Hyppää pääsisältöön
Otsikkokuva: YleX Kommentti
Otsikkokuva: YleX Kommentti

Transsukupuolinen Kim Petras on parempi LGBTQ-ikoni kuin Madonna ja Lady Gaga yhteensä

Kim Petras on sateenkaariyhteisön sisältä noussut pop-ikoni, joka jo pelkällä olemisellaan voimauttaa marginalisoitua vähemmistöä, kirjoittaa toimittaja Mona Bling.

Muistan edelleen, kun kuulin ensimmäisen kerran Kim Petrasin musiikkia julkisella paikalla, Suomessa. Oli vuosi 2013 ja olin töissä korukaupassa, kun työpaikkani kaiuttimista alkoi soida saksalaisen DJ:n Klaasin biisi Heartbeat, jolla Petras feattasi.

- Tiedätsä kuka tää on?! Tää on Kim Petras! Se on trans, niinkuin mäkin, huudahdin työkaverilleni.

Työkaverini ei ymmärtänyt poikkeuksellisen innostunutta reaktiotani. Hänelle ei ollut kummallista, että työpaikallamme soi tämä kappale, joka kuulosti varsin perinteiseltä 2010-luvun alun dance-pop-rallatukselta. Itselleni kappaleen kuuleminen oli todella voimaannuttava kokemus, koska en ollut koskaan niin konkreettisesti aiemmin todistanut transtaustaisen artistin menestystä.

Olin tuossa vaiheessa seurannut Petrasia YouTubessa ja MySpacessa jo neljän vuoden ajan. Nykyään kansainvälistä uraa tekevä 28-vuotias saksalainen laulaja-lauluntekijä tuli 16-vuotiaana tunnetuksi maailman nuorimpana sukupuolenkorjausprosessin läpikäyneenä henkilönä. Tiesin hänet transsukupuolisuutta käsittelevistä dokumenteista ja televisiohaastatteluista, mutta tiesin myös hänen YouTubeen lataamistaan cover-biiseistä, että hänellä oli iso palo musiikkiin.

Toivoin Petrasin menestyvän, mutta en pitänyt sitä realistisesti mahdollisena, koska en tiennyt yhtään ison luokan megatähteä, joka olisi trans.

Seuraavan kerran kuulin Petrasista vasta vuonna 2017, kun hänen ensimmäinen oma singlensä I Don't Want It At All julkaistiin. Petras oli tässä välin pakannut laukkunsa, muuttanut Saksan Kölnistä Los Angelesiin, perustanut oman levy-yhtiön ja napannut kansainvälisten musiikkituottajien huomion.

Petras on kertonut usein haastatteluissa, että uran alkuvaiheet eivät olleet helppoja. Laulajan mukaan yksi syy oman levy-yhtiön perustamiselle oli se, että tavatessaan isojen levy-yhtiöiden pomoja he halusivat keskustella Petrasin kanssa ainoastaan tämän transsukupuolisuudesta.

- He joko vihasivat sitä tai halusivat hyväksikäyttää sitä. En halunnut tehdä kumpaakaan. Halusin musiikkini puhuvan puolestani, Petras kertoi Glamour-lehdelle vuonna 2019.

Kuvat: Nelli Kenttä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Petrasin tarina on itselleni henkilökohtaisella tasolla valtavan voimauttava. Hänen olemassaolonsa ja menestyksensä todistaa, että transtaustainen nainen voi olla kansainvälinen poppari - ja jos hänestä voi tulla maailmantähti, miksi ei kuka tahansa LGBTQ-yhteisöön tai muuhun syrjittyyn vähemmistöryhmään kuuluva henkilö voisi toteuttaa unelmiaan.

Petras on jo LGBTQ-ikoni, vaikka hänen menestyksensä onkin kestänyt vasta muutaman vuoden. Hän on yhteisön sisältä noussut täydellinen pop-artisti, joka pelkällä olemassaolollaan voimauttaa marginalisoitua transyhteisöä. Hän puhuu transasioista ja ei häpeä menneisyyttään, mutta parasta hänessä on se, että jos ei tiedä laulajan olevan trans, hän on kuin kuka tahansa muukin karismaattine ja lahjakas 2020-luvun nuori artisti.

Sateenkaareva yleisö on jo pitkään kaivannut uusia esikuvia omista riveistään, vaikka toki LGBTQ-oikeuksia kannattavia tähtiä onkin viihdeteollisuudessa pilvin pimein.

LGBTQ-ikoni tarkoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen keskuudessa suosittua artistia, joka käyttää valtaansa julkisuudessa puhuakseen sateenkaarevien arvojen puolesta. Tunnettuja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustaneita artisteja ovat esimerkiksi Cher, Madonna, Kylie Minogue ja Lady Gaga – kaikki vahvoja valkoisia naisia, joilla on suuri sateenkaariyleisö. Ja he kaikki ovat cis-sukupuolisia ja seurustelleet julkisesti vain miesten kanssa.

- Minulla ei olisi uraa ilman sateenkaariyleisöä, sanoi Madonna vuonna 2010 Ellen DeGeneresin haastattelussa.

Madonnan lausunto kertoo jotain oleellista LGBTQ-yleisön ja heidän cis-sukupuolisten heteroidoliensa suhteesta. Sateenkaarioikeuksien kannattaminen on yhteiskunnallisesti tärkeää, mutta se on monille artisteille myös iso osa bisnestä. Siinä ei ole mitään väärää, mutta yhteisön sisältä nousseet tähdet ovat kokeneet jotain, mitä muut eivät. Se tekee heistä samaistuttavampia.

Helsinki Pride järjestetään tällä viikolla 20. kerran ja tänä vuonna viikon teema on Esikuvat. Esikuvat ovat tärkeitä meille kaikille, eivätkä artistit ole yhtään poikkeus.

Jos ei olisi ollut Eminemiä, ei ehkä olisi ollut Mac Milleriä. Jos ei olisi ollut Missy Elliottia, ei olisi ehkä Lizzoa. Jos ei olisi ollut Madonnaa, ei ehkä olisi Lady Gagaa.

Unelmien tavoittelu on tärkeää, mutta unelmat eivät synny tyhjiössä. Jos jotain asiaa ei ole aiemmin tehty, on vaikea haaveilla sen toteuttamisesta – varsinkin, jos koko maailma sanoo, ettei tuo muuten tule ikinä toteutumaan. Esikuvien merkitys korostuu, kun kyseessä on jotain, mitä kukaan ei ole aiemmin tehnyt.

Petras on useissa haastatteluissa nimennyt juuri Madonnan ja Lady Gagan isoimmiksi esikuvikseen. Kim Petras ei ole vielä yhtä iso nimi kuin idolinsa, mutta jo nyt hän on parempi LGBTQ-ikoni, koska hänen tarinansa inspiroi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä haaveilemaan isommin ja tähtäämään korkeammalle.