Palkittu kotimainen Kaikki synnit vie Pohjois-Pohjanmaalle keskelle erikoisten murhien koettelemaa uskonnollista yhteisöä. Kiehtovan rikosdraaman pääosissa nähdään Johannes Holopainen ja Maria Sid. Sarja alkaa Yle TV2:ssa 16.9., jolloin kaikki jaksot julkaistaan myös Areenassa. Katso traileri jutun lopusta.
Murhien sarja ravistelee uskonnollista yhteisöä Pohjois-Pohjanmaalla. Tapausta saapuvat selvittämään KRP:n rikostutkijat Sanna Tervo ja Lauri Räihä. Sannalle komennus on työtehtävä muiden joukossa, kun taas Lauri joutuu kohtaamaan entisen yhteisönsä.

Työmatka tarjoaa Laurille tilaisuuden paeta pariterapiaa, jossa hän käy miehensä kanssa. Kotikylässään Lauri joutuu kuitenkin vastakkain vielä vaikeampien asioiden kanssa. Hän on jättänyt lestadiolaisyhteisön homoseksuaalisuutensa vuoksi eikä ole tavannut vanhempiaan vuosiin. Varjakassa törmäys menneeseen on väistämätöntä.

Laurin työpari on Sanna Tervo, elämästään ja vapaudestaan nauttiva keski-ikäinen. Hän ei halua sitoutua muuhun kuin työhönsä, mutta samalla häntä riivaa vaikea suhde omaan tyttäreensä.
Lauri ja Sanna etsivät totuutta murhista, itsestään sekä siitä, voiko kaikkia syntejä antaa anteeksi.

Ihmissuhteita sekä yhteisön ja yksilön suhdetta menneisyyteen ja erilaisuuteen pohtivan, psykologisesti kiinnostavan sarjan pääosissa nähdään Maria Sid (Karjalan kunnailla, Donna Paukku, My Fair Lady) ja Johannes Holopainen (Tuntematon sotilas, Helene, KOM-teatteri). Muissa merkittävissä rooleissa nähdään mm. Rosa Honkonen, Timo Pesonen, Matti Ristinen, Kreeta Salminen, Hannes Suominen, Risto Tuorila ja Tuula Väänänen.

Kaudessa on 6 kuusi jaksoa. Elisa Viihteen alkuperäissarja Kaikki synnit sai tammikuussa 2019 Göteborgin elokuvajuhlien tv-draamakilpailussa parhaan käsikirjoituksen Nordisk Film & TV Fond -palkinnon. Se on myyty yli 30 maahan, mm. Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Saksaan, Ranskaan, Espanjaan ja Uuteen-Seelantiin. Sarjan 2. kausi esitetään Elisa Aitiossa syksyllä 2020.