Kosovolaismieheen kohdistuneeen uhkailuepäilyn tutkinta on alkutekijöissään. Yksi ulkomaalainen työmies on Rakennusliiton tietojen mukaan saanut maksamatta jätettyjä palkkojaan perittyä MOT:n jutun ilmestymisen jälkeen.
Kosovolainen Ilir palaa elokuussa entisen työmaansa ulkopuolelle. Uudessa loistossaan oleva Olympiastadion näyttää hyvältä, mutta Ilirin oman elämän työskentely stadionilla pilasi.
– Olen menettänyt kaiken toivoni. Luulin, että kaikki täällä toimisi hyvin ja järjestelmällisesti, mutta se olikin vain kulissia, hän toteaa.
Oikean palkan vaatiminen johti hankaluuksiin
Stadionin työmaalla ensin alihankkijan alihankkijalla työskennellyt Ilir vaati kaksi vuotta sitten työnantajaansa maksamaan palkat oikein. Sen seurauksena hän työtovereineen saikin puuttuvia palkkoja takaisin, mutta joutui itse ongelmiin. Työnantaja soitti ja kuvaili Ilirille, miten tämä "ripustettaisiin telineeseen" ja puukon kärkeä tungettaisiin hänen suuhunsa.
Ilir siirtyi työnantajansa toimeksiantajan palvelukseen eli suoraan pääurakoitsija Skanskan alihankkijana toimivaan yritykseen. Siellä hän sai kehotuksen ”pitää mölyt mahassa” ja lopulta potkut työtapaturmasta johtuneen sairauslomansa aikana. MOT kertoi Ilirin ja muiden työntekijöiden tilanteesta maaliskuussa.
MOT:n paljastusten myötä Skanska teki keväällä tutkintapyynnön poliisille Ilirin tapauksesta. Elokuussa käy ilmi, että tutkinta on alkutekijöissään. Poliisi ei ole keskustellut Ilirin kanssa.
Ilir etsii edelleen työtä, hänellä on velkoja työtapaturman lääkärikuluista, eikä juuri luottamusta järjestelmään.
– Ei kukaan välitä pienestä ihmisestä. Olen erittäin vihainen ja pettynyt.
Liiton tiedossa yksi tapaus, jossa maksamattomat palkat saatu perittyä
Päääurakoitsija Skanska ryhtyi toimiin MOT:n jutun julkaisemisen jälkeen. Tutkintapyynnön lisäksi se kävi läpi alihankkijoidensa toimintatavat laajemminkin. Yksi työmaalla toiminut aliurakoitsija sai lähdöt välittömästi, muita asetettiin ostokieltoon.
Monen yksittäisen työmiehen osalta asiat ovat kuitenkin samassa tilanteessa kuin keväälläkin.
MOT:n haastattelema latvialainen Andris kertoo, että hänellä on edelleen saamatta työnantajaltaan tuhansia euroja palkkaa. Andris lomautettiin ja lopulta irtisanottiin sen jälkeen kun hän oli valittanut työnantajalleen työmaan olosuhteista.
Nyt Andris työskentelee jälleen Suomessa ja kertoo, että meno työmaalla muistuttaa Olympiastadionin olosuhteita.
Rakennusliiton tietoon on tullut yksi tapaus, jossa latvialainen rakentaja onnistui MOT:n jutun jälkeen perimään oikeusaputoimiston kautta saamatta jääneitä palkkojaan.
Kesän aikana on tullut ilmi esimerkiksi intialaisten insinöörien työskentelyä harjoittelupalkalla ja matkavakuutuksen turvin Meyerin telakalla Turussa sekä siivousalan laajaa hyväksikäyttöä.
Rakennusliiton mukaan törkeään alipalkkaukseen paras torjuntakeino olisi sen kriminalisointi. Tätä selvitetään parhaillaan hallituksen perustamassa työryhmässä.
Katso ohjelma:
Lisää ohjelmasta
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta