Kare Eskola
Yle
Turkkilainen pianisti-säveltäjä Fazil Say on joutunut hankauksiin kotimaansa vallanpitäjien kanssa kritisoimalla näiden kansallismielistä populistipolitiikkaa. Musiikin suhteen vallanpitäjillä ei pitäisi olla syytä huoleen, sillä Sayn teokset perustuvat kansallisiin aiheisiin ja huokuvat huolekasta isänmaanrakkautta. Naxos-yhtiön uutuuslevyllä kuultava Sayn viulutuotanto todistaa, että tonaalis-etniseltäkin pohjalta voi säveltää tuoretta, koskettavaa ja mielenkiintoista oman aikamme musiikkia.
Sayn viulutuotantoon kuuluu toistaiseksi viulukonsertto lisänimeltään "1001 Haaremin yötä'" sekä kaksi sonaattia. Teosten sävelkieli pohjautuu samoille aineksille kuin hänen vakuuttavat pianokonserttonsa. Tukevan, tonaalisen pohjan päälle on turkkilaisen kansanmusiikin rikkaista kerroksista ammennettu perkussiivisia tehoja, tanssiaiheita, melodista kaartelua sekä valittava karaktääri. Kaava on samantapainen kuin Bartokilla, mutta kirpeimmät ja jyrkimmät tehot Say korvaa koskettavalla sileydellä ja sointiväriefekteillä.
Nykyajassa perustonaalisuus maistuu usein ummehtuneelta myös etniseksi maustettuna, mutta Sayn lahjakkuus ja oma ääni kuuluu siinä, että aina kun melodia tai harmonia on lipsahtamassa tylsäksi, hän lisää satsiin outoja kihinöitä, soittotekniikoita tai sointiyhdistelmiä tai harmonisesti poikkeavan elementin. Toisen sonaatin kolmannen osan pianosoolo dempatuilla kielillä viulun etnisen ostinaton päällä on vangitseva, ykkössonaatin jazz-riekkuminen saa sävyä särisevästä preparoinnista ja konsertossa etniset perkussiot ovat musiikin vahvaa ydintä, eivät päälle liimattu koriste kuten yleensä.
Mikä parasta Say yhdistelee herkullista etnomelodiikkaa vieraannuttaviin elementteihin luontevasti. Siirtymät ovat joko yllättävän vaivihkaisia tai järisyttävän tehokkaita. Say osaa rakentaa teostensa dramaturgian modernin taidemusiikin vaatimusten mukaiseksi. Tämä lähtökohta kuuluu myös siinä, että viulisti Eichhorn Friedemann pystyy hoitamaan levyn soolot keskieurooppalaisen viuluprofessorin tavallisella korkealla osaamisella ilman etnokikkailuvaatimuksia. Pianistina soittaa toki Say itse värikkään itsevarmaan tyyliinsä.
Ajoittain Say innostuu säveltämään liian toisteista ja junnaavaa svengiä, ja sonaateissa sointitason kekseliäisyys ei aina riitä peittämään materiaalin niukkuutta. Kokonaisuutena Sayn musiikki on kuitenkin tervetullut ja erittäin yleisöönmenevä lisä nykyajan taidemusiikkitarjontaan. Samaa mieltä on koko musiikkimaailma, joka tilaa ja esittää Fazil Sayn musiikkia yhä useammin. Veikkaan että jatkossa Erdoganin on yhä vaikeampi ja kenties myös turhempi pitää maansa suurinta musiikkitähteä kontrollissa.
Fazil Say: Complete Violin Works. - Eichhorn Friedemann, viulu, Fazıl Say, piano, ja Deutsche Radio Philharmonie Saarbrücken Kaiserslautern/Christoph Eschenbach. (Naxos, 8.574085)
Kuuntele Uudet levyt 8.9.2020, toimittajana Kare Eskola.
