Hyppää pääsisältöön

Vahva nainen vanhoissa valtarakenteissa – Disney-prinsessoista saa lohtua, mutta niihin kaivataan lisää Dianaa

Nainen sovittaa päähänsä muovikruunua.
– Kun tunsin ulkopuolisuutta, prinsessoista tuli toisia ystäviä ja suunnannäyttäjiä, kertoo Prinsessat-dokumenttisarjan päähenkilö Milja, joka sai prinsessuudesta aikuisena myös ammatin. Nainen sovittaa päähänsä muovikruunua. Kuva: Otso Reunanen Docstop,Milja Korpela

Mikä satuprinsessoissa saa feministit tuohtumaan, mutta pojat käyttäytymään lempeästi?

Lapset kulkevat kaupungilla Frozen-mekoissa, kolmekymppiset fiilistelevät nostalgiapäissään Mulania ja suuret ikäluokat muistavat, kuinka prinsessat täyttivät valkokankaat.

Prinsessat voivat ärsyttää tai pelastaa kiusaajilta. Areenassa julkaistu dokkarisarja Prinsessat esittelee kolmekymppisen Miljan, jolle satuprinsessat ovat olleet voimavara lapsuudesta asti.

Klassiset prinsessat, kuten Tuhkimo ja Prinsessa Ruusunen, ovat kansansatuja 1500- ja 1600-luvuilta. Harva kuitenkaan tätä muistaa, koska Walt Disney on omaksunut tarinat itselleen ja tehnyt prinsessoista olennaisen osan imagoaan.

Mutta minkälaisen prinsessan mallin amerikkalainen jättiyhtiö tarjoaa?

Ihailla vai samaistua?

Disney-tutkija Aino Isojärvi Oulun yliopistosta huomauttaa, että Disneyn tarjoama prinsessan malli on tarkasti kaupallistettu.

Perinteisessä lastenkirjallisuudessa samaistuttava hahmo on usein samanikäinen kuin lapsilukija itse. Animaatioiden prinsessat taas ovat teini-ikäisiä tai vanhempia – ihailun kohteita, joiksi halutaan kasvaa.

Prinsessavaihe, jolloin kimaltavat mekot ja prinsessaleikit ovat suosittuja, iskee 2–6-vuotiaana. Silloin lapsella on vahva tarve rakentaa sukupuoli-identiteettiään.

– Aluksi sukupuoliroolit ovat tosi tiukkoja. Lapset ovat sitä mieltä, että tietyt asiat kuuluvat vain pojille tai vain tytöille, sanoo psykologian yliopistonlehtori Eino Partanen Helsingin yliopistosta.

Pienen lapsen käsitteellinen ajattelu on vielä niin kehittymätöntä, ettei hän pysty muodostamaan monisyistä käsitystä sukupuolestaan. Niinpä lapsi yrittää ilmentää omaa sukupuoli-identiteettiään yksinkertaisilla ja stereotyyppisillä tavoilla, jotka hän pystyy hallitsemaan.

Prinsessa on selkeä feminiininen sukupuoliroolimalli, johon on helppo samaistua. Se on myös helppo toteuttaa: prinsessa on se, jolla on mekko ja tiara, Partanen avaa lasten kanssa tehtyjä haastatteluja.

Lastensynttäreillä prinsessaksi pukeutunut Milja Korpela opettaa teen juontia.
Milja (oik.) ja Maria työskentelevät lastenjuhlien satuprinsessoina. Lastensynttäreillä prinsessaksi pukeutunut Milja Korpela opettaa teen juontia. Kuva: Otso Reunanen Docstop,Milja Korpela

Turun yliopiston kulttuurihistorioitsijan Henna Karppinen-Kummunmäen mielestä tekijöillä on vastuu, millaista prinsessakuvastoa he tuottavat.

– Olennaista on myös, tuleeko prinsessainto lapsen omasta mielenkiinnosta vai tuotetaanko se ulkoapäin.

Esimerkiksi vaaleanpunaisella kuvastolla on vahva kaupallinen historia. Siitä alettiin leipoa tyttöjen väriä vasta 1950-luvulla.

Eino Partanen muistuttaa, että prinsessavaihe on tytöiksi itsensä kokevilla tyypillinen osa sukupuoli-identiteetin kehitystä.

– Jos jotain haluaa kyseenalaistaa, kannattaa ennemminkin tarkastella Disneyn prinsessamallia. Hahmoja tärkeämpää on kuitenkin se, miten vanhemmat kasvattavat ja tukevat löytämään monenlaisia sosiaalisia rooleja.

Perinteet vs. girl power

Disney-prinsessat ovat ikuisia ja ajattomia. Tai näin yhtiö ainakin itse haluaa korostaa.

Monet kansansadut, joihin elokuvat perustuvat, ovat syntyneet ajassa ja yhteiskunnassa, jossa sukupuoliroolit olivat todella erilaiset kuin nykyään.

– Ne eivät ihan istu tämän päivän käsitykseen siitä, mitä tytöt voivat olla, pohtii historioitsija Karppinen-Kummunmäki.

Vuonna 1950 ilmestyneen Tuhkimon menestys siivitti prinsessat Disney-brändin pysyviksi hahmoiksi. 1980-luvun lopulta lähtien prinsessat on pyritty esittämään enemmän tai vähemmän toiminnallisina hahmoina, kuten Pienen Merenneidon Ariel ja Kaunottaren ja hirviön Belle.

– Vaikka hahmot ovat tavallaan sopusoinnussa 1960-luvulta kehittyneen feministisen ajattelutavan kanssa, prinsessat kuvaillaan vain perinteisissä, patriarkaalisissa tarinaympäristöissä, tutkija Aino Isojärvi toteaa.

Esimerkiksi Mulanin (1998) kunnianhimoisesta päähenkilöstä tutkija nostaa peukkua. Kiinan keisarin armeijan sotilaana taistelevassa Mulanissa näkyy vahvasti 1990-luvun girl power -ilmiö.

Vanhoissa mainosjulisteissa hahmo esiteltiin sotateemaisen kuvaston keskellä, hevosen selässä. Nykyään animaatio-Mulan on pastellivärien ympäröimä geisha.

Mulankin piti istuttaa Disneyn prinsessabrändiin. Naishahmoilla saa olla intuitiota ja luovuutta, kunhan ne eivät haasta pysyviä valtarakenteita, pohtii Isojärvi, joka on väitöskirjassaan tutkinut Disney-elokuvien isyyttä ja maskuliinisuutta.

Vaikka elokuvaa on kiitelty aasialaisesta päähenkilöstä, Mulania on myös kritisoitu amerikkalaistamisesta. Animaation on tarkoitus kertoa kiinalaisesta kulttuurista, mutta siihen on sekoitettu viittauksia myös japanilaisiin ja Amerikan alkuperäiskansojen tapoihin.

Nainen sovittaa aavikkoprinsessan asua päälleen ja hymyilee.
Prinsessat-dokkarisarjan Marialle prinsessat, kuten Pocahontas sekä Frozenin Anna ja Elsa, ovat opettaneet luottamaan itseensä. Nainen sovittaa aavikkoprinsessan asua päälleen ja hymyilee. Kuva: Otso Reunanen Docstop,Milja Korpela

Prinsessat tuovat myös lohtua ja voimaa

Kehtaako prinsessaelokuvia siis enää katsoa? Tutkija ei halua kieltää ketään nauttimasta niistä.

– Prinsessoista löytyy positiivista energiaa. Mukailemalla heitä voi olla itsevarmempi, ja rooliin heittäytyminen voi tuntua vapauttavalta, Aino Isojärvi toteaa.

– Elokuva saattaa antaa vastauksia tai lohtua katsojan elämään. Silloin ei kiinnitä huomioita siihen, että sama teos on kohdannut toisessa tilanteessa kritiikkiä.

Eino Partanen kertoo alustavasta tutkimuksesta, jossa pojille kehittyi enemmän myönteisiä piirteitä sen jälkeen, kun he olivat katsoneet prinsessaelokuvia.

– Avuliaisuus lisääntyi, ja he kuuntelivat herkemmin.

Milja Korpela poseeraa studiossa Prinsessa Ruususen asussa.
Miljalle prinsessaelokuvien kiltteyden sanoma kolahtaa: tee toisille hyvää, niin saat itsekin onnellisen lopun. Milja Korpela poseeraa studiossa Prinsessa Ruususen asussa. Kuva: Otso Reunanen Docstop,Milja Korpela

Seuraavaksi mallia Dianasta?

Aino Isojärvi toivoo, että jatkossa animaatioiden hahmot pohtisivat rohkeammin omaa elämäntilannettaan ja jopa kapinoisivat rakenteita vastaan.

Syksyllä tyttöjen historiasta väittelevä Henna Karppinen-Kummunmäki haluaisi, että myös oikeista kuninkaallisista otettaisiin mallia.

– Kuningattaret ovat olleet hyvin vahvoja naishahmoja, kuten Elisabet I 1500-luvulla. Kuvankaunis prinsessa Diana (1961–1997) taas ehti elämänsä aikana tehdä paljon yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä.

Frozenissa prinsessa saa olla kömpelö

Kiitosta keräävät Disney-animaatiot Frozen (2013) ja Vaiana (2016), jotka tarjoavat itsenäisiä naishahmoja ja ylistävät sisarrakkautta.

Yli miljardin dollarin lipputuloja tahkonneessa Frozenissa on jopa kaksi prinsessaa. He eivät etsi prinssiä, vaan keskittyvät pelastamaan valtakunnan. Myös elokuvan liikekieli on vapaampaa kuin perinteisillä, hillityillä prinsessoilla. Anna on luonteensa mukaisesti hulvaton ja kömpelökin – monille helposti samaistuttava.

Vaikka Frozen on Aino Isojärven mielestä merkkiteos, se ei kuitenkaan kuulu Disneyn prinsessatuotesarjaan.

– Elokuvan haluttiin puhuttelevan kumpaakin sukupuolta, joten sitä ei laitettu tytöille suunnatun prinsessabrändin alle. Sen takia alkuperäiseen tarinaan viittaava The Snow Queen -nimikin vaihdettiin.

Liekö näillä vaikutusta siihen, että Frozen on kaikkien aikojen suosituin Disney-animaatio?

Viisi naista poseeraavaat eri Disney-prinsessojen asuissa.
Prinsessat-dokumenttisarjassa kiusaamista ja ulkopuolisuutta kokeneet naiset ystävystyvät ammattiprinsessan työn kautta. Viisi naista poseeraavaat eri Disney-prinsessojen asuissa. Kuva: Otso Reunanen Docstop,prinsessat

Röyhelöitä tai ei

Prinsessuuteen suhtaudutaan usein ristiriitaisesti.

Henna Karppinen-Kummunmäki näkee sen sukupolvikysymyksenä.

– Naiset, jotka ovat päässeet toteuttamaan itseään työelämässä, kokevat painetta, miten yhdistää luontevasti pätevä ammattilaisminä ja naisellisuus.

Jos omaan naisellisuuteen eivät prinsessamaiset vaatteet kuulu, voidaan säikähtää, jos prinsessavaiheessa oleva lapsi haluaa tyllihameita.

– Prinsessahörhelöt ovat ok. Jokainen saa toteuttaa omaa sukupuoltaan miten haluaa, Karppinen-Kummunmäki toteaa.

Psykologian yliopistonlehtori Eino Partanen on samaa mieltä: lapsen omiin haluihin tulee suhtautua myönteisesti, olivat ne minkälaisia vaan.

– Olennaista on, mitä tapahtuu, kun lapsi alkaa ymmärtää, että samanaikaisesti voi olla erilaisia sosiaalisia rooleja. Silloin vanhemman on tärkeää antaa virikkeitä ja ymmärrystä maailmasta.

– Mitä laveammaksi sukupuolirooli muodostuu, sitä joustavampi aikuinen lapsesta kasvaa.

Katso kotimainen Prinsessat-dokumenttisarja Yle Areenasta.