Tämä on ensimmäinen osa psykologian lehtorin ja seksuaaliterapeutti Minka Kallion tekemää Rohkeasti seksuaalinen ❤ -opiskelukokonaisuutta. Osiossa tutustutaan seksuaalisuuteen ja sen käsitteisiin.
Arveletko tietäväsi seksuaalisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta melkein jo kaiken?
Itse en ainakaan. En tosiaankaan!
Ihmisen psykologian ja seksuaalisuuteen liittyvien teorioiden ja käsitteiden hallitseminen auttaa meitä ymmärtämään, mistä seksuaalisuudessa on kyse. Kuitenkin teoriat selittävät ihmisen toimintaa yleistäen. Yksittäisten ihmisten kohdalla löytyy aina variaatiota eli vaihtelua. Siksi jokaisen ihmisen oma seksuaalinen kehitys ja kokemus on ainutkertainen ja yksilöllinen.
Joskus ammattilaisenkin on vaikea pysyä mukana alan käsiteviidakossa ja sen alinomaisessa muuttumisessa. Termipoliisiksi ei kannata ryhtyä. Kuitenkin oikein käytetyillä termeillä osoitamme toiselle kunnioitusta ja voimme estää tahattoman loukkauksen. Toisaalta ei pidä hämmentyä, pelästyä tai hävetä, jos käyttää väärää sanaa tai jos seksuaalitiedoissa on aukkoja. Aina voi oppia lisää!
Jatka opiskelua
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 1: Virittäydy viriiliksi – testaa tietosi
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 2: Onko tytön soveliasta olla seksuaalisesti aktiivinen?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 3: Oletko nähnyt koulussasi sylikkäin istuvan poikaparin?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 4: Tyttö, poika vai joku muu?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 5: Rakastunut on mielenhäiriössä
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 6: Hyvä seksi – asentoakrobatiaako?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 7: Parisuhdeajokortti kaikille pakolliseksi!
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 8: Sinut oman seksuaalisuuden kanssa – mahdotontako?