Hyppää pääsisältöön

Nuoria näyttelijöitä etsitään uuteen sarjaan

Vaaleanharmaassa järvimaisemassa lukee isolla "casting call".
Vaaleanharmaassa järvimaisemassa lukee isolla "casting call". Yellow Film & TV

Uutta sarjaa kuvataan Pohjois-Karjalassa touko – kesäkuussa 2021 ja se julkaistaan Yle Areenassa saman vuoden joulukuussa.

Yellow Film & TV etsii itä-suomalaisia (Pohjois- ja Etelä-Karjala, Pohjois- ja Etelä-Savo, sekä Kainuu) tai sieltä kotoisin olevia näyttelijöitä rooleihin keväällä 2021 kuvattavaan, Ylellä loppuvuodesta 2021 esitettävään tv-draamaansa. Ainoa kriteeri haun tässä vaiheessa on ikä eli hakijan tulee olla nuori, 15 – 20 -vuotias. Sen sijaan hakijan sukupuolella, ruumiinrakenteella, kulttuuritaustalla tai harrastushistorialla ei ole tässä vaiheessa merkitystä.

Toive on saada mahdollisimman monimuotoiselta joukolta hakemuksia; sekä näyttelemiskokemusta omaavilta että vielä kokemattomilta, mutta näyttelemisestä kiinnostuneilta nuorilta.

– Toivottavasti kukaan ei ainakaan ajattele, ettei voisi hakea, jos hänenlaistaan ihmistä, tai roolia ei ole ennen nähty tv:ssä. Nyt todellakin ihan kaikki voivat hakea, Jonni Haasanen Yellow Film & TV kannustaa.

Sarjaa on tarkoitus roolittaa ensin itse tehtyjen esittelyvideoiden (self tape) avulla ja myöhemmin järjestettävissä koekuvauksissa, joihin osa self tapen tehneistä kutsutaan. Sarjan nimi, ohjaaja ja muu taiteellinen työryhmä julkaistaan myöhemmin.

Self tapen teko-ohjeet:

TEHTÄVÄ 1 - Esittely - Kokokuva. Älä editoi videota. Kesto 1 min.

Kerro suoraan kameralle puhuen:
nimesi (etunimi+sukunimi)
mistä olet kotoisin
mitä teit tänä aamuna
jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Miksi?

TEHTÄVÄ 2 - Videopuhelu - lähikuva kesto max. 2 min. Älä editoi videota.
Huom. sinun ei tarvitse näytellä tehtävässä. Tee se vain niin kuin se tapahtuisi sinulle itsellesi.

Ulkona on pimeää. Olet yksin palaamassa kotiin kaverin luota, kun yhtäkkiä kuulet omituista ääntä hämärästä metsästä. Menet lähemmäksi ja kuulet puiden takaa matalaa, pelottavaa ääntä, kuin murinaa. Heität metsään kiven ja ääni lakkaa.

Kotona koitat saada unta, mutta omituinen kohtaaminen pyörii mielessäsi. Päätät soittaa parhaalle kaverillesi ja kertoa tilanteesta.

Kuvaa tämä puhelu puhelimella, padilla, tietokoneella tai kameralla ikään kuin kameran toisella puolella olisi ystäväsi, joka kuuntelee. Voit todella mieluusti käyttää omaa murrettasi ja tehdä tekstistä muutenkin omaan puhetapaasi sopivampaa. Voit myös lisätä tekstiä, mutta älä poista tekstiä ja pidä videon pituus alle kahdessa minuutissa.

Moi. Sori nukuitsä jo?

Eiku mun piti vaan… Mä en tiedä, mitä se oli mut… Mä olin tulossa kotiin ja siin Lehtometsän kohdalla mä kuulin jotain ääntä. Jotain ihan tosi outoa… Se oli niinku jotain murinaa tai sellasta. Vähän niinku joku eläin, mut se kuulosti tosi isolta ja (keksi tähän itse miltä)…

Ehkä se ei ollu mitään. Mä heitin sitä kivellä ja sit se lakkas.

Mut se ääni ei lähe pois mun korvista. Mä yritän nukkua ja mä vaan kuulen sen uudestaan ja uudestaan, ihan niinkuin se jotenkin vainois mua.

(Miettii hiljaa)

Hei mun pitää nyt mennä. Mä meen kattomaan, mikä se oli.

Tehtävien palautusohje:

1. Lataa video piilotettuna (eng. unlisted) YouTube-kanavallesi, eli siten, että vain linkin saaneet voivat katsoa sisältöä.
2. Lähetä sähköpostia (viim. 20.9. mennessä) osoitteeseen casting@yellowfilm.fi. Laita sähköpostiin mukaan linkit videoihin, tuore kasvokuva, ikäsi, kotipaikkasi, puhelinnumero ja lyhyt kirjoitus mahdollisesta esiintymiskokemuksestasi.

Käsittelemme kaikki meille lähetetyt nauhat ja muut tiedustelut luottamuksella. Jos sinulla on ongelmia videon lataamisessa, tai muuta kysyttävää itse casting-prosessista, laitathan viestiä osoitteeseen casting@yellowfilm.fi!

PS. Mikäli olet osallistunut jo aiemmin järjestettyyn Pohjois-Karjalan casting calliin, niin hakemuksesi on meillä jo tallessa. Mikäli et silloin kerennyt mukaan, niin hyppää ihmeessä tähän kyytiin ja lähetä videosi meille.

Yellow Film & TV pohjoismaiden suurin indie tuotantoyhtiö, joka on erikoistunut käsikirjoitettuun draamasisältöön sekä viihteeseen. Tuotantoyhtiön sarjoja ovat mm. Syke, M/S Romantic, Ivalo, Roba, AIKUISET, Siskonpeti ja Sunnuntailounas.

LISÄTIEDOT:
Jonni Haasanen jonni.haasanen@yellowfilm.fi Linjatuottaja / Yellow Film & TV
Riikka Takila riikka.takila@yle.fi Tuottaja / Yle