Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Psykologia pääkuva

Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 7: Parisuhdeajokortti kaikille pakolliseksi!

Graafinen kuva suutelevasta parista.
Graafinen kuva suutelevasta parista. Kuva: Janika Koli Abitreenit

Tämä on seitsemäs osa psykologian lehtorin ja seksuaaliterapeutti Minka Kallion tekemää Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤ -opiskelukokonaisuutta. Osiossa käsitellään parisuhdetta, sen hyviä piirteitä sekä eri vaiheita.

Jotta pääsee töihin kahvilaan, on suoritettava hygieniapassi. Mutta seurustelu- ja parisuhteeseen pääsee ilman minkäänlaisia tasovaatimuksia ja soveltuvuuskoetta. Pitäisikö kaikkien suorittaa parisuhdepassi? Mitä jokaisen olisi tiedettävä hyvän, terveen parisuhteen perusperiaatteista? Mitkä ovat hyvän seurustelu-/parisuhteen aakkoset?

Kaikki haluavat ja tarvitsevat suhteessaan rakkautta, hyväksyntää, läheisyyttä, tukea ja lohdutusta. Myös seksiä ja ihailua.

Sosiaalisia vuorovaikutustaitoja voi oppia vain olemalla muiden ihmisten kanssa. Samoin tunteiden ymmärtämiseen ja hallitsemiseen tarvitsemme muita ihmisiä. Parhaiten me opimme näitä taitoja ihmisiltä, joihin olemme tunneperäisesti kiintyneitä. Ensin opimme niitä vanhemmiltamme, sitten kumppaneiltamme. Opitut taidot voivat osoittautua erinomaisiksi, mutta joskus niissä on petrattavaa.

Itse asiassa me kaikki tarvitsemme parisuhteessa samanlaista tukea, huolenpitoa, tyynnyttelyä ja suojelua kumppaniltamme kuin lapsena saimme vanhemmiltamme.

Perustarpeet hyvässä parisuhteessa

Ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, jotka ohjaavat meidän jokaisen toimintaa. Ne ovat autonomia, kyvykkyys ja yhteisöllisyys.

Ihmisen motivaation ja hyvinvoinnin kannalta näiden perustarpeiden täyttyminen on keskeistä.

Tätä itseohjautuvuusteoriaa voi soveltaa myös parisuhteeseen. Kun nuo kolme perustarvetta toteutuvat, ihminen voi todennäköisesti varsin hyvin parisuhteessaan.

Sitoutumisesta ja läheisyydestä huolimatta parisuhteessakin on pyrittävä säilyttämään omaehtoisuus eli autonomia. Toista ei saa tallata eikä itse tulla tallatuksi. Hyvä parisuhde tarjoaa myös monenlaisia onnistumisen kokemuksia. Positiivisia kommentteja ja myönteistä palautetta on tärkeää saada ja antaa, jotta voimme tuntea olevamme taitavia ja kyvykkäitä. Läheisyys luo yhteisöllisyyttä ja yhdessä meistä tulee enemmän kuin yksin.

Kokeneiden parisuhdeterapeuttien mukaan parien ongelmista kaksi kolmesta on ratkaisemattomia – niiden kanssa vain on opittava elämään.

Parisuhteen eri vaiheet

Parisuhde etenee seuraavien vaiheiden kautta:

  1. Seurustelu
  2. Symbioosi
  3. Itsenäistyminen ja eriytyminen
  4. Vastavuoroisuus

Seurustelusuhteessa tutustutaan niin itseensä kuin toiseenkin, ollaan yhdessä ja välillä erikseen. Toisessa vaiheessa rakastutaan, ja tämä vaihe kestää noin kaksi vuotta. Hiljalleen rakastuminen alkaa muuttua rakkaudeksi. Kumppaneiden arkiminät alkavat paljastua.

Parisuhteen kolmas vaihe on kriittisin: toinen ei olekaan niin ihana ja kaikessa samanlainen kuin itse. Uhkana on ero tai jumittuminen tähän vaiheeseen. Neljännessä vaiheessa toinen ei ole enää haavekuva vaan todellinen ihminen ihanuuksineen ja puutteineen.

Jatka opiskelua

Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 1: Virittäydy viriiliksi – testaa tietosi
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 2: Onko tytön soveliasta olla seksuaalisesti aktiivinen?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 3: Oletko nähnyt koulussasi sylikkäin istuvan poikaparin?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 4: Tyttö, poika vai joku muu?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 5: Rakastunut on mielenhäiriössä
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 6: Hyvä seksi – asentoakrobatiaako?
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 7: Parisuhdeajokortti kaikille pakolliseksi!
Rohkeasti seksuaalisuudesta ❤️ osa 8: Sinut oman seksuaalisuuden kanssa – mahdotontako?