ystävistään, jotka kaikki arvostavat suuria makuja ja elämän iloja. Heidän kanssaan hän etsii tuoreimpia ostereita, parhaiten kypsyneitä juustoja ja muita makumaailman rikkauksia. Yle Areena 120 pv

Näyttelijä Gérard Depardieu ja keittiömestari Laurent Audiotin lähtevät makumatkalle.
Näyttelijä Gérard Depardieu lähtee makumatkalle. Näyttelijä Gérard Depardieu ja keittiömestari Laurent Audiotin lähtevät makumatkalle. Yle TV1,Gérard Depardieu,Gérard Depardieun Eurooppa

Hirmumyrskyn jäljillä - uusi sarja

Yle TV2 klo 20.00 ja Yle Areena
(Hurricane Man) Trooppinen myrsky lähestyy ja perheet pakenevat. Hurrikaanin metsästäjä Josh Morgerman sen sijaan ajaa vastakkaiseen suuntaan kohti katastrofia. Sarjassa seurataan hurrikaaneja lähietäisyydeltä; niiden tuhoja, pelastusjoukkojen työskentelyä sekä yhteisöjen yhteishengen rakentumista heidän uudelleenrakentaessa kotiseutujaan. Sarja alkaa, kun Floridaan on iskenyt Amerikan historian neljänneksi voimakkain hurrikaani Michael, ja Josh tiimeineen on matkalla tapahtumapaikalle. Osa paikallisista on päättänyt jäädä suojelemaan omaisuuttaan asettaen itsensä hengenvaaraan. Yle Areena 30 pv

Kino Klassikko: Viikingit (12)

Yle Teema ja Areena klo 21.00
Kirk Douglasin elokuvien sarjan päättää ensi kertaa televisiossa esitettävä eeppinen ja näyttävä seikkailuelokuva, jossa viikinkipäällikkö ja orja päätyvät mittelemään prinsessan rakkaudesta. Muissa pääosissa Tony Curtis, Janet Leigh ja Ernest Borgnine. Ohjaus: Richard Fleischer. (The Vikings, USA 1958) Areenassa 3.9. saakka.

Ulkolinja: USA:n sairas terveydenhuolto

Yle TV1 klo 22.00, Areenassa 24.8.
(Healthcare System: An American Sickness? )Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä on maailman kallein – silti se ei toimi. 28 miljoonaa kansalaista on ilman terveysvakuutusta, eikä heillä ole varaa hoitaa terveyttään. Tutkivan journalismin dokumentti USA:n sairas terveydenhuolto paljastaa amerikkalaisen terveydenhuollon epäkohtia. Ohjelmassa kuullaan järjestelmän uhriksi joutuneita kansalaisia, terveydenhuollon asiantuntijoita, poliitikkoja ja lääketeollisuuden sisäpiiriläisiä. Dokumentti pohtii sitä, miksi maailman rikkaimpiin kuuluvassa maassa kansalaisten odotettavissa oleva elinikä on laskenut vuosi toisensa jälkeen. Ranska 2020.

PERJANTAI 28.8.

AIKUISET - erikoisjakso
Venetsialaiset: Make Elokuu Great Again

Yle Areena 28.8., Yle TV2 30.8. klo 20.00
AIKUISTEN ystäviä hemmotellaan taas erikoisjaksolla. Nyt teemana venetsialaiset. Oona ja Arttu ovat päättäneet juhlia länsikokkolalaisia venetsialaisia ördäten. Tunnelma muuttuu, kun paikalle ilmestyy Graafikon kanssa Helsingin coolein ihminen, Ylva. Oonan on tietenkin tapansa mukaisesti pakko yrittää tehdä lähtemätön vaikutus Ylvaan, ja tästä seuraa kiusallisen naurun sävyttämä ilta. Yle Areena toistaiseksi

Yle Mix - uutisia lapsille

Yle Areena, Youtube, TikTok
Yle Mix kertoo sen, mitä juuri nyt on tarpeen tietää – olipa kyseessä uutiset koronasta, koulusta, peleistä tai TikTokista. Yle Mix lähestyy vaikeitakin asioita toiveikkaasti ja tuottaa kekseliästä, kunnianhimoista ja viihdyttävää uutisjournalismia lapsille juuri siellä missä he ovat.

Yle Mixin sisältöjä voi seurata Areenassa ja Youtubessa. Viikottaisilla videoilla ilmiöt, suuret uutisaiheet ja koulupäivien puheenaiheet kerrotaan ymmärrettävästi ja luotettavasti. Yle Mix on läsnä myös TikTokissa, missä se tarjoaa rentoa ja kiinnostavaa sisältöä suomeksi alustalle sopivin keinoin. TikTokissa julkaistaan ajankohtaisia haastevideoita ja interaktiviisia uutissisältöjä, joissa käsitellään arkeen vaikuttavia tapahtumia ja asioita uudella tavalla. Yle Mixin juontajina ovat Jasmin Beloued sekä Kiia Keskikylä, joiden seurassa pääsee sekä hulluttelemaan että syventymään kiinnostaviin uutisaiheisiin. Yle Mixin maailma on monella tapaa värikäs, mutta täynnä mahdollisuuksia.

Yle Mixin juontajat Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä
Yle Mixin juontajat Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä. Yle Mixin juontajat Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä Kuva: Ilmari Fabritius / Yle uutiset,Kiia Keskikylä

Hercule Poirot: Norsun muisti (12)

Yle TV1 klo 19.00
(Elephants Can Remember) Poirot ja hänen kirjailijaystävänsä painivat kumpainenkin oman visaisen arvoituksensa parissa. Onko tuoreen kuolemantapauksen ja vuosientakaisen tragedian välillä yhteys? N: David Suchet. (U) Yle Areena 30 pv

Hercule Poirot: Norsun muisti, yle tv1
Hercule Poirot: Norsun muisti nähdään Yle TV1:llä ja Areenassa perjantaina 28.8. Hercule Poirot: Norsun muisti, yle tv1 hercule poirot: norsun muisti

M/S Romantic (12)

Yle TV2 klo 21.50 ja Yle Areena
Yksi ilta ruotsinristeilyllä, kuusi tarinaa onnesta - ja onnettomuudesta. Pedantti risteilyisäntä palaa isyyslomaltaan, risteilyjen konkari tutustuttaa työkaverinsa risteilyjen lainalaisuuksiin, hääpari yrittää olla edes yhden illan ajan kaikkien huomion keskipisteenä. Suosikkisarja palkittiin peräti neljällä Kultaisella Venlalla. Käsikirjoitus: Jani Volanen, Tommi Korpela. T: Yellow Film & TV Oy. (U)

Hannu-Pekka Björkman seisoo nyrpeännäköisenä radiopuhelin kädessään.
M/S Romantic voitti neljä Kultaista Venlaa. Hannu-Pekka Björkman seisoo nyrpeännäköisenä radiopuhelin kädessään. Hannu-Pekka Björkman,yle draama

Yle Live: Muse, Drones World Tour

Yle Teema klo 23.05 ja Yle Areena
"The Greatest Show on Earth" (Q Magazine). Brittirokkareiden mammuttikiertueelta 2015 - 2016 taltioitu upea konserttielokuva nähtiin elokuvateattereissakin kesällä 2018. Yle Areena 60 pv

LAUANTAI 29.8.

Jönneli - uusi sarja

Yle TV2 klo 8.32 ja Yle Areena
Jönneli on 4-7-vuotiaille suunnattu lasten komediasarja, jossa seikkailevat arkkityyppiset hahmot satumaisessa maailmassa. Ohjelma kertoo voimakastahtoisesta Prinsessasta, joka on jatkuvasti huolissaan kansansuosiostaan ja yrittää kaikin keinoin olla suosittu. Prinsessan uskollinen Palvelija yrittää pitää hallitsijan tyytyväisenä, mutta se on vaikeaa, sillä Prinsessalla on rikkauksistaan huolimatta tylsää. Onneksi Palvelijalla on apunaan Satumetsässä asuva harvinainen Jönneli, joka omistaa Kaiken tiedon kirjan. Kaiken tiedon kirjan avulla ja neuvokkaalla yhteistyöllä Palvelija ja hyväsydäminen Jönneli hoitavat asiat niin, että valtakunnassa on lopulta kaikki hyvin.

Jönnelin on käsikirjoittanut Melli Maikkula ja ohjauksesta vastaa Olli Mononen. Sarjan Pikku Kakkoselle on tuottanut John Lundsten ja Melli Maikkula /TACK Films Oy, 2020.

Mesipistiäiset katoavat

Yle TV1 klo 18.15 ja Yle Areena
Mesipistiäiset eli mehiläiset ja kimalaiset ovat luontomme tärkeimpiä pölyttäjähyönteisiä. Ne ovat välttämättömiä myös ruoantuotannon kannalta. Suurin osa ihmisen tarvitsemista vitamiineista ja hivenaineista tulee hyönteispölytteisistä kasveista. Perusruokaa, viljaa ja papuja, pelloilta riittää ilman hyönteisiä, sillä ne tuottavat satoa tuulen avulla tai omin neuvoin. Mutta maailman sadasta tärkeimmästä ravintokasvista 70 on hyönteispölytteisiä. Ilman mesipistiäisiä ne eivät tuota satoa tai siemeniä, joita kylvää.

Luontodokumentti Mesipistiäiset katoavat kertoo suomalaisten mesipistiäisten tarinan. Suomessa elää yli 200 mesipistiäislajia. Niistä joka kolmas on uhanalainen. Tilanne on sama ympäri maailman. Mesipistiäisten ahdinko johtuu pääosin ihmisen toimista. Maaseutu on muuttunut tehokkaaksi ja pelloilla viljellään yksipuolisesti. Avoimet laitumet metsittyvät ja luonnonkukat ovat vähentyneet. Maataloudessa käytettävät torjunta-aineet ovat aiheuttaneet kesymehiläisten joukkokuolemia. Mesipistiäiset ovat katoamassa.

Luontodokumentissa seurataan luonnonvaraisten mesipistiäisten sekä ihmisen kasvattamien kesymehiläisten kesää. Haastateltavina ovat hyönteisasiantuntija Kimmo Saarinen ja mehiläistenkasvattaja Katrine Arbøl-Lilleberg. Dokumentti selvittää, mitä haasteita mesipistiäisillä on ja miten niiden tilannetta voidaan parantaa.

Luontodokumentti on Banja Media Oy:n ja Yleisradion yhteistuotanto. Sen on käsikirjoittanut, kuvannut, äänittänyt ja ohjannut Mika Rokka.

Luontodokumentti Suomen mesipistiäislajeista, joista joka kolmas on uhanalainen.
Luontodokumentti Suomen mesipistiäislajeista, joista joka kolmas on uhanalainen. Kuva: Mika Rokka / Banja Media Oy Yle TV1,Mesipistiäiset katoavat

ZZ Top: That Little Ol' Band From Texas

Yle Teema klo 20.00 ja Yle Areena
Teksasilainen blues-rockbändi ZZ Top jyrää edelleen vahvasti, vaikka mittarissa on yli 50 vuotta yhteiseloa samalla triokokoonpanolla. Liehupartaiset kitaristi Billy F. Gibbons ja basisti Dusty Hill sekä nimestään huolimatta melkein parraton rumpali Frank Beard kertovat leppoisan huumorin sävyttämänä, miltä tuntuu olla yksi maailman pidetyimmistä bändeistä ja mitä surrealistista mystiikkaa partoihin ja muuhun liittyy. Ensimmäisen dokumenttielokuvan bändistä ohjasi Sam Dunn. (Kanada 2018). (U) Yle Areena 60 pv

Kino: Piukat paikat

Yle Teema klo 21.30 ja Yle Areena Aution saaren elokuvat
Kaikkien aikojen komediaklassikko kertoo kahdesta muusikosta, jotka naamioituvat naisiksi paetessaan gangstereita. Pääosissa Marilyn Monroe, Jack Lemmon, Tony Curtis. Ohjaus Billy Wilder. (Some Like It Hot, USA 1959) Yle Areena 7 pv

Sugar (Marilyn Monroe), basisti Jerry/Daphne (Jack Lemmon) ja saksofonisti Joe/Josephine (Tony Curtis) elokuvassa Piukat paikat
Well, nobody's perfect! Sugar (Marilyn Monroe), basisti Jerry/Daphne (Jack Lemmon) ja saksofonisti Joe/Josephine (Tony Curtis) elokuvassa Piukat paikat Piukat paikat,Teeman elokuvafestivaali,teeman elokuvat

SUNNUNTAI 30.8.

Salasaaren seikkailijat - uusi sarja

Yle TV2 klo 8.28 ja Yle Areena
Ohjelmasarja jatkaa lapsia osallistavien fantasiasarjojen, kuten Hui hai hiisi ja Syrhämä, perinnettä. Ohjelmasarjan jaksoissa kaksi seikkailijalasta saapuu satumaiselle Salasaarelle. He auttavat saarelaisia heidän pulmissaan suorittamalla erilaisia fyysisyyttä ja päättelykykyä vaativia tehtäviä, joihin vain lapset pystyvät. "Sinä olet juuri sopiva!" Salasaari sijaitsee jossakin keskellä valtameren ulappaa.

Saaren huipulla kohoaa majakka, jossa asuu Maja-Akka (Anna-Leena Sipilä), kaiken kyttääjä ja kiikaroija. Hän vahtaa saarelaisten tekemisiä valmiina määrittelemään sopivuuden rajat. Saaren muut asukkaat eivät pidä tarkkailun alla olemisesta ja siksi saari on täynnä salaisia ovia, piilotettuja portaikkoja ja eriskummallisia tunneleita.

Saarelaisista esitellään seikkailijatyttö Juju (Ella Mettänen), joka asuu vedenalaisessa Seikkailijoiden talossa, Sopuli Lemmu (Eero Ojala), muutosmies Vara-Vara (Marc Gassot), joka on tarvittaessa taikuri, parturi tai juhlajärjestäjä, sekä saaren suuressa hattarapuussa asuva Mummu Puu (Elisa Piispanen), jonka muistikin on hattaraa. Salasaaren maailman on luonut ja käsikirjoittanut Silja Sillanpää.

In Time (12)

Yle TV2 ja Areena klo 21.00
Toimintaseikkailu tulevaisuudesta missä aika on korvannut rahan valuuttana ja jokainen sekunti kirjaimellisesti ratkaisee nuoren miehen joutuessa ajojahdin kohteeksi murhasta syytettynä. Pääosissa Justin Timberlake, Amanda Seyfried ja Cillian Murphy. Ohjaus: Andrew Niccol. (USA 2011) Areenassa 6.9. saakka

Lue myös - yle.fi:stä poimittua