Hyppää pääsisältöön

Pääse alkuun taidepäiväkirjan kanssa – piirrä hetki joka päivä

Taidepäiväkirja. Kuulostaako oudolta? Sitä se ei ole. Ajatusten kirjoittamisen sijaan voit muuttaa ne kuvaksi.

Ennen kaikkea on ehkä kyse ajan löytämisestä ja rutiinin luomisesta. Pitää ottaa itselleen muutaman kerran viikossa hetki, jolloin saa ilman vaatimuksia maalata, piirtää tai vain tuherrella.

Voit tuntua haastavalta istahtaa tyhjän kirjan valkoisten sivujen ääreen, vaikka olisi kuinka hyvät aikeet. Tässä muutama vinkki joilla pääset alkuun!

Huone.
Huone. Kuva: Yle/Juha Leskelä Strömsö,Camilla Forsén-Ström,päiväkirjat

Ensimmäinen neuvo kuuluu: Pidä välineet ja materiaalit käden ulottuvilla!

Pane kangaskassiin pari penaalia. Yksi, jossa on eripaksuisia mustia tusseja ja mielellään myös värillisiä tusseja. Toinen, jossa on värikyniä, lyijykyniä, pyyhekumi ja teroitin.

Hanki pieni akvarellisetti, niitä on myös pienemmässä matkakoossa. Niillä saa vaihtelua ja ne sopivat hyvin yhteen muiden kynien kanssa.

Ja tietenkin tarvitset kirjan tai vihon. Sen ulkonäöllä ei ole väliä, kunhan sivut ovat valkoiset ja mielellään hiukan paksumpaa paperia.

Kassi on helppo ottaa mukaan, jos lähdet viikonlopuksi jonnekin. Kätevästi käsillä. Sujuvaa.

Sitten ei kai tarvitse muuta kuin aloittaa. Mutta millä kirja pitäisi täyttää?

Kädet ja kirja
Kädet ja kirja Kuva: Yle/Juha Leskelä Strömsö,Camilla Forsén-Ström,taide

Toinen neuvo kuuluu: Aloita alusta!

Voit lähteä jostakin teemasta, väriyhdistelmistä tai tekniikoista. Mutta voit myös laskea rimaa ja aloittaa alusta - aloittaa aakkosista.

Piirrä tai maalaa läpi aakkoset ja tee joka kirjainta vastaava kuva. Muista myös piirtää kirjaimet eri tavoin.

Alla on esimerkkejä aakkosten ensimmäisistä kirjaimista, perustuen ruotsinkielisiin sanoihin.

Camilla piirtää kasvot.
Camilla piirtää kasvot. Kuva: Yle/Juha Leskelä Strömsö,Camilla Forsén-Ström,taide

Kirjain A: ansikte (kasvot)

Anna tussin leikkiä paperilla ja piirrä kasvot. Ei oikeita kasvoja, vaan enemmänkin muotoja, ilmeitä ja merkillisiä kampauksia.

Luo dynamiikkaa piirtämällä silmät eri korkeudelle ja kohotetut kulmakarvat. Sekoittele hymyileviä ja tympeitä suita, niin saat hahmojen välille jonkinlaisen yhteyden.

Kirjain B: blommor, bollar, baciller (kukkia, palloja ja basilleja)

Eikö kuulostakin ihanalta? Pyöreitä ihania muotoja, joita voi toistaa loputtomiin, melkein kuin graafisia kuvioita.

Teckning av blommor och bollar.
Teckning av blommor och bollar. Kuva: Yle/Juha Leskelä Strömsö,Camilla Forsén-Ström,päiväkirjat

Kirjain C: cirkus (sirkus)

Joillakin sanoilla on mielikuvituksellinen kaiku. Sirkus on sellainen sana. Miksi et yhdistelisi sanoja ja kuvia? Sekoita materiaaleja ja hahmottele lyijykynällä, käytä vesiväriä ja piirrä lopuksi yksityiskohtia tussilla.

Päiväkirja.
Päiväkirja. Kuva: Yle/Juha Leskelä Strömsö,Camilla Forsén-Ström,päiväkirjat

Aivan kuin päiväkirja

Käymällä läpi aakkoset pääset helpommin alkuun. Sinun ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen tai tehdä mestariteoksia. Otat vain itsellesi hetken, jolloin luot pieniä kuvia. Kuvista koot kirjan.

Sitten kun saat lisää rutiinia, uudet ideat tulevat itsestään ja kirja kuvastaa päivääsi. Ihan kuin päiväkirja.