Hyppää pääsisältöön

Jo 20 vuotta Alcántaran perheen elämää! Suosikkisarja jatkuu Teemalla

Mercedes ja Antonio (Ana Duato ja Imanol Arias) sarjassa Francon jälkeen - Alcántaran perhe
Mercedesin ja Antonion pitkä avioliitto on nyt koetuksella. Kuvassa näyttelijät Ana Duato ja Imanol Arias. Mercedes ja Antonio (Ana Duato ja Imanol Arias) sarjassa Francon jälkeen - Alcántaran perhe Kuva: TVE Francon aika – näin sen koimme,teeman sarjat

Teeman pitkäaikaisin draamasarja seuraa Alcántaran perheen, Espanjan ja koko Euroopan vaiheita nyt jo kahdettakymmenettä vuotta.

Kiehtova aikamatka fiktiota ja todellisia historiallisia tapahtumia yhdistävän rakastetun espanjalaisen sarjan parissa jatkuu! Vuorossa on jo suosikkisarjan 20. tuotantokausi, joka kertoo vuosista 1989–1991.

Francon jälkeen -sarjan henkilöt ryhmäkuvassa
Francon jälkeen -sarjan henkilöt ryhmäkuvassa Kuva: TVE Francon aika – näin sen koimme,teeman sarjat

Uusien jaksojen myötä pääsemme mukaan kolmiin hääjuhliin, mutta myös surullisiin eroihin.

Tonilla ja Deborahilla on tulossa isoja muutoksia elämään, ja ensimmäisessä osassa näemme heidän viettävän häitään riehakkaissa merkeissä. Tonin ura jatkuu monessa mielenkiintoisessa maailmantapahtumassa, hän on mukana raportoimassa niin Berliinin muurin sortumisesta kuin Irakin sodasta.

Alcántaran perheen nuorimmainen María aikuistuu hänkin ja pääsee äänestämään ensimmäistä kertaa elämässään.

Myös rakkaudessa on tulossa seikkailuja. Inésin ja Marcosin suhde on koetuksella mutta se, mitä Inésille tapahtuu loppukaudesta, on ehkä kaikista vaikeinta koko perheelle.

Antonion ja Mercedeksen yhteiselo on kestänyt myrskyt ja tyvenet jo yli 40 vuotta, mutta nyt suhde on koetuksella. Tällä kaudella pureudumme siihen, mistä kaikki oikein kiikastaa. Antonio suunnittelee tapansa mukaan suuria ja kehittää Viajes Milano -yritystään, mutta myös Mercedes ryhtyy yrittäjäksi. Luvassa on siis niin suuria tunteita, kyyneleitä kuin ilon hetkiä.

Teemalla lauantaisin 5.9.2020 alkaen noin klo 16.10. Huom! La 12.9. lähetysaika poikkeuksellisesti klo 12.00. Jaksot Areenassa 6 kk.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua