Hyppää pääsisältöön

Tuija Hakkila hallitsee fortepianoretoriikan

Suomen korkein fortepianoauktoriteetti, professori Tuija Hakkila soittaa Ondine-yhtiön uutuuslevyllä Joseph Haydnin varhaisia pianosonaatteja. Varhaisuus ei tarkoita epäkypsyyttä - tuplalevyn sonaatit osuvat ilmaisullisesti moniulotteiseen aikaan sekä musiikinhistoriassa että Haydnin uralla, ja Hakkila pääseekin käyttämään koko pianoretorisen oppinsa.

Joseph Haydn: Eight Early Sonatas / Tuija Hakkila
Joseph Haydn: Eight Early Sonatas / Tuija Hakkila Uudet levyt

Levyn sonaattien rakenteet, tunnelmat ja tyylikeinot vaihtelevat enemmän kuin aikakaudelta uskaltaa odottaa, mikä kertoo Hakkilan herkkyydestä ja repertuaarintuntemuksesta. Valikoimassa on mielikuvituksekasta Sturm und Drang -harhailua, koristeellista sulokkuutta ja orastavaa herkuttelua pianotekstuureilla ja sointikentillä. Keskeisintä lienee yleinen puhuttelevuus, ja sen Hakkila hallitsee. Musiikki etenee keskustelevasti, ja Haydnin lukuisilla fermaateilla Hakkila antaa kuulijalle mukavasti aikaa hengittää.

Musiikissa myötäelämistä lisäävät myös Hakkilan asiantuntevat, eloisan kuvailevat esittelytekstit, joissa on helppo aistia lämpöä ja yhteisyyttä varhaista kollegaa kohtaan. Ne joilla on asunto liian täynnä historiallisia kosketinsoittimia kai ymmärtävät toisiaan.

Enimmissä sonaateissa Hakkila soittaa hienostunutta, wieniläistyyppistä fortepianoaan. Se on äänitetty tyylikkäästi, mutta alakeskialueen fortissimoilla Hakkila ajoittain paukuttaa soinnin pahasti tukkoon, eikä räminäefekteiltäkään vältytä. Kahdessa sonaatissa käytetty italialaistyyppinen soitin on huojuvalla intonaatiollaan ja cembalomaisella särinällään alkukantaisempi, mutta antaa E-duuri-sonaatille raikkautta ja g-molli-sonaatille hienostuneisuutta - toki professori osaa soittimensa valita.

Joseph Haydn: Kahdeksan varhaista sonaattia. - Tuija Hakkila, fortepiano. (Ondine, ODE 1360-2D)

Kuuntele Uudet levyt 8.9.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

    Levyarvostelu

    Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

  • Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

    Levyarvostelu

    Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

  • Yksinäinen gambisti mietiskelee

    Levyarvostelu

    Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

  • Helsingin kamarikuoro rakentaa Pärt-rituaalinsa väkevästi

    Levyarvostelu

    Vuonna 1982 valmistunut Passio oli yksi niistä teoksista, joilla Arvo Pärt löi läpi. Pelkistetty rituaali johdatti Jeesuksen kärsimysnäytelmään väkevän meditatiivisesti ja jäi käyttöön, sillä diatonisia sointuja minimalistisesti kellutteleva teos kuulosti yhtä aikaa arkaaiselta ja uudelta. Hilliard Ensemblen ECM:lle tekemä ensilevytys päätyi moneen levyhyllyyn määrittelemään sen, miltä Pärtin pitää kuulostaa. Helsingin kamarikuoro on nyt tarttunut Pärtin monumenttiin, ja onnistuu tarjoamaan ensilevytykselle perustellun ja paikoin paremmankin vaihtoehdon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua