Jukka Hervan ja Olli Aarnin radioessee Kaikki menee rikki on tutkimusmatka särkymisen tematiikkaan. Ehjänä oleminen on vain väliaikaista – sukkaan tulee varmasti reikä ja aurinko sammuu joskus. Ohjelmassa kuuluu tekijöiden tausta musiikin, äänisuunnittelun ja kirjallisuuden parissa.
Kun syksyllä 2019 käsikirjoitimme ohjelmaa särkymisen tematiikasta, uutisissa puhuttiin pandemian sijaan uudesta suurenmoisesta ostoskeskuksesta. Mutta jos malttoi selata lööppien ohi, saattoi lukea maastopaloista, kulkusirkoista ja omituisista sääoloista. Halusimme tuolloin kuvata sitä, kuinka hauraalta maailma tuntuu.
Näytti nimittäin siltä, että halkeamat leviävät kaikkiin suuntiin, ja niitä yritetään tilkitä ja peittää uusilla tavaroilla, ostareilla, kokeellisella taiteella ja huumorivideoilla.
Vuosi 2020 on muuttunut meemiksi jo ennen sen loppumista, sillä harvoin on kaikki mennyt niin mönkään kuin vuosikymmenen taitteen jälkeen. Monet maailman valuvirheistä ovat käyneet kiusallisen selväksi. Halkeamat ovat kuitenkin olleet jo pitkään näkyvissä – karkeasti sanottuna tiedeyhteisön konsensus on se, että jos ei nyt niin viimeistään kohta rytisee.
Muutama edellinen romahdukselle pedattu paikkakin on suhteellisen tuoreessa muistissa: vuosi 2012, sikainfluenssa, Y2K ja niin edelleen. On kuvaavaa, ettei esimerkiksi jatkuvaa ydinaseiden hamstraamista hoksaa aluksi lisätä tähän uhkakuvien listaan. Siispä syksyllä 2019 kirjoitetut ajatukset särkymisestä ja pinnan alla leviävistä halkeamista tuskin ovat vanhentuneet, vaikka maailma näyttää jo nyt toiselta.
“On kuvaavaa, ettei esimerkiksi jatkuvaa ydinaseiden hamstraamista hoksaa aluksi lisätä tähän uhkakuvien listaan.”
Muotoilimme aavistuksen kaiken hauraudesta näin: oikeastaan maailma on kuin auto, jolla voi yhä ajaa, vaikka vikailmoitus kiusaa aina käynnistäessä. Aluksi siitä hermoilee, ja mielessä pyörii ajatus huoltamisesta. Lopulta siihen tottuu ja sen hyväksyy auton ominaisuudeksi, eikä menopeli tunnukaan enää rikkinäiseltä. Tämä lienee esimerkki siitä sopeutumiskyvystä, jonka kehuskellaan olevan ihmiskunnan valttikortti eloonjäämiskamppailussa. Lopulta edessä on korjausoperaatio, uuden auton hankkiminen – tai miksei vaikkapa auton hylkääminen ja siirtyminen julkisen liikenteen asiakkaaksi. Jokaisesta halkeamasta versoo monimuotoisia mahdollisuuksia.
Asioiden skaalaa voi vaihtaa molempiin suuntiin. Suuret kriisit ovat ymmärrettäviä esineiden särkymistä kuvaavien allegorioiden kautta, mutta toisaalta loikkaaminen tähtitieteellisiin ja yliaikaisiin mittoihin tuo lohtua. Ohjelmassa kerrataan pari maailman syntyyn liittyvää teoriaa ja myyttiä muistutuksena siitä, että olemme itsekin särkymisen sivutuotteita. Rikki meneminen on elämän edellytys, sillä maapallon flooralle ja faunalle ei olisi ollut tilaa siinä tiiviissä pisteessä, josta alkuräjähdys iti.
Fysiikan lait ilmoittavat itsevarmasti, että kun aika kulkee eteenpäin, epäjärjestys kasvaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että asiat eivät pysy samana eivätkä hyvin todennäköisesti palaa entisiin uomiinsa. Sen sijaan entropia antaa tilaa uudelleen järjestelylle ja sellaisille mahdollisuuksille, joita ei aluksi osaisi kuvitellakaan.
Teksti: Olli Aarni
Tekijätiedot:
Ohjaus, dramaturgia ja äänisuunnittelu: Jukka Herva ja Olli Aarni
Kuratointi: Niklas Nybom
Tilaaja: Juha-Pekka Hotinen/Radiogalleria
Julkaisutuotanto: Tehilah Auramo/Skog Studio
