Hyppää pääsisältöön

Fazil Sayn etnotonaalisuus pysyy raikkaana

Turkkilainen pianisti-säveltäjä Fazil Say on joutunut hankauksiin kotimaansa vallanpitäjien kanssa kritisoimalla näiden kansallismielistä populistipolitiikkaa. Musiikin suhteen vallanpitäjillä ei pitäisi olla syytä huoleen, sillä Sayn teokset perustuvat kansallisiin aiheisiin ja huokuvat huolekasta isänmaanrakkautta. Naxos-yhtiön uutuuslevyllä kuultava Sayn viulutuotanto todistaa, että tonaalis-etniseltäkin pohjalta voi säveltää tuoretta, koskettavaa ja mielenkiintoista oman aikamme musiikkia.

Fazil Say / Complete Violin Works
Fazil Say / Complete Violin Works Uudet levyt

Sayn viulutuotantoon kuuluu toistaiseksi viulukonsertto lisänimeltään "1001 Haaremin yötä'" sekä kaksi sonaattia. Teosten sävelkieli pohjautuu samoille aineksille kuin hänen vakuuttavat pianokonserttonsa. Tukevan, tonaalisen pohjan päälle on turkkilaisen kansanmusiikin rikkaista kerroksista ammennettu perkussiivisia tehoja, tanssiaiheita, melodista kaartelua sekä valittava karaktääri. Kaava on samantapainen kuin Bartokilla, mutta kirpeimmät ja jyrkimmät tehot Say korvaa koskettavalla sileydellä ja sointiväriefekteillä.

Nykyajassa perustonaalisuus maistuu usein ummehtuneelta myös etniseksi maustettuna, mutta Sayn lahjakkuus ja oma ääni kuuluu siinä, että aina kun melodia tai harmonia on lipsahtamassa tylsäksi, hän lisää satsiin outoja kihinöitä, soittotekniikoita tai sointiyhdistelmiä tai harmonisesti poikkeavan elementin. Toisen sonaatin kolmannen osan pianosoolo dempatuilla kielillä viulun etnisen ostinaton päällä on vangitseva, ykkössonaatin jazz-riekkuminen saa sävyä särisevästä preparoinnista ja konsertossa etniset perkussiot ovat musiikin vahvaa ydintä, eivät päälle liimattu koriste kuten yleensä.

Mikä parasta Say yhdistelee herkullista etnomelodiikkaa vieraannuttaviin elementteihin luontevasti. Siirtymät ovat joko yllättävän vaivihkaisia tai järisyttävän tehokkaita. Say osaa rakentaa teostensa dramaturgian modernin taidemusiikin vaatimusten mukaiseksi. Tämä lähtökohta kuuluu myös siinä, että viulisti Eichhorn Friedemann pystyy hoitamaan levyn soolot keskieurooppalaisen viuluprofessorin tavallisella korkealla osaamisella ilman etnokikkailuvaatimuksia. Pianistina soittaa toki Say itse värikkään itsevarmaan tyyliinsä.

Ajoittain Say innostuu säveltämään liian toisteista ja junnaavaa svengiä, ja sonaateissa sointitason kekseliäisyys ei aina riitä peittämään materiaalin niukkuutta. Kokonaisuutena Sayn musiikki on kuitenkin tervetullut ja erittäin yleisöönmenevä lisä nykyajan taidemusiikkitarjontaan. Samaa mieltä on koko musiikkimaailma, joka tilaa ja esittää Fazil Sayn musiikkia yhä useammin. Veikkaan että jatkossa Erdoganin on yhä vaikeampi ja kenties myös turhempi pitää maansa suurinta musiikkitähteä kontrollissa.

Fazil Say: Complete Violin Works. - Eichhorn Friedemann, viulu, Fazıl Say, piano, ja Deutsche Radio Philharmonie Saarbrücken Kaiserslautern/Christoph Eschenbach. (Naxos, 8.574085)

Kuuntele Uudet levyt 8.9.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

    Levyarvostelu

    Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

  • Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

    Levyarvostelu

    Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

  • Yksinäinen gambisti mietiskelee

    Levyarvostelu

    Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

  • Helsingin kamarikuoro rakentaa Pärt-rituaalinsa väkevästi

    Levyarvostelu

    Vuonna 1982 valmistunut Passio oli yksi niistä teoksista, joilla Arvo Pärt löi läpi. Pelkistetty rituaali johdatti Jeesuksen kärsimysnäytelmään väkevän meditatiivisesti ja jäi käyttöön, sillä diatonisia sointuja minimalistisesti kellutteleva teos kuulosti yhtä aikaa arkaaiselta ja uudelta. Hilliard Ensemblen ECM:lle tekemä ensilevytys päätyi moneen levyhyllyyn määrittelemään sen, miltä Pärtin pitää kuulostaa. Helsingin kamarikuoro on nyt tarttunut Pärtin monumenttiin, ja onnistuu tarjoamaan ensilevytykselle perustellun ja paikoin paremmankin vaihtoehdon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua