Hyppää pääsisältöön

Kohti koulua - ekaluokkalaisen jännittävä matka Pikku Kakkosessa

Kohti koulua: lapset koulumatkalla
Kohti koulua: lapset koulumatkalla Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,kohti koulua

Pikku Kakkosen Kohti koulua kulkee jännittävän koulumatkan yhdessä pienen koululaisen kanssa!

Jokaisella ekaluokkalaisella on oma ainutlaatuinen koulumatkansa, joka ainakin koulupolun alussa herättää tunteita ja kysymyksiä. Koulumatka on ensimmäisiä konkreettisia askelia kohti itsenäistymistä.

Kohti koulua -ohjelmasarjassa eri puolilla Suomea asuvat lapset esittelevät oman ainutlaatuisen koulumatkansa. Ohjelmassa päästään kurkkaamaan muun muassa tamperelaisen Aapelin kiipeämistä kohti Pispalan harjun huipulla olevaa koulua sekä Nivalassa asuvien kaverusten Mayan ja Topiaksen jännittävää matkaa pitkin tienvartta, jolla kulkee niin traktorit kuin kuorma-autotkin.

Kohti koulua: Aapeli koulumatkalla
Kohti koulua: Aapeli koulumatkalla Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,kohti koulua
Kohti koulua: lapsi koulumatkalla
Kohti koulua: lapsi koulumatkalla Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,kohti koulua

Idea ohjelmaan tuli ohjaaja Ville Monoselta, jonka oma poika oli aloittamassa koulupolkuaan. Kotona käydyissä keskusteluissa pohdittiin, mitä kaikkea koulumatkalla voi tulla vastaan. Poikaa jännitti koulumatka, hän ei ollut ainoa, jota se jännittää. Suomi ja maailma on täynnä ekaluokkalaisia tai esikoululaisia, joille koulumatka on uusi ja ihmeellinen kokemus. Tieto siitä helpotti jännitystä.

Koulunalku ja matka kouluun on uusi kokemus myös vanhemmalle. Monia mietityttää, kuinka oma lapsi osaa liikkua liikenteessä ja mitä kaikkea pitää osata varoa. Vaikka Kohti koulua! ei ole liikennekavatusohjelma, sen jaksoissa lapset kohtaavat niin liikennevaloja, suojateitä kuin raskasta liikennettäkin. Lasten opastuksella selviää, kuinka hurjiltakin tuntuvista tilanteista selviää reippaudella ja rauhallisuudella.

Koulumatkasta ei tee jännittävää pelkästään risteykset ja hurja liikenne, vaan myös moni sellainen asia, mitä kukaan muu ei edes huomaa. Esimerkiksi väärinpäin kasvanut puu, liikennemerkkiä halaava Nipsu tai dinosauruksen jäljet asfaltissa. Laita reppu selkään ja lähde mukaan seikkailuun Kohti koulua!

Ohjaus ja käsikirjoitus Ville Mononen
Tuottaja Tiiu Päivärinta
Tuotanto Yle Lapset 2020

Lisää ohjelmasta

  • Pikku Kakkosen syyskuun tärpit

    Pikku Kakkosen arki-illoissa on aina teema.

    Pikku Kakkosen syksyssä on monenmoista mukavaa tarjolla pientä katsojaa varten! Maanantaina käydään koulua, tiistaina katsellaan posteja, keskiviikkoisin liikutaan, torstaisin opetellaan kaveritaitoja ja perjantaisin pohditaan Jaakkopedian toimistossa maailmaa.

  • Jönneli - komediasarja lapsille

    Jönneli on uusi, lapsille suunnattu komediasarja.

    Jönneli on 4-7 -vuotiaille suunnattu lasten komediasarja, jossa seikkailevat arkkityyppiset hahmot satumaisessa maailmassa. Jönneli nähdään lauantaiaamuisin 29.8. alkaen Pikku Kakkosessa ja Areenassa.

  • Salasaaren seikkailijat Pikku Kakkosessa

    Seikkailijalapset lentävät mukaan keskelle satua.

    Salasaaren seikkailijat on uusi sarja, jonka jokaisessa jaksossa kaksi 6-8-vuotiasta lasta pääsee lentämään kuumailmapallolla keskelle satua. Salasaarella lapsi otetaan vastaan seikkailijana - pystyväna, sinnikkäänä, kekseliäänä - sellaisena, jona jokainen lapsi ansaitsee tulla nähdyksi. ”Sinä olet sopiva!” lauletaan Salasaarella.