Ryöpsähtelevää kuohuntaa, laveaa melodiikkaa ja romanttista hehkua. Niistä voidaan nautiskella sellisti Jonah Kimin ja pianisti Sean Kennardin muodostaman yhdysvaltalais-duon ensijulkaisulla. Löytyisikö kenties Sergei Rahmaninovin ja Samuel Barberin sellosonaatteihin ote, joka erottaisi ne teosten aiemmista taltioinneista?
Reilu kymmenen vuotta yhdessä musisoinut duo asettuu vaikuttavasti ja varmasti Rahmaninovin ja Barberin sävelistön äärelle. Kaksikon intensiivisessä yhteissoitto on joustavaa ja vaivattoman kevyttä. Esitykset ovat huoliteltuja ja muusikkouden taso on korkea. Vertailu aiempiin levytyksiin osoittaa kuitenkin, etteivät nämä sinällään etevät tulkinnat tuo teoksista valitettavasti mitään uutta kuultavaksi.
Suurin piirtein tuotannon puoleenväliin sijoittuvassa g-molli-sellosonaatissaan op.19 Rahmaninov panosti erityisesti soitinten tasaveroisuuteen. Pianisti Sean Kennard tarttuukin loistokkaaseen pianostemmaan ahnaasti ja intoilee soittoaan sellon rinnalla. Taltoinnissa sello kuitenkin nousee etualalle, mikä on toki luontevaa kun kyseessä on sellosonaattien taltiointi, mutta etenkin Rahmaninovin teoksen kohdalla ratkaisu hieman vaimentaa yhdenvertaiseksi ajateltujen instrumenttien asetelmaa. Muutenkin soittimet jäävät lopputuloksessa omaan makuuni hieman vaimean ja etäisen oloisiksi, joka osaltaan vaikuttaa lopputuloksen yleisluonteisuuteen.
Sergei Rahmaninov: Sellosonaatti. Samuel Barber: Sellosonaatti. Jonah Kim, sello ja Sean Kennard, piano. (Delos, DE3574)
Kuuntele Uudet levyt 1.9.2020, toimittajana Aki Yli-Salomäki.