Hyppää pääsisältöön

"Kun kertoo luonnon ilmiöistä innostuneesti, niin arkisetkin jutut voivat tempaista kuulijan mukaan" – Kultainen sulka -palkinto Juha Laaksoselle

Juha Laaksonen
Juha Laaksosen viikoittaisessa Luontoretki-ohjelmassa sunnuntaiaamuisin retkeillään ympäri Suomea. Juha Laaksonen Kuva: Yle Juha Laaksonen

Suomen luonnonsuojeluliitto palkitsi Yleisradion toimittajan Juha Laaksosen Kultainen sulka -palkinnolla.

Juha Laaksonen on tehnyt Yleisradiossa luonto-ohjelmia 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Hän on kirjoittanut 17 kirjaa, jotka käsittelevät laajasti suomalaista luontoa. Suuri yleisö tuntee Laaksosen lintuasiantuntijana, mutta hän on tehnyt paljon myös lehtijuttuja, ohjelmia ja kirjoja myös nisäkkäistä, kasveista, hyönteisistä, matelijoista ja kaloista.

Laaksonen muun muassa toimii Luontoillan lintuasiantuntijana Radio Suomessa. Radio-ohjelmissaan Laaksonen käsittelee lintujen lisäksi koko luonnon kenttää, myös alan harrastajia ja tutkijoita, kaikkine outoine ilmiöineen. Laaksosen viikoittaiset Luontoretki-ohjelmat sunnuntaiaamuina vievät kuuntelijat niin Utön ulkosaariston kallioille kuin Koillismaan aarniometsien kätköihin.

Laaksonen on pystynyt säilyttämään työssään innostuksen luontoon ja sen tarkkailuun. Hän on innostanut monen nuoren ja vanhemmankin luontoharrastuksen pariin.

Pitää olla itse innostunut ja luottaa, että ainakin joku kuulijakin havahtuu.

– En mä ihmeemmin ajattele puhunko nuorille tai vanhoille tai kuinka paljon joku jo tietää kyseisestä aiheesta. Kaikkia kun ei voi kuitenkaan miellyttää. Sen oon oppinut, että pitää olla itse innostunut ja luottaa, että ainakin joku kuulijakin havahtuu. En halua opettajamaisesti valistaa, enkä kosiskella yleisöä keinotekoisilla kikoilla ja sankaritarinoilla. Liian tieteelliset jutut on joskus aika vaikeita ja helposti hiukan kuivia, jos niihin ei saa tunnelmaa, keveyttä tai huumoria mukaan. Ja jos tekee jutun vaikkapa tilhestä, ei siinä tarvitse kaikkea tilhestä kertoa.

– Nuorena olin kyllä tässä suhteessa aika vaativa ja totinenkin. Juttu voi todella olla kevyempikin, ja se ei suinkaan tarkoita sitä, että se on löysää mitäänsanomatonta liirumlaarumia ja liiallista kohkaamista. Tunnelman ja tiedon yhdistäminen sopivassa suhteessa on tärkeää. Kun kertoo luonnon ilmiöistä tarpeeksi uskottavasti ja innostuneesti niin ihan arkisetkin jutut voivat tempaista kuulijan mukaan. Vaikkapa pohdinnat lintujen ruokintapaikan nokkimisjärjestyksestä tai tyyliin kuka johtaa lintuparvessa joukkoja.

Laaksonen ei pysty enää laskemaan, kuinka monta radio-ohjelmaa Yleisradiossa on syntynyt.

– Ei ole tarkkaa lukua. Kyllä varmaan yli 2000, kun ottaa kaikki esiintymiset mukaan. Ja kaikenlaista hauskaa on tapahtunut: karhuja, kotkia, kangasvuokkoja, säynäviä ja hämähäkkejä on tullut ihmeteltyä monestakin perspektiivistä. Yksi ikimuistoisista keikoista oli muutama vuosi sitten, kun aamuyön äänitysretkellä Kuusamossa äkäinen majava yritti käydä kimppuuni. Se oli todella hieno kokemus. Kyllä me hyvin tultiin toimeen, kun aloin peruutella, Laaksonen muistelee.

Kyllä me hyvin tultiin toimeen, kun aloin peruutella.

Radio-ohjelmien lisäksi Laaksonen on tehnyt myös kymmeniä TV-ohjelmia: Luonnossa, Ekolokero ja Puoli seitsemään Juhat luonnossa -sarjaa. Lintuasiantuntijana hän on esiintynyt monissa ohjelmissa.

– Radio- ja tv-työt ovat aika erilaisia, mutta kumpaakin yhdistää se, että pitää olla innostunut, uskottava ja silti luonnollinen. Radion etuna on se, että saa ihanasti maalailla kaikenlaisia mielikuvia ja muistoja, repäistä kuulija mukaan retkelle, niin että hän myös haistaa suon tuoksun tai palelee, jos on mullakin on kylmä. Telkkarissa mennään enemmän kuvan ehdoilla.

Miljoona linnunpönttöä ilahduttaa edelleen

Juha Laaksonen on Miljoona linnunpönttöä -idean ”isä”. Hän toteutti yhdessä muiden toimijoiden kanssa valtaisan suosion saaneen projektin. Tämän tempauksen avulla linnuille kunnostettiin ja rakennettiin 1 312 541 linnunpönttöä. Se on ollut yksi Ylen suurimmista tapahtumista ja sai kymmenet tuhannet ihmiset toimimaan luonnon hyväksi.

– No sitähän ei koskaan unohda. Oli kyllä mahtavaa, että ihmiset lähtivät niin suurin joukoin mukaan. Ja innoissaan. Ihan huippujuttu edelleen. Mutta siitä kunnia kuuluu koko kansalle, tuollaista massatapahtumaa voi olla vaikea enää toistaa.

Ahkera kirjailija on myös innokas valokuvaaja

Laaksosen kirjallinen tuotanto on monipuolinen. Eri eliöryhmiä käsittelevät tietokirjat ovat tarkoitettuja kaikenikäisten luettavaksi. Ne ovat saaneet kiitosta myös eri alojen asiantuntijoilta siitä, että teoksissa on mukana tuoretta tietoa ja sellaisia havaintoja ja pohdintoja, joita ei yleisissä luontokirjoissa käsitellä.

Juha on viettänyt paljon aikaa luonnossa ja kokemukset tulevat hyvin esiin hänen päiväkirjoissa, valokuvateoksissa ja romaanissa, joka käsittelee lintuharrastajien elämää. Laaksonen on yksi Suomen myydyimmistä luontokirjailijoista. Teokset Kevät lintusaarella 2004 (äänikirjana Areenassa) ja Pihan linnut ja pöntöt 2013 ovat voittaneet WWF:n vuoden luontokirja -kilpailussa parhaan kirjan palkinnon.

– Onhan niitä tullut kirjoitettua aika lailla. Monta iltaa, yötä ja aamua. En oo ihan kartalla montako kirjaa, kun on niitä uusintapainoksia tullut ja kansia vaihdeltu. Paras kirjoitusaika on aamulla varhain heti kun herää ja siitä pari tuntia, jos siis on nukkunut hyvin. Tai sitten illalla myöhään, jos on ihan pakko, eikä väsytä. Suurin osa on tietokirjoja ja sitten on pari päiväkirjaa ulkomeren saarilta. Yksi romaani, joka sekin kyllä taitaa olla puoliksi tietokirja.

Laaksonen on innokas valokuvaaja, hänen upeat luontokuvansa ovat vuosien ajan ihastuttaneet katselijoita Facebookin, netin ja Yle Areenan kanavilla.

– Mä olen kyllä kuvannut paljon. En ole laskenut kirjoissa julkaistujen valokuvien määrää, mutta on niitä sentään enemmän kuin ohjelmia. Kyllä varmaan 2500 on ylitetty. Ja sitten on tää radio- ja tv-ohjelmien sekä nettikuvitus, sieltä nyt tulee varmaan pari tuhatta lisää.

Kottarainen höyhen suussa.
Juha Laaksonen on innokas valokuvaaja. Kuvassa suomalaisille tuttu lintu kottarainen. Kottarainen höyhen suussa. Kuva: Juha Laaksonen / Yle Kottarainen

Koska Juha on aktiivinen luonnossa liikkuja, hänellä on hyvä käsitys siitä, mitä milloinkin luonnossa tapahtuu ja hänellä on hyvät kontaktit tutkijoihin ja harrastajiin. Noista tapaamisista ohjelmat juuri syntyvätkin. Tunnettuna kasvona Juha Laaksonen on vastannut tuhansiin lintu- ja luontoaiheisiin kysymyksiin: kaupoissa, kaduilla, ravintoloissa, bensa-asemilla ja toreilla ja tuonut näin luonnon lähelle suomalaisia.

Luontohommissa palaute ja keskustelu on pääsääntöisesti myönteistä, paitsi jos aiheena on susi, kissa, merimetso tai metsätalous. Silloin kyllä räiskyy ihan railakkaasti.

– Ihan jänniä tarinoita ihmiset tulee kertomaan. Olen kyllä ihaillut monta kertaa sitä intoa mikä ihmisillä on. Luontohommissa palaute ja keskustelu on pääsääntöisesti myönteistä, paitsi jos aiheena on susi, kissa, merimetso tai metsätalous. Silloin kyllä räiskyy ihan railakkaasti.

Luontoharrastus alkoi kymmenvuotiaana

Laaksonen muistaa ensimmäisen merkittävän lintuhavaintonsa ja hienon retken.

– Se oli 1976 kun mökkinaapurimme Pentti Halenius vei mut ja isän Palojoella katsomaan kuningaskalastajan pesää. Mä olin kymmenvuotias. Käveltiin lehtometsän läpi. Oli paljon puita, osa niistä komeasti lahonnut ja kaatunut tiheän aluskasvillisuuden joukkoon. Joen yli kaatunet rungot, kotkansiivet ja kortteet muodostivat vaikeakulkuisen mielikuvitusta ruokkivan maiseman ­– sellaisen viidakon.

– Viidakon jälkeen nousi joesta äkkiä jyrkkä hiekkaharjanne. Kun lähdimme kapuamaan rantatöyrää ylös, Halenius sanoi, että kohta saattaisin nähdä jotakin hyvin harvinaista. Edessäni hiekkarinteessä oli pieni kolo ja sieltä kuului piipitystä. Sitä ihmetellessä rannasta kuului sirahdus ja kirkkaan sininen lintu lensi pieni kala nokassaan joen yli kaatuneelle puunrungolle. Pentti sanoi sen olevan kuningaskalastaja. Ihailin sen kirkkaita värejä, omituista ulkomuotoa ja pitkää nokkaa.

En oikein ymmärtänyt miten harvinaisesta veijarista oli kyse, mutta sekin homma on näinä vuosikymmeninä selvinnyt.

– Tuona iltana kävimme myös mäyrän pesällä, mutta viirunaamainen kaveri ei näyttäytynyt. Kolot tuntuivat perin salaperäisiltä, mutta silti olisi ollut hauska sukeltaa onkaloihin tutkimaan luolastoja. Paluumatkalla Pentti ohjasi reitin vielä asettamansa telkänpöntön ohitse. Pönttö oli rantapuussa joen päällä. Yllätys oli melkoinen, kun telkkä ei ollutkaan ottanut sitä omakseen – pöntössä oli lehtopöllön poikaset. Lehtopöllön jokipesintä, sitä on Haleniuksen kanssa ihmetelty vielä monta kertaa myöhemminkin.

Suuri syy luonnon ihailuun on Ahvenanmaalla Kumlingessa vietetyt kesät.

– Mä luulen, että suuri syy mun luonnon ihailuun on Ahvenanmaalla Kumlingessa vietetyt kesät: autio vanha tupa, ei sähköä, juoksevaa vettä, jääkaappia ja saunaa. Merestä kalastettiin ruoka ja peseydyttiin. 35 kesää ulkona saaristossa opetti aika paljon. Siksi saaristo tulee aika usein mun jutuissa esiin.

– Myöhemmin Helsingin Lauttasaaren yhteiskoulun Hemppo-kerhossa sai sitten paljon lintukavereita. Sitä ennen harrastus oli aika yksinäistä.

Ensimmäinen lehti- ja radiojuttu muistissa

– Lehtijuttu on ainakin muistissa. Talvella 1978 mökillä Palojoella tuli outo lintu ruokinnalle. En tuntenut sitä aluksi, mutta se oli suurin piirtein närhen kokokoinen. Erityisesti se näytti pitävän talista ja kun tämä pölähti talinpalalle, muut linnut tekivät sille tilaa. Välillä se kävi nokkimassa auringonkukan siemeniä, mutta ne eivät sille oikein kelvanneet. Siihen aikaan ei pähkinöillä liiemmälti lintuja vielä ruokittu, mutta nyt niitä käytiin ostamassa, kun linnun nimi selvisi, pähkinähakki siis. Kirjoitin Nurmijärven sanomiin 12-vuotiaana elämäni ensimmäisen lintuartikkelini, otsikkona oli: Suuri lintuharvinaisuus ilmaantui lintulaudalle Palojoella. Ja se julkaistiin.

– Jotenkin uskaltaisin väittää, että mun ensimmäinen oma radiojuttu oli viikon luontoääni ja vuosi oli 1991. Laji oli pikkukajava. Olin bilsan kenttäkurssilla ja pyysin perjantaipäivää vapaaksi, kun piti mennä studioon nauhoittamaan sitä. Kurssin johtaja Rauno Ruuhijärvi katseli pitkään hiljaa ja sanoi sitten, että aika erikoinen laji viikon luontoäänenä. Totesin että niin on, mutta lupa tuli.